Totta tosiaan, on harvoja niin vakaantuneita, voimakkaita ja jaloluontoisia sieluja, että niiden käytöksen luottamuksella voi uskoa niiden omaan huostaan, ja että ne voivat maltillisesti ja ilman yltiöpäisyyttä liikkua arvostelujensa vapaudessa, tavallisten mielipiteiden ulkopuolella: on parempi panna ne holhouksen alaisiksi. Järki on tuhoisa miekka omistajalleenkin, jos hän ei osaa tarttua siihen maltillisesti ja varovasti; eikä ole sitä eläintä, jonka päähän suuremmalla syyllä pitäisi panna silmänkaihtimet, pitämään sen katseet kiinnitettyinä ja pakotettuina eteenpäin ja estämään sitä poikkeamasta tolalta puolelle tahi toiselle, pois niiltä pyöränraiteilta, jotka tapa ja lait sille uurtavat. Siitä syystä teidän sopii paremmin pysytellä totutulla ladulla, olkoonpa se mikä tahansa, kuin päästää lentonne tuohon hillittömään vallattomuuteen. Mutta jos joku näistä uusista opettajista yrittää tekeytyä nerokkaaksi edessänne omansa ja teidän sielunne autuuden vahingoksi, niin suojellakseen teidät tuolta vaaralliselta rutolta, joka leviää joka päivä hoveissanne, tämä varjeluslääke äärimmäisessä hätätilassa on estävä tuon myrkyn tartunnan saastuttamasta teitä ja seuraanne.

Noiden muinaisaikaisten henkien vapaus siis ja vallattomuus synnytti filosofiassa ja inhimillisissä tieteissä useita erimielisiä koulukuntia, kun kukin ryhtyi arvostelemaan ja valikoimaan, määrätäkseen kantansa. Mutta nykyään, kun ihmiset kulkevat kaikki samaa latua, qui certis quibusdam destinatisque sententiis addicti et consecrati sunt, ut etiam quae non probant, cogantur defendere,[339] ja kun omaksumme tieteet yhteiskunnan käskystä ja määräyksestä, niin että koulut ovat kaikki samanlaisia ja niillä on samanlainen säännöstelty järjestelmänsä ja oppisuunnitelmansa, ei enää katsota, mitä rahat painavat ja minkä arvoisia ne ovat, vaan kukin vuorostaan ottaa ne vastaan sen arvoisina, miksi yleinen hyväksymys ja kurssi ne määrää; ei riidellä enää arvosta, vaan käytännöstä. Näin ollen kaikki on yhtä hyväksyttävää; hyväksytään lääketiede samoin kuin geometria ja silmäinkääntäjäin temput, noituudet, yhdyssiteet ja seurustelu vainajain henkien kanssa, ennustukset, tähtientähystelyt ja vieläpä tuo naurettava viisasten kiven etsintäkin, kaikki uskotaan vastaanväittelemättä. Tarvitsee vain tietää, että Marsin paikka sijaitsee keskellä käden kolmiota, Venuksen peukalossa ja Merkuriuksen pikkusormessa, ja että kun pöytäviiva leikkaa etusormen nystyrää, niin se on julmuuden merkki; kun se puuttuu keskiviivan alta, ja kun luonnollinen väliviiva tekee kulman elämänviivan kanssa samassa paikassa, niin se tietää onnetonta kuolemaa; että jos naisella luonnonviiva on avoin, eikä sulje kulmaa elämänviivan kanssa, niin se merkitsee, että hänestä tulee epäsiveä. Kutsun teidät itsenne todistamaan, eikö sellaisine tieteineen mies voi mainehikkaana ja suosittuna käydä täydestä kaikissa seuroissa.

Theophrastos sanoi, että ihmisen tieto, aistien kehittämänä, saattoi päättää ilmiöiden syyt jossakin määrin, mutta päästyään äärimmäisiin ja perussyihin sen täytyi pysähtyä ja kilpistyä takaisin joko oman heikkoutensa tahi asiain vaikeuden vuoksi. Se on välittävä ja maltillinen mielipide, että meidän kykymme voi viedä meidät erästen asiain tietämiseen, ja että sillä on jokin määrä voimaa, jonka rajain ulkopuolella on liian rohkeata sitä käyttää; tämä mielipide tuntuu hyväksyttävältä ja on sovinnollisten ihmisten julistama. Mutta on vaikea määrätä rajoja meidän järjellemme; se on utelias ja ahnas, eikä sillä ole syytä pysähtyä pikemmin tuhannen askeleen päähän kuin viidenkymmenenkään, se kun tietää kokemuksesta, että mikä yhdeltä on epäonnistunut, se on toiselle onnistunut, ja mikä yhdelle vuosisadalle oli tuntematonta, sen on seuraava selvittänyt, ja että tieteet ja taiteet eivät synny yhdellä kertaa valamalla, vaan kehittyvät ja muodostuvat vähitellen, käsittelemällä ja hiomalla niitä useampaan kertaan, niinkuin karhut muodostelevat pentujaan nuoleskelemalla niitä kiirettä pitämättä; mitä kykyni ei riitä selville saamaan, sitä en lakkaa tutkistelemasta ja koettelemasta, ja hypistellessäni ja muokkaillessani tuota uutta ainetta, liikutellessani ja lämmitellessäni sitä, avaan seuraajalleni jonkin mahdollisuuden nauttia siitä mukavammin, ja teen sen hänelle taipuisammaksi ja kuontuvammaksi,

ut Hymettia sole
cera remollescit, tractataque pollice multas
vertitur in facies, ipsoque fit utilis usu;[340]

samoin tekee toinen kolmannelle, ja senvuoksi vaikeus ei saa tehdä minua epätoivoiseksi enempää kuin kykenemättömyytenikään, sillä se on vain minun.

Ihminen on kykenevä kaikkeen yhtä hyvin kuin moniaaseen, ja jos hän myöntää, kuten Theophrastos sanoo, tietämättömyytensä alkusyistä ja perustotuuksista, niin heittäköön sitten huoletta sikseen koko muunkin tieteensä; jos perustus hänellä pettää, niin koko hänen päätelmänsä on kumossa; tieteellisellä pohdinnalla ja tiedon etsinnällä ei ole muuta tarkoitusperää eikä loppumaalia kuin perustotuudet; jos tämä loppumaali ei pysähdytä sen kulkua, niin se heittäytyy loputtomaan epävarmuuteen. Non potest aliud alio magis minusve comprehendi, quoniam omnium rerum una est definitio comprehendendi.[341] Mutta nyt on todennäköistä, että jos sielu tuntisi jotakin, niin se tuntisi ennen kaikkea itsensä, ja jos se tuntisi jonkin itsensä ulkopuolella olevan, niin se tuntisi ennen kaikkea ruumiinsa, oman kotelonsa: kun näkee lääketieteen suurmiesten tähän päivään asti kiistelevän keskenään ruumiimme rakenteesta,

Mulciber in Troiam, pro Troia stabat Apollo,[342]

niin milloin voimme odottaa heidän pääsevän siitä yksimielisiksi? Me olemme lähempänä itseämme kuin lumen valkeus tahi kiven painavuus on meitä; jos ihminen ei tunne itseänsä, niin kuinka hän tuntee toimintansa ja voimansa? Asia kylläkään ei ole niin, ettei meillä olisi mitään todellista tietoa; mutta se on satunnaista, ja kun erehdykset pääsevät sieluumme samaa tietä, samalla tavoin ja samoin menetelmin, niin se ei pysty niitä huomaamaan, eikä eroittamaan totuutta valheesta.

Akatemian filosofit myönsivät jonkinlaisen arvostelun kallistumisen, ja pitivät liian jyrkkänä sanoa, ettei ollut todennäköisempää, että lumi oli valkeata kuin että se oli mustaa, ja että emme ole varmempia kädestämme putoavan kiven kuin kahdeksannen taivaan liikkeestä. Ja välttääkseen tätä vaikeutta ja eriskummaisuutta, jonka todella onkin vaikea mahtua päähämme, he, vaikkakin pitivät varmana, ettemme mitenkään olleet kykeneviä saavuttamaan tietoa, ja että totuus on upotettuna pohjattomiin syvyyksiin, jonne ihmissilmä ei voi tunkea, kuitenkin myönsivät toisten asiain olevan todennäköisempiä kuin toiset ovat, ja uskoivat järjellään olevan kyvyn kallistua pikemmin toisen mahdollisuuden puolelle kuin toisen; he sallivat sille tämän kallistumisen, mutta kielsivät siltä kaiken ratkaisun.

Pyrrholaisten mielipide on rohkeampi ja samalla todennäköisempi; sillä tuo akateemikkojen kallistuminen ja taipuminen pikemmin toisen väitteen puolelle kuin toisen, mitä se on muuta kuin myöntämistä, että toinen sisältää jonkin ilmeisemmän totuuden kuin toinen? Jos kykenemme käsittämään totuuden muodon, ääriviivat, asennon ja kasvot, niin kykenisimme näkemään sen kokonaan yhtä hyvin kuin puolinaisena, vasta syntyvänä ja epätäydellisenä. Lisätkää tuota näennäistä todenmukaisuutta, joka panee heidät kääntymään pikemmin vasemmalle kuin oikealle, monistakaa sadan-, tuhannen kertaiseksi tuo todennäköisyyden hiukkanen, joka panee vaa'an kallistumaan, silloin käy lopulta niin, että vaaka ratkaisee asian täydellisesti ja vie johonkin lopulliseen valintaan ja täyteen totuuteen. Mutta mikä saa heidät kallistumaan todennäköisyyden puolelle, jos he eivät tunne totuutta? Kuinka he tuntevat sen näköisyyden, jonka tosi olemusta he eivät tunne? Joko me voimme ratkaista asiat täydellisesti, tahi emme voi ensinkään. Jos älylliset ja havaintokykymme ovat perustusta ja pohjaa vailla, jos ne vain häilyvät kuin tuulessa, niin turhaan annamme minkään niiden toiminnan osan, näyttipä se tarjoavan meille minkä todennäköisyyden tahansa, temmata puoleensa järkemme, ja turvallisin ja onnellisin älymme tila olisi se, että se pysyisi asemillaan, suorana, kallistumatta, huojumatta ja liikkumatta: inter visa, vera aut falsa, ad animi assensum, nihil interest.[343] Että oliot eivät ole tajunnassamme omassa muodossaan ja semmoisinaan, eivätkä tule siihen omasta voimastaan ja mahdistaan, sen näemme kyllin selvästi; sillä jos niin olisi, niin me kaikki käsittäisimme ne samalla lailla; viini maistuisi samalta sairaan kuin terveen suussa; se, jonka sormet ovat sierettymissä tahi turtina, pitäisi käsittelemäänsä puuta tahi rautaa yhtä kovana kuin toinenkin; ulkonaiset oliot siis antautuvat meidän armoillemme; ne ovat tajunnassamme sellaisina kuin me tahdomme. Mutta jos me puolestamme tajuaisimme jotakin muuttamatta sitä, jos ihmisen hyppyset olisivat kylliksi voimakkaat ja lujat, jotta me omin neuvoin voisimme siepata kiinni totuuden, niin tämä totuus, koska nuo apuneuvot ovat kaikille ihmisille yhteiset, siirtyisi kädestä käteen toiselta toiselle, ja ainakin löytyisi yksi asia maailmassa niin monista siinä olevista, jonka ihmiset yksimielisesti uskoisivat; mutta se seikka, ettei ole ainoatakaan väitettä, joka ei olisi kiistan- ja riidanalainen keskuudessamme, tahi ei voisi sitä olla, todistaa kylliksi, että meidän luontainen älymme ei käsitä oikein selvästi sitä, minkä se käsittää; sillä minun älyni ei voi saada toverini älyä sitä hyväksymään, ja se on merkkinä siitä, että olen sen käsittänyt jollakin toisella välineellä kuin minussa ja kaikissa ihmisissä olevalla luontaisella kyvyllä.