Quippe videbis equos fortes, quum membra jacebunt
in somnis, sudare tamen spirareque saepe,
et quasi de palma summas contendere vires.[184]
Se jänis, jonka jäniskoira näkee unissaan, jonka jäljessä näemme sen läähättävän nukkuessaan, ojentaen häntänsä, ravistellen polvitaipeitaan ja jäljitellen täydellisesti juoksunsa liikkeitä, se jänis on karvaton ja luuton:
venantumque canes in molli saepe quiete jactant crura tamen subito,
vocesque repente mittunt, et crebras reducunt naribus auras, ut
vestigia si teneant inventa ferarum; expergefactique sequuntur inania
saepe cervorum simulacra, fugae quasi dedita cernant, donec discussis
redeant erroribus ad se.[185]
Kun usein näemme talonkoirien unissaan murisevan ja sitten oikein haukkuvan ja kavahtavan hereille, kuin huomaisivat jonkun vieraan tulevan, niin tuo vieras, jonka niiden sielu näkee, on henkinen ja aisteilla havaitsematon ihminen, vailla ulottuvaisuutta, väriä ja tosioloisuutta:
Consueta domi catulorum blanda propago
degere, saepe levem ex oculis volucremque soporem
discutere et corpus de terra corripere instant,
proinde quasi ignotas facies atque ora tuantur.[186]
Mitä ruumiin kauneuteen tulee, niin pitäisi minun, ennenkuin jatkan, tietää, olemmeko yksimielisiä sen määritelmästä. On todennäköistä, että tuskin tiedämme, mitä kauneus itsessään ja yleisesti on, koskapa annamme niin monta eri muotoa ihmisen kauneudelle, omalle kauneudellemme; jos siitä olisi olemassa jokin luonnollinen määritelmä, niin tajuaisimme, mitä se yleensä on, niinkuin tajuamme tulen lämmön. Me kuvittelemme sen muodot millaisiksi mielemme tekee:
turpis romano belgicus ore color;[187]
intialaiset kuvaavat sen tummaksi ja ruskettuneeksi, paksu- ja pöhöhuuliseksi, litteä- ja leveänenäiseksi, ja ripustavat suuria kultarenkaita sierainten väliseen rustoon, antaen niiden riippua suuhun asti; samoin myöskin huuliin paksuja jalokivillä koristettuja renkaita, jotka riippuvat heidän leuallaan; ja heistä on kaunista näyttää hampaitaan juurien alapuolelle asti. Perussa pidetään korvia sitä kauniimpina, mitä suuremmat ne ovat, ja niitä venytetään keinotekoisesti niin paljon kuin mahdollista; ja eräs aikalaisemme kertoo nähneensä erään itämaisen kansan keskuudessa tuota tapaa suurentaa korvat ja ripustaa niihin raskaita koristeita pidettävän niin suuressa arvossa, että hän milloin tahansa saattoi pistää käsivartensa hihoineen korvalehteen tehdyn reiän läpi.
Toisaalla on kansakuntia, jotka mustaavat hampaansa hyvin huolellisesti ja halveksien katselevat niitä, jos ne ovat valkeat; toisaalla värjätään ne punaisen värisiksi. Eivät vain baskien maassa naiset pidä itseään kauniimpina, jos heidän hiuksensa on ajeltu, vaan useissa muissakin ja, mikä on merkillisempää, eräissä kylmissäkin maissa, kuten Plinius kertoo. Meksikon naiset pitävät kauniina otsan kapeutta, ja kun he ajavat karvat kaikkialta muualta ruumiistaan, kasvattavat he niitä otsaansa ja tuuhentavat niitä keinotekoisesti; ja rintojen suuruutta he pitävät niin suuressa arvossa, että toivovat voivansa antaa rintaa lapsilleen olkapäänsä ylitse; me pitäisimme sellaista muotoa rumana. Italialaisten mielestä tulee kaunottaren olla kookas ja roteva, espanjalaisten mielestä hoikka ja hento, ja meillä toinen pitää kauniina vaaleaveristä, toinen tummaveristä, toinen pehmeätä ja hentoa, toinen tanakkaa ja rotevaa; ken vaatii kaunottarelta herttaisuutta ja suloa, ken taas ylvästä ryhtiä ja majesteettisuutta.
Aivan saman etusijan kauneuden puolesta, jonka Platon antaa pallon muodolle, antavat epikurolaiset pikemminkin pyramidin tahi neliön muodolle eivätkä voi suvaita pallonmuotoista jumalaa. Mutta oli miten oli, luonto ei ole antanut meille tässä suhteessa suurempia etuoikeuksia kuin muutoinkaan yleisiin lakeihinsa nähden, ja jos arvostelemme itseämme oikein, niin huomaamme, että jos on eräitä eläimiä, jotka tässä suhteessa ovat vähemmin suosittuja kuin me, niin on taas toisia ja sangen lukuisia, jotka ovat suositumpia, a multis animalibus decore vincimur,[188] vieläpä maaeläimiäkin, meidän maalaisiamme; sillä mitä merieläimiin tulee, niin olemme paljon niistä jäljessä, jos emme puhu ruumiinmuodosta, jota ei voi verrata, niin toisenlainen se on, värin, puhtauden, kiillon ja näppäryyden puolesta; ja yhtä paljon olemme kaikissa suhteissa jäljessä ilman eläimistä. Ja tuo etuisuus, jota runoilijat niin painokkaasti huomauttavat, että ruumiimme asento on pysty ja katselee taivasta, alkuperäänsä, kohti,