Don Quijote käänsi lehteä ja sanoi:
— Tässä on suorasanaista, ja se näyttää olevan kirje.
— Lähetettävä kirjekö, herra? — kysyi Sancho.
-— Alusta päättäen se näyttää olevan selvä lemmenkirje — vastasi Don
Quijote.
— Lukekaa se sitten ääneen, armollinen herra, — sanoi Sancho — sillä minua sellaiset lemmenhommat kovin huvittavat.
— Mielelläni — vastasi Don Quijote.
Sanchon pyyntöä noudattaen hän luki ääneen ja havaitsi siinä olevan seuraavaa:
»Sinun petollinen lupauksesi ja minun varma onnettomuuteni ajavat minut tienooseen, mistä korviisi saapuvat pikemmin tiedot kuolemastani kuin minun valitusääneni. Sinä, kiittämätön, hylkäsit minut toisen vuoksi, joka omistaa enemmän olematta minua merkittävämpi; mutta jos kunto olisi arvossa pidetty rikkaus, en kadehtisi toisen onnea enkä itkisi omaa onnettomuuttani. Mitä kauneutesi rakensi, sen tekosi jaoittivat maahan: edellisen takia luulin sinua taivaan enkeliksi, jälkimmäisen nojalla tiedän että olet nainen. Elä rauhassa, sinä sydämeni sodan sytyttäjä, ja suokoon Jumala että miehesi petokset jäävät iäksi salaan, jottei sinun tarvitse katua tekemääsi enkä minä joudu saamaan kostoa, jota en tahdo.»
Luettuaan kirjeen Don Quijote virkkoi:
— Tästä ei käy enempää kuin säkeistäkään selville muuta kuin se, että kirjoittaja on joku hylätty rakastaja.