Itse asiassa olen usein, tarkastellessani sitä, mitä on tullut tietoomme tämän maallisen yhteiskuntajärjestyksen kehityksestä, ihmetellen huomannut, kuinka yhtäpitäviä ovat niin lukuisat paikassa ja ajassa sangen kaukana toisistaan olevat kansanomaiset eriskummaiset luulot ja villit tavat ja uskot, jotka eivät miltään kannalta katsoen näytä riippuvan meidän luontaisesta ymmärryksestämme. Ihmishenki on suuri ihmeitten tekijä! Mutta tuossa yhtäpitäväisyydessä on jotakin vielä oudomman näköistä; se tavataan myöskin nimissä ja lukemattomissa muissa seikoissa: niinpä siellä tavattiin kansakuntia, jotka tietääksemme eivät koskaan olleet kuulleet mitään meistä ja joiden keskuudessa ympärileikkausta pidettiin arvossa; kansakuntia, joilla oli valtioita ja suuria yhteiskuntia, joita hoitivat naiset ilman miesten avustusta; toisia, joiden keskuudessa meidän paastoamisemme ja paastonaikamme olivat edustettuina, ja niihin lisättynä pidättäytyminen naisista; toisia, jotka monin tavoin pitivät arvossa meidän ristejämme: yhtäällä niillä korotettiin hautajaisten kunniaa, toisaalla käytettiin niitä, ja nimenomaan pyhän Andreaan ristiä, torjumaan öisiä näkyjä ja pantaviksi lasten vuoteille noituuksia vastaan, toisessa paikassa tavattiin sangen korkea puinen risti, jota palveltiin sateen jumalana, ja se oli sangen kaukana mannermaalla. Siellä tavattiin meikäläisten kurituslaitosten sangen tarkka vastine, piispanhiippojen käyttö, pappien naimattomuus, uhriteurasten sisälmyksistä ennustamisen taito, pidättäytyminen kaikenlaisesta lihasta ja kalasta heidän ruuassaan, pappien tapa käyttää jumalanpalvelusta toimittaessaan erikoista, eikä kansan, kieltä, ja tuo käsitys, että ensimmäisen jumalan oli karkoittanut toinen, hänen nuorempi veljensä; että ihmiset luomisen jälkeen nauttivat kaikkia hyvyyksiä, mutta että näitä sittemmin on supistettu heidän syntiensä tähden, muutettu heidän aluettaan ja huononnettu heidän luonnollista asemaansa; että muinoin taivaan vesien paisumus hukutti heidät; että siitä pelastui vain harvoja perheitä, jotka heittäytyivät korkealla oleviin vuorenrotkoihin, joiden suut he, suljettuaan sinne sisälle monenlaisia eläimiä, tukkesivat, niin että vesi ei päässyt niihin; että kun he huomasivat sateen lakkaavan, he päästivät ulos koiria, ja kun nämä olivat palanneet puhtaina ja märkinä, he päättivät, että vesi vielä tuskin oli laskenut; kun he sitten, laskettuaan ulos toisia koiria, näkivät näiden palaavan likaisina, lähtivät he ulos kansoittamaan jälleen maailman, jonka he huomasivat olevan täynnä pelkkiä käärmeitä.

Eräässä paikassa tavattiin vakaumus viimeisestä tuomiosta, niin että asukkaat pahastuivat tavattomasti espanjalaisille, jotka heittivät hajalleen kuolleiden luut, kaivaessaan kalleuksia haudoista, ja he sanoivat, että nuo hajanaiset luut eivät voisi helposti jälleen liittyä toisiinsa; tavattiin vaihtokauppa, eikä muunlaista kauppaa markkinoita ja toripäiviä tätä tarkoitusta varten; kääpiöitä ja rujoja henkilöitä ruhtinasten pöytäin koristuksina; heidän lintujensa luonnon mukaan sovitettu ajohaukan käyttö metsästykseen; tyrannimaisia ylimääräisiä veroja; herkullisia puutarhantuotteita; tansseja, nuoralla tanssijain hyppyjä, soitinmusiikkia; vaakunakilpiä; pallo-, noppa-ja arpapelejä, johon viimemainittuun he usein innostuvat siihen määrään, että panevat itsensä ja vapautensa peliin; ei muunlaista lääketaitoa kuin taikoja; kuvioilla kirjoittamisen tapa; usko, että oli yksi ainoa ensimmäinen ihminen, kaikkien kansojen isä; sellaisen Jumalan palvonta, joka eli muinoin ihmisenä täydellisessä neitseellisyydessä, paastossa ja katumuksessa, saarnaten luonnon ja uskonnollisten menojen lakia, ja joka katosi maailmasta ilman luonnollista kuolemaa; luulo, että oli olemassa jättiläisiä; tapa päihdyttää itsensä heidän juomillaan ja juoda aikalailla; uskonnollisia koristeita, joihin on maalattu kuolleiden luita ja päitä; messupaitoja, vihkivettä, vihkivesi-viuhkoja; naisia ja palvelijoita, jotka kilvan tarjoutuvat poltettaviksi ja haudattaviksi kuolleen aviomiehensä tahi herransa mukana; laki, että vanhin poika perii koko omaisuuden, ja nuoremmalle ei varata muuta osaa kuin että hänen on toteltava; tapa, että ylennettäissä johonkin korkea-arvoiseen virkaan, se, joka ylennetään, ottaa toisen nimen ja luopuu omastaan; tapa kaataa kalkkia vastasyntyneen lapsen polville ja sanoa hänelle: "Maasta olet sinä tullut ja maaksi pitää sinun jälleen tuleman"; lintujen lennosta ennustamisen taito. Nuo meidän uskontomme tyhjät varjot, jotka näkyvät eräissä näistä esimerkeistä, todistavat sen arvokkuutta ja jumalallisuutta; se on jollakin tavoin hiipinyt sekä kaikkien tämänpuolisten pakanakansain keskuuteen jonkin jäljittelyn muodossa että myöskin noiden raakalaisten keskuuteen, ikäänkuin yleisen ja yliluonnollisen ilmestyksen vaikutuksesta; sillä siellä tavattiin myöskin usko kiirastuleen, mutta uudessa muodossa; saman vaikutuksen, minkä me uskomme olevan tulella, uskovat he olevan kylmällä, ja ajattelevat sielujen sekä puhdistuvan että saavan rangaistuksensa äärettömän ankarasta kylmyydestä. Ja tämä esimerkki johtaa mieleeni toisen huvittavan eroavaisuuden: samoin, näet, kuin siellä tavattiin kansoja, joilla oli tapana pitää kalunsa päätä paljaana, ja jotka leikkasivat siitä pois nahan muhamettilaiseen ja juutalaiseen tapaan, samoin tavattiin toisia, jotka niin tunnontarkasti karttoivat sen paljastamista, että he pitivät nahkaa hyvin huolellisesti pienillä nauhoilla venytettynä ja sidottuna sen päälle, peläten, että se pistäisi näkyviin; ja myöskin sen eroavaisuuden, että niinkuin me kunnioitamme kuninkaita ja juhlia koristautumalla siisteimmillä vaatteilla mitä meillä on, niin eräillä seuduilla alamaiset, osoittaakseen koko eriarvoisuutensa ja nöyryytensä kuningastaan kohtaan, esiintyivät hänen edessään huonoimmissa vaatteissaan, ja astuessaan palatsiin vetivät jonkin vanhan rikkinäisen puvun hyvän pukunsa ylle, jotta kaikki loisto ja koreus jäisi heidän herrallensa. Mutta jatkakaamme!

Jos luonto sulkee tavallisen kehityksensä rajojen piiriin, kuten kaiken muun, niin myöskin ihmisten uskot, arvostelut ja mielipiteet; jos näillä on kiertokulkunsa, aikakautensa, syntynsä ja kuolemansa, niinkuin kaaleilla; jos taivas niitä mullistelee ja muuttelee mielensä mukaan, niin mikä mahtava ja pysyväinen arvovalta on meidän katsottava niillä olevan? Jos meille kokemuksen nojalla on aivan varmaa, että olentomme muoto riippuu ilmasta, ilmastosta ja maanlaadusta siellä, missä synnyimme, ei vain ihonväri, ruumiin koko ja rakenne, esiintymistavat, vaan myöskin sielun kyvyt; et plaga coeli non solum ad robur corporum, sed etiam animorum facit,[355] sanoo Vegecius; ja jos se jumalatar, joka perusti Athenan kaupungin, valitsi sen paikaksi senluontoisen seudun, että se teki ihmiset järkeviksi, kuten Egyptin papit ilmoittivat Solonille; Athenis tenue coelum; exquo etiam acutiores putantur Attici; crassum Thebis; itaque pingues Thebani et valentes;[356] niin että samoin kuin hedelmät ja eläimet tulevat erilaisia, myöskin ihmiset ovat synnystään enemmän ja vähemmän sotaisia, oikeudenmukaisia, kohtuullisia ja kuuliaisia, yhtäällä viinaan meneviä, toisaalla varkaansekaisia tahi huorimuksia, missä herkkiä taikauskoon, missä vääräuskoisuuteen, missä taipuvaisia vapauteen, missä orjuuteen, kykeneviä johonkin tieteeseen tahi taiteeseen, kömpelöitä tahi älykkäitä, tottelevaisia tahi kapinallisia, hyviä tahi pahoja sen paikan laadun mukaan, mihin he ovat asettuneet, ja niin että ne, kuten puut, muuttavat luontoa, jos ne siirretään toiseen paikkaan, mikä oli syynä, jonka vuoksi Kyyros ei tahtonut sallia persialaisten lähteä maastaan, kolkosta ja mäkisestä, asettuakseen toiseen lauhkeaan ja tasaiseen, sanoen, että möyheät ja pehmeät maat tekevät ihmiset veltoiksi, ja hedelmälliset heidän henkensä hedelmättömiksi; — jos näemme milloin toisen tieteen ja uskon, milloin toisen kukoistavan, jonkin taivaallisen vaikutuksen voimasta, toisen vuosisadan synnyttävän toisenlaisia luonteita ja totuttavan ihmiskunnan toisenlaisiin tapoihin, ihmisten henkien olevan milloin voimakkaita, milloin laihoja, kuten peltomme; — niin miten käy kaikkien noiden jalojen etuoikeuksien, joista me ylpeilemme? Koska yksi viisas mies voi erehtyä, ja sata miestä, ja monet kansat, vieläpä ihmiskunta, meidän tietääksemme, erehtyy useampien vuosisatojen aikana tässä tahi tuossa asiassa, niin mitä varmuutta meillä on siitä, että se joskus lakkaa erehtymästä, ja että se tällä vuosisadalla ei ole väärässä?

Minusta tuntuu, että muiden kyvyttömyytemme todistusten joukossa ei pidä unohtaa sitä, että ihminen ei toiveissaankaan osaa löytää sitä, mitä hän tarvitsee; että, en tahdo sanoa nauttiessamme, mutta emme edes mielikuvituksessammekaan emmekä toivomuksissamme voi olla yksimielisiä siitä, mitä tarvitsemme tyydyttääksemme itsemme. Antakaamme ajatuksemme leikellä ja ommella mielin määrin; se ei voi edes haluta sitä, mikä sille on omiaan, eikä tyydyttää itseään:

Quid enim ratione timemus
aut cupimus? quid tam dextro pede concipis, ut te
conatus non paeniteat, votique peracti?[357]

Siitä syystä Sokrates pyysi jumalia vain antamaan hänelle sen, minkä tiesivät olevan hänelle terveellistä, ja lakedaimonilaisten julkinen ja yksityinen rukous sisälsi yksinkertaisesti, että se, mikä oli hyvää ja kaunista, heille suotaisiin, ja jätti korkeimman mahdin ehdonvaltaan sen eroittelemisen ja valikoimisen:

coniugium petimus, partumque uxoris; at illis
notum qui pueri, qualisque futura sit uxor;[358]

ja kristitty rukoilee Jumalaa, että hänen tahtonsa tapahtuisi, välttääkseen sitä tukalaa asemaa, jonka runoilijat keksivät Midas-kuninkaasta kertoessaan. Hän rukoili jumalia, että kaikki, mitä hän koskettaisi, muuttuisi kullaksi; hänen rukouksensa kuultiin: hänen viininsä muuttui kullaksi, hänen leipänsä kullaksi ja hänen patjansa höyhenet, ja kullaksi hänen paitansa ja vaatteensa, niin että hän tunsi toivomansa nauttimisen raskaana taakkana painavan itseänsä ja huomasi saaneensa lahjaksi sietämättömän hyvän; hänen täytyi peruuttaa rukouksensa:

attonitus novitate mali, divesque, miserque,
effugere optat opes, et quas modo voverat, odit.[359]

Puhukaamme minusta itsestäni: Nuorena ollessani rukoilin onnelta yhtä hartaasti kuin mitään muuta Pyhän Mikaelin ritarin merkkiä; sillä se oli silloin ranskalaisen aatelin korkein kunniamerkki ja sangen harvinainen. Onni soi sen minulle hyväntahtoisesti; sen sijaan että se olisi korottanut ja ylentänyt minut paikaltani, jotta sen saavuttaisin, se kohteli minua paljon suosiollisemmin: se laski ja alensi sen aina olkapäilleni asti ja alemmaksikin. Kun Kleobis ja Biton Trophonius ja Agamedes olivat rukoilleet, edelliset jumalattareltaan, jälkimmäiset jumalaltaan heidän hurskautensa arvoista palkintoa, saivat he kuoleman lahjaksi; niin suuresti taivahisten mielipiteet siitä, mitä tarvitsemme, eroavat meidän omista mielipiteistämme! Jumala voisi meille suoda rikkaudet, kunniasijat, elämän ja terveydenkin joskus vahingoksemme; sillä kaikki, mitä mielemme tekee, ei ole meille aina terveellistä. Jos hän parantumisen sijaan lähettää meille kuoleman tahi tautiemme pahenemisen, virga tua et baculus tuus ipsa me consolata sunt;[360] hän tekee sen viisaan huolenpitonsa syistä, joka näkee sen, mikä on meille tulevaa, paljoa varmemmin kuin me osaamme sen tehdä; ja meidän tulee käsittää se hyvin päin, sangen viisaasta ja ystävällisestä kädestä lähteneeksi: