Nyt näen ne vain himmeästi… nyt en näe niitä laisinkaan.
Pyörryin uudelleen ja tulin taas tunnottomaksi.
Virottuani jälleen tunsin itseni voimakkaammaksi ja kykenevämmäksi käsittämään, mitä minun lähelläni tapahtui. Näin auringon olevan laskemaisillansa; pariin puuhun kiinnitetty puhvelinvuota varjosti makuupaikkaani. Huopani oli allani, ja pääni lepäsi satulalla, jonka päälle oli levitetty toinen puhvelinvuota. Lähellä paloi valkea, jonka ääressä oli kaksi miestä.
Nuorempi seisoi nojaten pyssyynsä ja katsellen valkeaan. Hän näytti turkiselävien pyydystäjältä, oli kurpposissansa täysin kuusi jalkaa pitkä, ja hänen ruumiinrakennuksensa ilmaisi voimaa sekä saksalaista sukuperää. Hänen käsivartensa olivat pitkät ja voimakkaat, ja hänen kätensä, jotka pitelivät pyssyä, suuret, laihat ja jäntevät. Poskensa olivat leveät ja peitti niitä osaksi tuuhea poskiparta, joka yhtyi leuan alla, samalla kuin yhtä tummanruskea parta reunusti hänen huuliansa. Silmänsä olivat harmaat tahi sinisenharmaat, pienet, somannäköiset ja vakaakatseiset. Hiuksensa olivat vaaleanruskeat ja hipiänsä, joka ennen oli silminnähtävästi ollut valkoinen, oli nyt milt'ei yhtä tumma kuin mestitsin. Hänen kasvonsa olivat miellyttävät, kentiesi muinoin kauniitkin. Ne näyttivät rohkeilta, mutta suopeilta, ja ilmaisivat sävyisää sekä jalomielistä luonnetta.
Miehen pukuna olivat nuo hänen ammattilaisillansa tavalliset vaatteet: parkitusta hirvennahasta valmistettu metsäpaita, reisiin asti ulottuvat ja sivusaumasta ripsillä kaunistetut säärykset; kurpposet, jotka olivat oikeata intiaanienmallia, pohjat puhvelinnahasta. Metsäpaita oli vyötetty uumilta, mutta oli rinnuksesta avonainen, joten hänen kaulansa ja osa rintaa jäivät paljaiksi. Hänen rintaansa peitti kuitenkin jostakin hienommasta aineesta — nuoren antiloopin tahi metsäkauriin nahasta — tehty aluspaita. Lyhyt, metsäpaitaan kuuluva kaulus kääntyi somasti hänen olkapäillensä ja oli reunustettu leveällä, samasta nahasta leikatulla reunuksella. Päässä oli hänellä supinnahkainen lakki, jota edestä koristi osa mainitun elävän päänahkaa, samalla kuin sen häntä ikäänkuin töyhtönä laskeusi hänen vasemmalle olallensa. Aseena oli hänellä puukko ja pistooli vyöllä sekä pitkä tuliluikku kädessä.
Hänen toverinsa oli kokonaan toisennäköinen ja erilainen kuin hän sekä muutkin ihmiset. Hän istui valkean toisella puolen, kasvot puolittain minuun käännettyinä, ja pää vajonneena pitkien, laihojen reisien väliin. Hän oli enemmän lianväriseen pukinnahkaan puetun kannon kuin ihmisolennon näköinen, ja jos hänen käsivartensa eivät olisi liikkuneet, olisi häntä voinut siksi luullakin. Mutta sekä hänen käsivartensa että suunsa olivat liikkeessä.
Hänen pukunsa, jos sitä siksi saa nimittää, oli yhtä yksinkertainen kuin huonosti pidetty. Se oli lianruskea, rypistynyt, paikattu ja rasvalla tahrittu vaate, joka muinoin oli ollut metsäpaita, mutta nyt näytti enemmän ylhäältä ja alhaalta auki leikatulta nahkasäkiltä, jonka laitaan hihat olivat ommellut. Siinä oli ollut kauluskin, mutta se oli kaiketi käytetty paikoiksi ja muiksi, koska siitä oli nyt enää tuskin merkkiäkään jäljellä. Hänen sääryksensä ja kurpposensa olivat täysin edellisen mukaiset, ja näkyivät olleen samasta nahasta. Ne eivät enää ulottuneet toisiinsa, vaan jättivät osan nilkasta paljaaksi ja tämäkin oli likaisen ruskea samoinkuin pukinnahkakin. Ei mitään aluspaitaa, liiviä tahi muuta vaatekappaletta ollut huomattavissa, paitsi ahdasta kissannahka-lakkia, joka joskus oli ollut karvainen, vaan oli nyt aivan kulunut ja rasvainen, soveltuen hyvin hänen muuhun pukuunsa. Hänen kätensä, kaulansa ja kasvonsa olivat saaneet noesta ja savesta homeisen vasken värin. Koko mies näytti vaatteineen päivineen ikäänkuin savustetulta.
Hänen kasvonsa ilmaisivat noin kuudenkymmenen vuoden vanhaa miestä. Niiden juonteet olivat jyrkät, hiukan kotkan kaltaiset, ja hänen pienet silmänsä olivat tummat, vilkkaat ja läpitunkevat. Hänen hiuksensa olivat tummat ja lyhyeksi leikatut.
Katsellessani miestä näin hänessä vielä lisäksi jotakin kummallista, hänen omituista pukuansa lukuunottamatta. Hänen päänsä oli eriskummallinen — siitä puuttui jotakin. Mitä? Korvat!
Korvaton ihminen näyttää hirveältä. Se panee ajattelemaan jotakin kauheaa tapahtumaa, jotakin hirveää koston työtä. Se panee ajattelemaan rikosta ja saatua rangaistusta. Mahdollisesti olisin minäkin tuntenut tällaista, jos en sattumalta olisi tietänyt, miten hän oli tullut korvansa menettäneeksi. Minä muistin tuon edessäni istuvan miehen!