Mutta lystikästä on, että he, antaakseen laeille edes jonkinlaista varmuutta, sanovat niitä olevan eräitä pysyväisiä, ainaisia ja muuttumattomia, joita nimittävät luontaisiksi ja jotka ihmissuvun oman olemuksen laatu on kaivertanut sen mieleen; ja näitä muutamat katsovat olevan luvultaan kolme, toiset neljä, toiset useampia, toiset harvempia, mikä todistaa, että se on yhtä epävarma merkki kuin kaikki muukin. Mutta he ovat niin kovaonnisia (sillä miksi muuksi kuin kovaksi onneksi voin sanoa sitä, että lakien niin äärettömässä joukossa ei ole edes yhtä, jonka onni ja sokea sattuma olisi saanut kaikki kansat poikkeuksetta yksimielisesti hyväksymään?), he ovat, sanon, niin onnettomia, että noista kolmesta, neljästä laista ei ole ainoatakaan, jota ei vain yksi kansa, vaan useammat eivät vastustaisi ja kieltäytyisi tunnustamasta. Nythän poikkeuksettoman yksimielinen hyväksyminen on ainoa todennäköinen tuntomerkki, jonka nojalla he voivat väittää mitään luonnon lakeja olevan olemassa: sillä mitä luonto olisi todella meille määrännyt, sitä me epäilemättä aivan yksimielisesti noudattaisimme, eikä vain jokainen kansa, vaan myöskin jokainen yksilö tuntisi sen sorron ja väkivallan, jota hänelle tekisi, ken tahtoisi nostattaa hänet vastustamaan tuota lakia. Osoittakoot he minulle näytteeksi yhden ainoan sellaisen! Protagoras ja Ariston eivät myöntäneet muuta lakien oikeuden olemusta kuin lainlaatijain arvovallan ja mielipiteen, ja väittivät, että jos se poistetaan, niin se mikä on hyvää ja kunniallista menettää ominaisuutensa ja jää yhdentekeväin asiain tyhjäksi nimeksi; Thrasymakhos arvelee Platonin teoksissa, ettei ole muuta oikeutta kuin voimakkaamman etu. Ei missään suhteessa maailma ole niin monenlainen kuin tapoihin ja lakeihin nähden: täällä pidetään kamalana rikoksena montakin seikkaa, joka muualla luetaan ansioksi, kuten Lakedamonissa sukkeluus varastamaan; sukulaisten väliset avioliitot ovat meillä hengen uhalla kielletyt, muualla niitä pidetään kunniassa:

gentes esse feruntur
in quibus et nato genitrix et nata parenti
iungitur, et pietas geminato crescit amore;[365]

lasten murha, isien murha, vaimojen yhteisyys, varastetun tavaran kauppa, hillittömyys kaikenlaisissa nautinnoissa, lyhyesti sanoen, ei ole mitään niin äärimmäistä, ettei jonkin kansakunnan tapa sitä hyväksyisi.

On kyllä luultavaa, että on olemassa luonnon lakeja, niinkuin näkyy toisten luontokappalten keskuudessa, mutta meidän keskuudestamme ne ovat hävinneet, tämä mainio ihmisjärki kun tuppautuu kaikkialle mestaroimaan ja komentelemaan, sotkien ja sekoittaen asiain laidan oman turhamaisuutensa ja vaihemielisyytensä mukaan: nihil itaque amplius nostrum est; quod nostrum dico, artis est.[366] Asioilla on eri valaistuksensa, ja niitä voi katsoa eri kannoilta; siitä pääasiallisesti johtuu mielipiteiden erilaisuus: toinen kansa katsoo jotakin asiaa toiselta kannalta ja pysähtyy sille, toinen toiselta.

Ei mikään ole niin kauheata ajatella, kuin että joku syö isänsä; ne kansat, joilla muinoin oli se tapa, pitivät sitä kuitenkin todisteena hartaasta kunnioituksesta ja hyvästä rakkaudesta, koettaen siten antaa synnyttäjilleen heidän arvonsa mukaisimmat ja kunniakkaimmat hautajaiset, sijoittaessaan itseensä ja ikäänkuin omiin ytimiinsä isiensä ruumiit ja pyhät jäännökset, elähdyttäessään ja tavallaan synnyttäessään ne uudelleen muuttamalla ne eläväksi lihakseen ruuansulatuksen ja ravitsemisen avulla. On helppo ajatella, kuinka julmaa ja kamalaa olisi ollut ihmisistä, joihin tämä taikausko oli piintynyt ja imeytynyt, heittää vanhempien jäännökset maahan maatumaan ja petojen ja matojen ruuaksi.

Lykurgos otti varkaudessa huomioon vilkkauden, valppauden, rohkeuden ja näppäryyden, jota jonkin naapurinsa oman äkkiarvaamatta sieppaaminen todistaa, ja yleisen hyödyn, joka johtuu siitä, että kukin tarkemmin huolehtii omansa säilymisestä; ja hän arveli, että tuosta kaksinaisesta opetuksesta käymään kimppuun ja puolustamaan koitui sotilaalliselle kurille (joka oli päätaito ja -avu, mihin hän tahtoi kehittää tämän kansan) hyötyä, joka oli huomattavampi kuin se epäjärjestys ja vääryys, jota tiesi toisen oman hyväkseen käyttäminen.

Dionysius tyranni tarjosi Platonille persialaiskuosisen, pitkän, kirjaillun ja hajuaineista tuoksuvan puvun; Platon kieltäytyi sitä vastaanottamasta, sanoen, että koska hän oli syntynyt mieheksi, niin hän ei kernaasti pukeutuisi naisen pukuun. Mutta Aristippos otti sen vastaan, vastaten, "ettei mikään puku voinut turmella siveätä mielenlaatua". Hänen ystävänsä soimasivat hänen miehuuttomuuttaan, hän kun oli niin vähän sydämystynyt siitä, että Dionysius oli sylkenyt häntä vasten silmiä. "Kalastajat", sanoi hän, "antavat kyllä meren aaltojen huuhdella itseään kiireestä kantapäähän asti, saadakseen kivikalan". Diogenes huuhteli kaaliaan ja sanoi nähdessään hänen kulkevan ohi: "Jos osaisit elää kaalilla, niin et hännystelisi tyrannia." Aristippos vastasi: "Jos sinä osaisit elää ihmisten parissa, niin et huuhtelisi kaalia." Siten järki tekee erilaiset teot puolustettaviksi; se on kaksikorvainen astia, johon voi tarttua vasemmalta ja oikealta:

Bellum, o terra hospita, portas;
bello armantur equi; bellum haec armenta minantur.

Sed tamen idem olim curru succedere sueti
quadrupedes, et frena iugo concordia ferre;
spes est pacis.[367]

Solonia kehoitettiin olemaan vuodattamatta poikansa kuoleman johdosta tehottomia ja hyödyttömiä kyyneleitä. "Siitähän syystä", sanoi hän, "vuodatan niitä sitä suuremmalla syyllä, että ne ovat tehottomia ja hyödyttömiä". Sokrateen vaimon surua katkeroitti jokin seikka: "Oi, kuinka syyttömästi nuo häijyt tuomarit tuomitsevat sinut kuolemaan!" sanoi hän. — "Näkisitkö sitten mieluummin, että se tapahtuisi syystä?" vastasi tämä. Me pidämme korvalehdissämme reikiä; kreikkalaiset katsoivat sitä orjuuden merkiksi. Me piiloudumme nauttiaksemme naisistamme; intialaiset tekevät sen julkisesti. Skythalaiset uhrasivat muukalaisnaisia temppeleissään; muualla temppeleitä pidetään turvapaikkoina: