II.
Vakooja.
Ajatellessani tämän sodan omituista laatua, häiritsi minun mietintöjäni erään täyttä laukkaa juoksevan hevosen kavionkopse. Ääni tuli kylästä päin. Menin kiireesti azotean toiseen laitaan, toivoen saavani nähdä tuon nopean ratsastajan. Enpä ollutkaan erehtynyt, sillä muuria lähestyessäni olivat tie ja ratsastaja aivan silmieni edessä.
Ajaja näytti aivan nuorelta mieheltä, pelkältä parrattomalta ja viiksettömältä nuorukaiselta, jolla oli erinomaisen kauniit kasvonpiirteet. Hänen hipiänsä oli tumma, milt'ei ruskea; mutta kahdensadan askeleenkin matkalta huomasin hänen jalon silmänvälähdyksensä ja heleän punan hänen poskillansa. Hänen olkapäitänsä peitti vaaleanpunainen vaippa, joka runsaina poimuina laskeutui hevosen lautasille, ja päässänsä oli hänellä kepeä, kultanauhoilla ja pauloilla sekä puhtaasta kullasta tehdyillä tupsuilla koristettu sombrero. Hänen hevosensa oli pieni, mutta kauniisti kasvanut mustangi, täplikäs kuin jaguaari ja puhdasverinen kuin andalusialainen.
Ratsastaja lähestyi ajaen laukkaa, pelkäämättä edessänsä olevaa aluetta; sattumalta katsahti hän katolle, jossa minä seisoin. Virkapukuni ja aseeni kimalteleminen herätti hänen huomiotansa. Nopeasti kuin ajatus ja ikäänkuin vaistomaisesti liikahtaen pidätti hän mustanginsa niin tarmokkaasti, että tämän häntä lakaisi maata. Samalla hetkellä juoksi sille puolen kylää sijoitettu vahti piilostansa sekä käski ratsastajaa pysähtymään. Tämä ei häntä totellut.
Uusi tempaus ohjaksista pani mustangin kääntymään, ja seuraavassa silmänräpäyksessä jatkoi eläin kannusten kiihoittamana laukkaansa. Se ei palannut samaa suoraa tietä, vaan lensi pois edelliseen nähden milt'ei kohtisuoraan suuntaan. Pyssyn luoti olisi lentänyt hänen jälkeensä ja varsin luultavasti pysähdyttänyt joko hevosen tahi ratsastajan, ellen hyvissä ajoin olisi huutanut vahdille olemaan ampumatta. Eräs ajatus oli lentänyt mieleeni: tuo otus oli liian jalo ja kaunis, tullaksensa luodin lävistämäksi; maksoipa sen takaa-ajaminenkin vaivan.
Hevoseni seisoi vesialtaalla; se ei vielä ollut riisuttu. Se oli tullut lämpöiseksi aamullisesta ratsastuksesta, jonka tähden olin käskenyt tallirenkiäni kävelyttämään sitä edestakaisin noin tunnin ajan, ennenkuin antoi sen juoda. En malttanut mennä alas katolta johtavia portaita myöten, vaan hyppäsin kaiteelle ja siitä alas torille. Tallirenki, joka oli arvannut aikeeni, toi vastaani hevosen puolitiessä. Tempasin ohjakset ja hyppäsin satulaan. Muutamat vikkelämmät miehet noudattivat minun esimerkkiäni, ja nelistäen kylästä johtavaa katua, kuulin kavioiden kopseesta, että heitä oli noin puolitusinaa perässäni. Siitä en pitänyt suuresti lukua, sillä epäilemättä saavuttaisin yksinänikin tuon pojan, jota aijoimme ajaa takaa. Sitäpaitsi tiesin nopeuden merkitsevän enemmän kuin voiman, ja että jos tuo täplikäs hevonen olisi yhtä kestävä, kuin se nähtävästi oli nopeakin, tulisimme me, sen ratsastaja ja minä, kahdenkesken ratkaisemaan asian.
Hyppäykseni katolta sekä nousu satulaan ei ollut vienyt kahden minuutinkaan aikaa ja toisten kahden minuutin kuluttua olin jo jättänyt kylän taakseni sekä nelistin kentän poikki tuon punaisen ratsastajan jälkeen. Tämä aikoi silminnähtävästi kiertää kylän sekä jatkaa meidän läsnäolomme niin arvaamatta keskeyttämää matkaansa.
Takaa-ajo tapahtui milpas-kedon poikki. Hevoseni vaipui syvään pehmeään maahan, samalla kuin tuo keveämpi mustangi hyppeli siinä kuten jänis. Se eteni yhä enemmän ja aloinpa jo peljätä sen pääsevän käsistäni, kun äkkiä huomasin sen tiellä erään kedon poikki kasvavan maqaeyer-rivin. Näitä meksikolaisia agave-kasveja rehoitti runsaasti kahdeksan, jopa kymmenen jalan korkuisina, siten, että niiden mahdottoman suuret, käyrät lehdet tarttuivat toisiinsa ja muodostivat niin luonnollisen aidan.
Tämä näytti ensi silmäyksellä ylitsepääsemättömältä sekä hevoselle että ratsastajalle. Se pakotti meksikolaisen pysähtymään. Hän aikoi juuri kääntää hevostansa, ratsastaakseen pitkin aitaa, kun huomasi samalla minun ottaneen oikosuunnan, niin että pian olisin hänen vastassansa. Temmaten äkkiä ohjaksista käänsi hän jälleen hevosensa, painoi kannukset sen kupeisiin ja syöksyi agave-kasvien keskelle. Silmänräpäyksessä oli sekä hevonen että ratsastaja kadonnut näkyvistä; mutta nelistettyäni paikalle voin kuulla paksujen lehtien rapinan ja kahinan mustangin kavioista. Tässä ei ollut laisinkaan miettimisen aikaa. Joko oli minun pysyminen perässä tahi peräti luopuminen koko takaa-ajosta. En silmänräpäystäkään miettinyt. Kunnianhimoni ja kilpailu kiihoitti minua, ja pysähtymättä syöksimme agave-aitauksen läpi.