Nuo katkerat hetket olivat ohi, ja sydämeni paisui jälleen ylpeistä, iloisista tunteista.
Vielä hän ei tietänyt minun tulleen kutsumatta. Cyprio läksi pois mitään vastaamatta. Hetkisen aijoin pyytää anteeksi epäkohteliasta käytöstäni, mutta tämä ajatus sai poistua sen tärkeän päätöksen tieltä, jonka olin tehnyt. Siihen pakotti minua kiihko, joka oli minut kokonansa vallannut; ja sitä paitsi, kuka tietäisi, milloin niin sopiva tilaisuus tulisi!
Ajoin hänen viereensä ja kumartuen hänen puoleensa katsoin hänen kirkkaisiin, kysyviin silmiinsä ja kuiskasin:
— Minä lemmin sinua!
Huuleni vapisivat, mutta ääni ilmaisi sanojeni tulleen sydämestä.
Tuo hänen tavallinen hymynsä oli kadonnut hänen huuliltansa. Hieno punastus tuli heleämmäksi ja nousi yhä enemmän hänen poskillensa: mustat silmäripsit vajosivat ja peittivät puoleksi niiden alla välkkyvät silmäterät; nuo iloiset tytön kasvot saivat äkkiä naisen vakavan ilmeen.
Syntyi pitkä äänettömyys; minusta se tuntui ijankaikkisuudelta.
— Sennor, sanoi hän vihdoin, ja ensi kerran kuulin hänen äänensä väräjävän, — sennor, te lupasitte olla avosydäminen; se te olettekin olleet. Oletteko myös totuutta rakastava?
— Olen puhunut sydämeni pohjasta.
Nuo pitkät silmäripsit nousivat, ja lempeä valo heijasti hänen kirkkaista silmistänsä; hetken se paloi vakavasti, valaen lievitystä sydämeeni.