si consilium vis:
permittes ipsis expendere numinibus, quid
conveniat nobis, rebusque sit utile nostris ...
cavior est illis homo quam sibi,[361]

sillä jos heiltä pyydät kunnianosoituksia, korkeita virkoja, niin pyydät heitä heittämään sinut taisteluun tahi arpapeliin, tahi jotakin muuta, jonka päätös on sinulle tuntematon ja hyöty epäiltävä.

Filosofien kesken ei ole ankarampaa eikä tuimempaa taistelua kuin se, jonka aiheuttaa kysymys ihmisen korkeimmasta hyvästä. Siitä syntyi Varron laskujen mukaan kaksisataa kahdeksankymmentä kahdeksan lahkoa. Qui autem de summo bono dissentit, de tota philosophiae ratione disputat.[362]

Tres mihi convivae prope dissentire videntur,
poscentes vario multum diversa palato:
Quid dem? quid non dem? Renuis tu, quod iubet alter;
quod petis, id sane est invisum acidumque duobus:[363]

niin pitäisi luonnon vastata heidän kiistoihinsa ja väittelyihinsä. Toiset sanovat, että korkein hyvämme on hyve; toiset, että se on nautinto; toiset, luonnonmukaisuus; toiset, tieto; toiset, tuskattomuus; toiset, että se on siinä, ettemme anna näennäisyyksien pettää itseämme; ja oikkua näyttää muistuttavan tämä toinen vanhan Pythagoraan lausuma:

nil admirari, prope res est una, Numici,
solaque, quae possit facere et servare beatum,[364]

joka on pyrrholaisen koulukunnan tarkoitusperä. Aristoteles pitää hengen suuruuden merkkinä sitä, ettei mitään ihmettele, ja Arkhesilaos sanoi, että kantansa puolustaminen ja mielipiteen jäykkyys ja taipumattomuus olivat hyveet, mutta myöntyminen ja mukautuminen paheet ja huonot puolet. Totta kyllä on, että mikäli hän sen väitti varmana selviönä, hän poikkesi pyrrholaisuudesta. Kun pyrrholaiset sanovat, että korkein hyvä on ataraksia, se on mielipiteen kallistumattomuus, niin he eivät tarkoita sanoa sitä ehdottoman varmasti; mutta itse heidän sielunsa liikesuunta, joka panee heidät välttämään jyrkänteitä ja torjumaan sen, mikä on kirkasta ja selvää, tekee heille otolliseksi tietyn mielipiteen ja panee heidät hylkäämään toisen.

Kuinka hartaasti toivonkaan, että minun eläissäni joko jollakulla toisella tahi Justus Lipsiuksella, joka on oppinein mies, mikä meillä on jäljellä, sangen hienoälyinen ja arvostelukykyinen, todella minun Turnebukseni oikea veli, olisi halua, terveyttä ja kylliksi rauhaa koota luetteloon, jaoitella ja luokitella niin rehellisesti ja tarkasti, kuin meille on mahdollista, muinaisten filosofien mielipiteet meidän olemuksestamme ja moraalistamme, heidän väittelynsä, riitapuolten nauttima luottamus ja heidän kannattajansa ja esittää, kuinka oppi-isät ja heidän kannattajansa ovat elämässään noudattaneet opetuksiaan muistettavissa ja esikuvallisissa tapauksissa. Mikä kaunis ja hyödyllinen teos siitä tulisikaan!

Muutoin, jos meidän on itseltämme saatava elämämme ohjeet, niin mihin sekaannukseen joudummekaan? Sillä todennäköisintä, mitä järkemme meille siinä suhteessa neuvoo, on se, että ylimalkaan jokaisen tulee totella maansa lakeja, kuten kuuluu Sokrateen mielipide, jonka hän sanoo jumalien hänelle neuvomaksi; ja mitä järkemme sillä tahtoo muuta sanoa kuin että velvollisuudellamme on vain sattumasta riippuva ohje? Totuuden tulee kaikkialla olla sama; jos ihminen tuntisi sellaisen rehellisyyden ja oikeuden, joka olisi ruumistuneena johonkin ja olemukseltaan todellinen, niin hän ei sitoisi sitä tämän tahi tuon seudun tapojen laatuun; hyvä ei saisi muotoansa persialaisten tahi intialaisten käsitystavalta. Ei mikään ole alinomaisemman vaihtelun alaista kuin lait: eläissäni olen nähnyt kolmasti ja neljästi muutettavan naapuriemme englantilaisten lakeja, ei vain niitä, jotka koskevat valtiollisia asioita, joita ei tahdotakaan pysyttää vakavalla kannalla, vaan niitäkin, jotka koskevat tärkeintä, mitä olla saattaa, nimittäin uskontoa; ja se minua hävettää ja harmittaa, varsinkin kun se on kansa, jonka kanssa minun paikkakuntalaiseni ovat olleet niin läheisissä suhteissa, että talossani on vielä jäljellä eräitä jälkiä meidän muinaisesta orpanuudestamme. Ja täällä meillä olen nähnyt monen seikan, joka meille oli hengen rikos, tulevan lailliseksi; ja me, jotka olemme muista riippuvia, saatamme sotaonnen epävarmuuden vuoksi kerran joutua syyllisiksi inhimillisen ja jumalallisen majesteetin loukkaamiseen, oikeutemme kun joutuu vääryyden armoille ja, omistettuamme sen muutamia harvoja vuosia, saa päinvastaisen sisällyksen.

Kuinka saattoi tuo muinainen jumala selvemmin syyttää ihmisen tietoa Jumalan olemuksen tuntemattomuudesta ja ilmoittaa ihmisille, että heidän uskontonsa ei ollut muuta kuin heidän keksimäänsä, omansa pitämään koossa heidän yhteiskuntaansa, kuin selittämällä, niinkuin hän teki niille, jotka tiedustelivat sitä hänen kolmijalaltaan, "että oikea jumalanpalvelus kullekin oli se, jota hän näki noudatettavan sen paikan tavoissa, jossa hän oli?" Oi Jumala! kuinka suuressa kiitollisuuden velassa olemmekaan korkeimman Luojamme hyväntahtoisuudelle siitä, että hän on tehnyt uskontomme riippumattomaksi noista typeristä, epävakaisista ja mielivaltaisista hartaudenharjoitus-tavoista ja laskenut sen pyhän sanansa iankaikkiselle perustukselle! Mitä sanoo meille siis tässä pulassa filosofia? Että meidän tulee noudattaa maamme lakeja, se on jonkin kansan tahi ruhtinaan mielipiteiden aaltoilevaa merta, kansan tahi ruhtinaan, jotka kuvaavat minulle oikeuden yhtä monilla väreillä ja muuttavat sen yhtä moneen muotoon kuin heissä on vaihtelevia intohimoja; minun oikeuskäsitykseni ei voi olla niin taipuvainen. Mitä hyvyyttä se on, jonka näin eilen olevan arvossa, mutta ei enää huomenna, ja jonka jonkin virran yli kulkeminen muuttaa rikokseksi? Mitä totuutta se on, jolle nuo vuoret panevat rajan, ja joka on valhetta niiden tuolla puolella olevassa maailmassa?