Aristoteles sanoo, milloin että se on henki, milloin että se on maailma; milloin hän antaa toisen herran tälle maailmalle, ja milloin pitää jumalana taivaan hehkua. Ksenokrates olettaa niitä kahdeksan: viisi kantaa kiertotähtien nimiä, kuudennen muodostavat jäseninä kaikki kiintotähdet, seitsemäs ja kahdeksas ovat aurinko ja kuu. Heraklides Pontikus vain horjuu eri mielipiteittensä välillä ja vihdoin riistää Jumalalta tunteen ja otaksuu hänet muuttuvaksi muodosta toiseen, ja sanoo sitten, että Jumala on taivas ja maa. Theophrastos häilyy yhtä epävarmana kaikkien mielikuvitelmiensa välillä, pitäen maailman ylimpänä valvojana milloin ymmärrystä, milloin taivasta, milloin tähtiä. Straton sanoo, että Jumala on luonto, jolla on siittämisen, kartuttamisen ja vähentämisen voima, vailla muotoa ja tunnetta; Zenon, että se on luonnon laki, joka käskee tekemään hyvää ja kieltää pahan ja se laki on elävä olento; ja hän kieltää totutut jumalat, Jupiterin, Junon, Vestan. Diogenes Apollonialainen sanoo, että jumala on aika. Ksenophanes otaksuu, että Jumala on pyöreä, näkevä, kuuleva, ei hengittävä, ja että hänellä ei ole mitään yhteistä ihmisluonnon kanssa. Ariston arvelee Jumalan muodon käsittämättömäksi, ei sano hänellä olevan aisteja, eikä tiedä, onko hän elävä olento, vai jokin muu. Kleanthes sanoo, milloin että Jumala on järki, milloin maailma, milloin luonnon sielu, milloin korkein lämpö, joka ympäröi ja verhoo kaikkea. Perseus, Zenonin kuulija, oli sitä mieltä, että jumaliksi on sanottu niitä, jotka ovat tuottaneet jotakin merkittävää hyötyä ihmiselämälle, jopa hyödyllisiä esineitäkin. Krysippos muodosti sekavan vyyhden kaikista edeltäjiensä mielipiteistä ja lukee tuhansien otaksuneensa jumalien joukkoon myöskin kuolemattomina pidetyt ihmiset. Diagoras ja Theodoros kielsivät muitta mutkitta jumalia olevankaan. Epikuros ajattelee, että jumalat ovat loistavia, läpikuultavia ja läpituultavia, asuvat kahden maailman, ikäänkuin kahden linnoituksen välillä, suojassa iskuilta, ovat ihmismuotoisia ja varustetut meidän jäsenillämme, joita he eivät käytä mihinkään tarkoitukseen:

Ego deum genus esse semper duxi et dicam coelitum;
sed eos non curare opinor, quid agat humanum genus.[249]

Luottakaa filosofiaanne, kehukaa löytäneenne mantelin puurosta, nähdessänne tämän niin monien filosofisten aivojen luoman sekamelskan! Maailmassa tavattavien eri muotojen sekava paljous on vaikuttanut minuun sen, että omistani poikkeavat tavat ja mielipiteet eivät minulle ole niinkään vastenmielisiä kuin opettavaisia, eivät tee minua niinkään ylpeäksi kuin nöyräksi, verratessani niitä; ja kaikki muu ratkaisu kuin se, joka tulee nimenomaan Jumalan kädestä, näyttää minusta varsin vähän oikeutetulta. Maailman valtiomuodot eivät ole vähemmän ristiriitaisia tässä suhteessa kuin koulukunnat, ja siitä voimme huomata, ettei onnikaan ole erilaisempi ja vaihtelevampi kuin meidän järkemme, eikä sokeampi eikä harkitsemattomampi. Se, mikä on vähimmin tunnettua, on enimmin omiaan jumaloitavaksi, ja siitä syystä, ken meistä tekee jumalia, kuten muinaisaika teki, se todistaa enemmän kuin äärimmäistä järjen heikkoutta. Olisin toki mieluummin liittynyt niihin, jotka jumaloivat käärmettä, koiraa ja härkää, koskapa niiden luonto ja olemus on meille vähemmän tuttu, ja voimme helpommin kuvitella mitä haluamme noista eläimistä, ja ajatella niillä olevan erinomaisia kykyjä; mutta että on tehty jumalia, jotka ovat meidän luontomme mukaisia, jonka puutteellisuus meidän tulee tuntea, että on katsottu heidän luontoonsa kuuluvaksi himo, vihastus, kostotoimet, avioliitot, siitokset ja sukulaisuudet, rakkaus ja mustasukkaisuus, meidän jäsenemme ja luumme, meidän kuumeemme ja nautintomme, meidän kuolemamme ja hautauksemme, sen on täytynyt johtua ihmeellisestä ihmisymmärryksen hurmiosta;

quae procul usque adeo divino ab numine distant,
inque deum numero quae sunt indigna videri;[250]

Formae, aetates, vestitus, ornatus noti sunt; genera, coniugia, cognationes, omniaque traducta ad similitudinem imbecillitatis humanae; nam et perturbatis animis inducuntur; accipi mus enim deorum cupiditates, aegritudines, iracundias;[251] samoin kuin sen, että on tunnustettu jumaluus ei vain rehellisyydelle, hyveelle, kunnialle, yksimielisyydelle, vapaudelle, voitolle, hurskaudelle, vaan myöskin hekumalle, petokselle, kuolemalle, kateudelle, vanhuudelle, kurjuudelle, pelolle, levottomuudelle ja kovalle onnelle ja muille heiveröisen ja raihnaisen elämämme vammoille:

Quid iuvat hoc, templis nostros inducere mores?
O curvae in terris animae et coelestium inanes![252]

Egyptiläiset kielsivät varomattoman varovaisina hirttorangaistuksen uhalla ketään sanomasta, että heidän jumalansa Serapis ja Isis olivat muinoin olleet ihmisiä; ja kaikki tiesivät heidän niitä olleen; ja heidän kuvansa, joka esittää heidät sormi suun päällä, merkitsi, sanoo Varro, tuota heidän papeillensa annettua salaperäistä käskyä pitämään salassa heidän inhimillisen alkuperänsä, se kun muka ehdottomasti tekisi tyhjäksi koko heidän palvontansa. Kun kerran ihminen niin kovin halusi päästä jumalan vertaiseksi, niin hän olisi menetellyt paremmin, sanoo Cicero, jos olisi omaksunut jumalalliset ominaisuudet ja tuonut ne tänne alas maailmaan, sen sijaan että korotti tuonne ylös korkeuteen oman turmeluksensa ja kurjuutensa; mutta tarkkaan katsoen hän on tehnyt monin tavoin kummankin yhtä itserakkaassa luulossa.

Kun filosofit seulovat jumaliensa arvojärjestelmää ja touhuavat eroittaakseen heidän avioliittonsa, heidän virkansa ja mahtinsa, niin en voi uskoa heidän puhuvan täyttä totta. Kun Platon meille tulkitsee Plutonin hedelmäpuutarhan ja ne ruumiilliset mukavuudet ja vaivat, jotka meitä odottavat vielä ruumiittemme tuhon ja häviön jälkeen, ja sovittaa ne sitä mielipahaa vastaaviksi, mikä meillä on tässä elämässä:

secreti celant calles, et myrtea circum
silva tegit, curae non ipsa in morte relinquunt;[253]

kun Mohamet lupaa uskolaisillensa verhoillun, kullalla ja kalliilla kivillä koristetun paratiisin, jossa on erinomaisen kauniita naikkosia ja harvinaisia viinejä ja ruokia, niin huomaan selvästi, että he ovat pilkkakirveitä, jotka käyttävät hyväkseen typeryyttämme houkutellakseen ja vetääkseen meidät puoleensa moisilla makeilla, kuolevaisten pyyteittemme mukaisilla luuloilla ja toiveilla. Samoin ovat muutamat meikäläisistäkin eksyneet samanlaiseen harhaluuloon, odottaen ylösnousemuksen jälkeen maallista ja ajallista elämää kaikenlaisine tämän maailman nautintoineen ja mukavuuksineen.