Isolina istui vielä satulassa. Ijurra oli jalkaisin ja seisoi hänen jalustimensa vieressä, nojaten toisella kädellänsä satulaan ja pitäen ohjaksia toisella.
Tähän saakka oli sydämeni sykkinyt ankarasti; mutta Ijurran asento, hänen liikutusta osoittava, vihainen silmäyksensä ynnä ne sanat, jotka korviini tunkivat, vaikuttivat heti muutoksen tunteissani.
— Te siis hylkäätte minut? kysyi Ijurra.
— Niinkuin ennenkin, Rafael; teidän käytöksenne ei ole antanut minulle syytä mielipiteeni muuttamiseen.
— Minun käytökselläni ei ole mitään yhteyttä tämän asian kanssa; teillä on muita syitä. Isolina, älkää luulko minua tyhmäksi. Minä tiedän salaisuutenne: te rakastatte tuota kapteenia.
— Ja jos sen teen, on se oma asiani. Niin, enpä aijo sitä laisinkaan salata. Minä rakastan häntä… sen teen… niin teen.
Ijurran silmät kiilsivät ilkeästi; hänen huulensa vaalenivat sekä puristuivat yhteen, ja hän näkyi ponnistelevan saadakseen vihansa hillityksi.
— Ja te menette hänen kanssansa naimisiin? kysyi hän käheästi.
— Niin teen.
— Kaikkien pyhimysten nimessä! Se ei tule koskaan tapahtumaan.