— Sitä en oikeastaan osaa sanoa, vastasi luutnantti, selvästi leikillisellä äänellä; — mutta näyttää, ikäänkuin joku olisi ollut hirveästi levoton vuoksenne. Muuan meksikolainen poika on siellä juossut edestakaisin ainakin miljoonan kertaa. Selvästi on joku pojan sinne lähettänyt, mutta hän on vaitelias veitikka… hän ei tahdo ilmaista, kuka hänet lähettää tahi mitä hän tahtoo; hän vain kysyy, oletteko jo palanneet ja näyttää hirveän alakuloiselta saadessaan kieltävän vastauksen. Olen huomannut hänen tulevan maatilalle vievää tietä.
Viimeiset sanat lausui hän erityisellä äänenpainolla.
— Olisimme ottaneet kiinni sen pikku veitikan vakoojana, jatkoi Wheatley, äänessään tyyntä ivaa, — ellemme olisi luulleet häntä jonkun teidän ystävänne lähettämäksi.
Luutnantti lopetti puheensa vieläkin suuremmalla äänenpainolla, ja kuunvalossa voin huomata hymyn hänen huulillansa. Useammin kuin kerran olin pistellyt luutnanttia hänen ihastuksestaan Conchitaan, tuomarin tyttäreen; nyt hän kosti.
En ollut suuttumatuulella; toverini olisi voinut tällä hetkellä kohdella minua kuinka vapaasti tahansa; hänen kertomuksensa oli helähdellyt ihanana soittona korvissani, ja minä ratsastin eteenpäin ylpeänä tiedostani, etten ollut unohdettu. Isolina oli uskollinen.
Pian tämän jälkeen kiintyivät silmäni loistavaan esineeseen: tuohon pienen rukoushuoneen kullattuun viiriin; sen alla kiilsivät maatilan muurit, välkkyen kuun kumottavassa valossa. Sydämeni sykki omituisista tunteista katsellessani tuota tunnettua asuntoa ja muistellessani helmeä, jonka tämä jalokivilipas sisälsi.
Nukkuiko hän? Uneksiko hän? Mitä?… Kenestä? Aamun himmeä, sinervä valo oli ilmestynyt idän rannalle, kun ratsastimme kylään. En tuntenut enää nälkää enkä janoa. Jotkut sotureista olivat ottaneet mukaansa hyvin varustetut matkalaukut ja taskumatit, sekä auliisti tarjonneet niiden sisällön käytettäväkseni.
Päästyäni siitä pitkällisestä jännityksestä, jonka haavat, pelkoja valvominen olivat aiheuttaneet, tunsin itseni äärettömän väsyneeksi; tuskin olin riisuutunut ja heittäytynyt nahalla päällystetylle sohvalle, kun jo nukuin.
XV.
Kosinta hevosen seljästä.