Onko mitään hurjempaa kuin nähdä kansa, jonka keskuudessa tuomarin toimi lakivoimaisen tavan nojalla on myytävissä ja tuomiot maksetaan käteisellä, ja oikeus laillisesti kielletään siltä, jolla ei ole millä sen maksaisi? Ja tämä kauppatavara on niin suuressa arvossa, että valtiossa syntyy neljäs sääty ihmisistä, jotka ajavat oikeusasioita, kolmen entisen: papiston, aatelissäädyn ja kansan lisäksi; ja tämä sääty, jonka hoidettavina ovat lait, ja jolla on ylin valta ihmisten omaisuuksiin ja henkiin nähden, on aatelistosta erillinen yhdyskunta; tästä taas johtuu, että on olemassa kaksinaiset lait, kunnian ja oikeuden, jotka monissa asioissa ovat hyvin vastakkaiset; että edelliset yhtä ankarasti tuomitsevat ojennuksen suvaitsemisen kuin jälkimmäiset ojennuksen kostamisen; että sotilaallisen velvollisuuskäsityksen mukaan se menettää kunnian ja aateluuden, joka jättää kostamatta kärsimänsä loukkauksen, ja siviilipiirien velvollisuuskäsityksen mukaan se, joka sen kostaa, joutuu hengenrangaistuksen alaiseksi; ken vetoaa lakeihin, saadaksensa hyvitystä loukatulle kunniallensa, se häpäisee itsensä, ja ken ei vetoa niihin, sitä lait siitä rankaisevat ja kurittavat; ja näistä kahdesta niin erilaisesta säädystä, jotka kuitenkin riippuvat samasta päämiehestä, edellisellä on rauha, jälkimmäisellä sota toimenaan, edellisellä rahanansio, jälkimmäisellä kunnia, edellisellä tiedot, jälkimmäisellä hyve, edellisellä sana, jälkimmäisellä toimi, edellisellä oikeus, jälkimmäisellä urheus, edellisellä järki, jälkimmäisellä voima, edellisellä pitkä viitta, jälkimmäisellä lyhyt osanaan...

Tällaiset mietteet eivät kuitenkaan saa houkutelluksi ymmärtäväistä miestä noudattamasta yleistä tapaa; niinpä minusta päinvastoin näyttää, että kaikki poikkeavat ja erikoiset käytöstavat johtuvat pikemmin houkkamaisuudesta tahi kunnianhimoisesta teeskentelystä kuin tosijärkevyydestä, ja että viisaan tulee sisäisesti irroittaa sielunsa enemmistön painostuksesta ja pitää se vapaana ja kykenevänä vapaasti arvostelemaan asioita, mutta ulospäin kokonaan noudattaa hyväksyttyjä käytöstapoja ja muotoja. Yhteiskunnalla ei ole mitään tekemistä meidän ajatustemme kanssa, mutta kaikki muu, kuten tekomme, työmme, omaisuutemme ja henkemme, ne tulee antaa ja uhrata sen palvelukseen ja yleisten mielipiteiden alaisiksi: niinkuin tuo hyvä ja suuri Sokrates kieltäytyi pelastamasta henkeään olemalla tottelematta tuomaria, vieläpä sangen väärää ja kohtuutonta tuomaria; sillä sääntöjen sääntö ja yleinen lakien laki on, että kukin noudattakoon sen paikan lakeja, missä elää: νόμοις επεσθαι τοισιν εγ χωροις καλόν.[36]

Kas tässä toisenlaisia mietteitä. On hyvin epäilyksen alaista, saattaako olla niin ilmeistä hyötyä hyväksytyn lain, olkoonpa se millainen tahansa, muuttamisesta, kuin on vahinkoa sen järkyttämisestä, semminkin kun valtio on ikäänkuin rakennus, joka on pantu kokoon niin tarkasti toisiinsa liittyvistä osista, että on mahdoton liikuttaa yhtä niistä kokonaisuuden siitä kärsimättä. Thurialaisten lainlaatija määräsi, että jokainen, joka tahtoisi joko kumota jonkin vanhoista laeista tahi säätää uuden, esiintyisi kansan edessä nuora kaulassa, jotta hänet, jos jokainen ei hyväksyisi tuota uutuutta, heti kuristettaisiin; ja Lakedaimonin lainlaatija pani henkensä vaakaan saadakseen kansalaisensa varmasti lupaamaan, etteivät rikkoisi ainoatakaan hänen säädöksistään. Efori, joka niin tylysti katkaisi ne kaksi kieltä, jotka Phrynis[37] oli lisännyt soittimeensa, ei välitä siitä, paraneeko se niistä, tahi kaikuvatko sen soinnut niiden vaikutuksesta täyteläisempinä; hänelle riittää, tuomitakseen ne, että ne tiesivät vanhan tavan muuttamista. Samaa merkitsi tuo oikeuden ruostunut miekka Marseillessa.

Inhoan uutuuksien tavoittelua, esiintyköönpä se missä muodossa tahansa, ja olen oikeassa; sillä olen nähnyt sangen vahingollisia seurauksia siitä. Se, mikä on meitä jo niin monta vuotta painanut, ei ole tuottanut kaikkea odotettua hyvää: mutta todenmukaisesti voi sanoa, että se syrjäseurauksena on tuottanut ja aiheuttanut kaikkea, vieläpä ne onnettomuudet ja vauriot, joita sittemmin on tapahtunut ilman sitä ja vastoin sitä; syyttäköön se niistä itseään: Heu, patior telis vulnera facta meis.[38]

Ne, jotka järkyttävät jotakin valtiota, joutuvat helposti itse ensimmäisinä vedetyiksi mukaan sen kukistumiseen. Mullistuksen hedelmät tuskin jäävät pysyväisesti sille, joka sen on pannut alkuun; hän myllertää ja samentaa veden toisille kalastajille. Se seikka, että tämän monarkian liitokset ja kokoonpano ja koko tämä suuri rakennus ovat vääntyneet sijoiltaan ja purkautuneet, varsinkin sen vanhoilla päivillä, tämän uuden virtauksen vaikutuksesta, avaa mielin määrin pääsyä ja tietä samanlaisille loukkauksille: kun kuninkaan majesteetti kerran vaivoin on saatu alennetuksi korkeimmalta huipultaan keskitasolle, niin se sitten helposti luhistuu keskitasolta maahan asti. Mutta jos alkuunpanijat ovat turmiollisempia, niin jäljittelijät ovat paheellisempia, heittäytyessään noudattamaan esimerkkejä, joiden kauheuden ja turmiollisuuden he ovat tunteneet itsessään ja rangaisseet muissa; ja jos on olemassa jonkinlainen kunnian aste pahanteossakin, niin jälkimmäisten tulee tunnustaa edellisille keksinnön kunnia ja ensimmäisen yrityksen uskallus. Kaikenlaiset uudet vallattomuudet ammentavat hyvällä menestyksellä tästä ensimmäisestä ja antavasta lähteestä esikuvansa ja mallinsa yhteiskuntamme rauhan häirinnälle...

Niinpä minusta näyttää, suoraan sanoen, osoittavan suurta itserakkautta ja röyhkeyttä, että arvioidaan omat mielipiteet niin suuriarvoisiksi, että niiden voimaan saattamiseksi täytyy järkyttää yleinen rauha ja aiheuttaa niin paljon ehdottoman varmoja onnettomuuksia ja niin kauhea tapojen turmelus kuin minkä kansalaissodat ja niin tärkeillä aloilla tapahtuvat olojen mullistukset tuovat mukanaan, ja aiheuttaa ne omalle maallensa. Eikö ole huonoa taloudenhoitoa edistää niin monia varmoja ja tiettyjä paheita taistellakseen harhakäsityksiä vastaan, jotka ovat väittelynalaisia ja joista saattaa olla eri mieliä? Onko mitään rumempia paheita kuin ne, jotka loukkaavat omaatuntoa ja luonnollista tietoa?...

Tämän niin jokapäiväisen totuuden vaarinottaminen on vahvistanut kantaani ja pidättänyt minut uhkarohkeammassa nuoruudessanikin sälyttämästä hartioilleni niin raskasta taakkaa, että olisin ottanut vastatakseni niin tärkeästä tieteestä ja uskaltanut tässä sen, mitä terveellä järjellä en voisi uskaltaa helpoimmassakaan niistä, joita minulle oli opetettu ja joissa rohkea päätteleminen ei mitenkään ole haitaksi; minusta kun näytti sangen väärältä tahtoa tehdä yleiset ja muuttumattomat perussäännöt ja noudatetut menot riippuvaisiksi yksityisen vaihtelevasta mielikuvituksesta (yksityisen järjellä on tuomiovaltaa vain yksityisen asioissa) ja ryhtyä jumalallisiin lakeihin nähden hankkeisiin, joita ei mikään esivalta sallisi siviililakeihin nähden...

6
KASVATUKSESTA
(I, 25)

Madame Diane de Foixille, kreivitär de Gursonille.[39]