Jättäkäämme sikseen tuo ääretön mielipiteiden sekasorto, joka huomataan filosofienkin keskuudessa, ja tuo alituinen ja yleinen kiista tietämisestä: sillä ennakolta saattaa otaksua sangen varmaksi sen, että ihmiset, tarkoitan lahjakkaimmat ja kykenevimmätkin oppineet, eivät ole mistään asiasta yhtä mieltä, eivät edes siitä, että taivas on meidän päämme päällä; sillä ne, jotka epäilevät kaikkea, epäilevät sitäkin; ja ne, jotka eivät sano meidän voivan mitään ymmärtää, väittävät, ettemme ole ymmärtäneet, että taivas on päämme päällä; ja nämä kaksi mielipidettä ovat kannattajainsa lukumäärään nähden verrattomasti voimakkaimmat.

Paitsi tuota ääretöntä erimielisyyttä ja hajaannusta, joka johtuu siitä sekavuudesta, jonka ymmärryksemme meissä itsessämme aiheuttaa, ja siitä epävarmuudesta, jonka jokainen tuntee itsessään, on helppo nähdä, että sen kanta on sangen epävakava. Kuinka eri lailla arvostelemmekaan asioita! Kuinka monesti vaihdammekaan ajatustapojamme! Mitä mieltä olen tänään, ja mitä uskon, sitä mieltä olen ja sen uskon täydellä uskollani; kaikin neuvoin ja keinoin pidän kiinni tästä mielipiteestä ja vastaan siitä kaikella, mihin ne kykenevät; en voisi omaksua mitään totuutta enkä pitää sitä omanani vahvemmalla vakaumuksella kuin pidän tämän; olen kokonaan, olen täydellä todella sen valtaamana; mutta eikö minulle ole sattunut, ei vain kerran, vaan sata, tuhat kertaa, ja joka päivä, että olen omaksunut aivan näillä samoilla välineillä, tässä samassa tilassa jonkin toisen totuuden, jonka sittemmin olen huomannut vääräksi? Täytyy viisastua ainakin omasta vahingostaan; jos olen huomannut usein pettyneeni, tätä määrättyä väriä tunnustaessani, jos koetinkiveni osoittaa tavallisesti erehtyvänsä ja vaakani olevansa epärehellinen ja väärä, niin miten voin tällä kertaa luottaa niihin enemmän kuin muulloin? Eikö ole typerää antaa saman oppaan viedä minut niin monta kertaa harhaan? Mutta vaikka sattuma siirtäisi meidät viisisataa kertaa paikaltamme, vaikkei se muuta tekisi kuin tyhjentäisi ja täyttäisi uskomme, kuin astian, toisilla ja yhä toisilla mielipiteillä, niin kuitenkin tämä nykyinen ja viimeinen on muka aina se varma ja pettämätön: sen puolesta muka täytyy luopua omaisuudestaan, kunniastaan, hengestään ja autuudestaan ja kaikesta;

posterior ... ... ... res illa reperta
perdit et immutat sensus ad pristina quaeque.[344]

Mitä meille saarnattaneenkin, mitä oppinemmekin, niin pitäisi aina muistaa, että ihminen se antaa ja ihminen ottaa vastaan, kuolevainen käsi sen meille ojentaa, kuolevainen käsi sen ottaa vastaan. Yksin sillä, mikä meille tulee taivaasta, on oikeus ja valta saada meidät vakuutetuiksi, siinä yksin on totuuden leima; ja sitä me myöskään emme näe omin silmin, emmekä ota vastaan omin neuvoin; tämä pyhä ja suuri kuva ei voisi pysyä niin heikossa säiliössä, jollei Jumala tätä valmista sitä tarkoitusta varten, jollei Jumala sitä uudista ja vahvista erikoisella ja yliluonnollisella armollaan ja suosiollaan. Ainakin pitäisi meidän erehtyväisen luontomme saada meidät käyttäytymään hillitymmin ja varovaisemmin muuttaessamme kantaa; meidän tulisi muistaa, että mitä saammekin mieleemme, niin saamme usein sellaista, mikä on väärää, ja saamme sen näillä samoilla välineillä, jotka usein erehtyvät ja pettävät.

Eikä nyt olekaan kumma, jos ne pettävät, ne kun ovat niin helpot vähäpätöisenkin asianhaaran taivuttaa ja vääntää kieroon. On varmaa, että käsityksemme, älymme ja sielumme kyvyt yleensä kärsivät ruumiin liikutusten ja muutosten mukaisesti, joita muutoksia tapahtuu lakkaamatta. Eikö henkemme ole valppaampi, muistimme herkempi ja puheemme vilkkaampi terveinä kuin sairaina ollessamme? Eikö ilo ja hilpeys saa meitä vastaanottamaan sielullemme näyttäytyviä ilmiöitä aivan toisin ilmein kuin mieliharmi ja alakuloisuus? Luuletteko Catulluksen tahi Sapphon runojen viehättävän saitaa ja juroa vanhusta samoin kuin rotevaa ja intomielistä nuorta miestä? Kun Kleomenes, Anaksandridaan poika, oli sairaana, moittivat hänen ystävänsä häntä siitä, että hänellä oli outoja ja tavattomia oikkuja ja päähänpistoja: "Sen kyllä uskon", vastasi hän; "en olekaan sama kuin terveenä ollessani; koska olen toinen, niin myöskin mielipiteeni ja ajatukseni ovat toiset". Oikeuspalatsimme käräjätempuissa on tavallinen seuraava sanantapa, jota käytetään rikollisista, joiden tuomarit jollakin tavoin sattuvat olemaan hyvällä, lempeällä ja sävyisällä tuulella: Gaudeat de bona fortuna,[345] sillä varmaa on, että tuomiot sattuvat tulemaan milloin langettavampia, äkeämpiä ja ankarampia, milloin lievempiä, säyseämpiä ja taipuvaisempia vapauttamaan; jos joku tuo mukanaan kotoansa leinin tuskat, mustasukkaisuuden tahi harmin lakeijansa tekemän varkauden johdosta, jos hänen sielunsa on kokonaan vihan valtaama ja täyttämä, niin ei ole epäilemistäkään, etteikö hänen langettamansa tuomio siitä saa vaikutusta tällaiseen suuntaan. Tuo kunnianarvoisa Areiopagin senaatti langetti tuomionsa yön aikana, peläten että kantajain näkeminen vaikuttaisi turmiollisesti sen oikeudenmukaisuuteen. Sääkin ja taivaan kirkkaus vaikuttaa meissä jonkinlaisen muutoksen, kuten sanoo seuraava Ciceron mainitsema kreikkalainen säepari:

Tales sunt hominum mentes, quali pater ipse
Iuppiter auctifera lustravit lampade terras.[346]

Eivät ainoastaan kuumeet, lemmenjuomat ja suuret onnettomuudet vaikuta mullistavasti arvosteluumme; mitättömimmät seikat maailmassa tanssittavat sitä pillinsä mukaan; ja epäilemätöntä on, vaikkemme sitä huomaisikaan, että jos pysyväinen kuume voi kokonaan lamauttaa sielumme voimat, niin vuoropäiväinenkin omassa määrässään ja suhteellisesti vaikuttaa siinä jonkinlaisen muutoksen; jos halvaus kokonaan pimittää ja sammuttaa järkemme valon, niin on varmaa, että nuhakin sitä himmentää; ja siten tuskin voidaan tavata ainoatakaan tuntia elämässä, jolloin järkemme olisi asianmukaisessa tilassa, ruumiimme kun on niin monien alituisten muutosten alainen ja niin monenmoisilla kojeilla varustettu, että uskon lääkäreitä, kun he huomauttavat, kuinka harvinaista on, ettei ainakin joku niistä ole epäkunnossa.

Muutoin tätä tautia ei huomaa niin helposti, ellei se ole aivan tavattoman kova ja parantumaton, koska järki aina menee menoaan, kierossakin, untuvanakin ja rampana, tekemisissään niin valheen kuin totuudenkin kanssa; niin ollen on vaikea huomata sen erehdystä ja epäkuntoon joutumista. Kutsun yhä järjeksi tuota näennäistä ymmärryskykyä, jonka jokainen kehittää itsessään; tämä järki, jollaisia voi olla sata erilaista samasta asiasta, se on lyijystä ja vahasta tehty ase, venyväinen, taipuvainen, kaikkiin katsantotapoihin ja mittoihin mukautuva; tarvitsee vain osata käännellä sitä. Niin hyvä aikomus kuin tuomarilla lieneekin, niin voi, jollei hän visusti tarkkaa itseänsä, jota harvat viitsivät tehdä, puolueellisuus ystävää, sukulaista, kauneutta kohtaan ja kostonhalu, eivätkä vain niin painavat seikat, vaan myös tuo satunnainen vaisto, joka saa meidät suosimaan toista enemmän kuin toista ja järjeltä lupaa kysymättä ratkaisee, minkä kahdesta samanlaisesta esineestä valitsemme, tahi jokin muu yhtä joutavanpäiväinen hämärä vaikutin huomaamatta aiheuttaa hänen arvostelussaan suosiollisuutta tahi epäsuosiota jotakin oikeusasiaa kohtaan ja panna vaa'an kallistumaan.

Minä, joka pidän itseäni tarkemmin silmällä ja katseeni lakkaamatta suunnattuina itseeni, niinkuin mies, jolla ei ole suurin tekemistä muualla,

quis sub Arcto
rex gelidae metuatur orae,
quid Tiridatem terreat, unice
securus,[347]