— Hyvä herra, — vastasi Sancho — onkos sekin oiva ritarisäänto, että harhailemme eksyksissä täällä vuoristossa, missä ei ole tietä, ei polkua, etsien jotakin hullua, joka, hänet löydettyämme, kukaties saa päähänsä tehdä lopun aloittamastaan, ei kertomuksestaan, vaan teidän armonne pääkuoresta ja minun kylkiluistani ruhjomalla ne ihan pirstoiksi?

— Ole vaiti, Sancho, sanon vielä kerran; — virkkoi Don Quijote — minä näet ilmoitan sinulle ettei minua houkuttele näille maille niinkään halu tavata tuota hullua kuin mieli suorittaa täällä teko, jolla tulen voittamaan itselleni nimen ja maineen koko tunnetussa maailmassa; ja se tulee olemaan sellainen, että sinetöin sillä kaiken sen, mikä saattaa tehdä vaeltavasta ritarista moitteettoman ja kuuluisan.

— Onko se teko hyvin vaarallinenkin? — kysyi Sancho.

— Ei, — vastasi Murheellisen hahmon ritari — vaikka noppa tosin voisi pyörähtää niinkin, että joudumme menettämään emmekä voittamaan; mutta kaikki riippuu sinun uutteruudestasi.

— Minun uutteruudestani? — sanoi Sancho.

— Niin; — vastasi Don Quijote — jos näet palaat pian sieltä, minne aion sinut lähettää, niin vaivani loppuu pian ja kohta alkaa autuuteni. Ja koska ei ole oikein pitää sinua kauemmin epätietoisena, odottamassa selkoa siitä, mitä sanani tarkoittavat, tahdon huomauttaa sinulle, Sancho, että Gallian Amadis oli yksi kaikkein oivallisimmista ritareista. En sanonut oikein sanoessani, että hän oli yksi: hän oli ainoa, ensimmäinen, yksin lajissaan, valtias kaikkien niiden joukossa, jotka hänen aikanaan maailmassa elivät. Piru periköön Don Belianiin ja kaikki ne, jotka väittävät hänen jossakin suhteessa vetäneen vertoja Amadiille, sillä he erehtyvät, sen vannon. Sanon vielä että maalaaja, tahtoessaan tulla taiteensa alalla kuuluisaksi, kokee jäljitellä kaikkein mainioimpien tuntemiensa maalaajien alkuperäisiä teoksia. Sama sääntö koskee kaikkia muitakin merkittäviä toimia ja ammatteja, jotka ovat valtioiden kaunistuksena, ja niin on velvollinen tekemään ja niin tekee se, joka tahtoo hankkia järkevän ja kärsivällisen ihmisen nimen, jäljitellen Odysseusta, jonka henkilössä ja vaikeuksissa Homeros havainnollisesti kuvailee järkevyyttä ja kärsivällisyyttä, kuten Vergilius puolestaan osoittaa meille Aeneaan persoonassa kuuliaisen pojan kuntoa ja urhoollisen ja kokeneen sotapäällikön terävä-älyisyyttä. Eivätkä he kuvailleet Ja esittäneet näitä henkilöitään sellaisina kuin he olivat vaan sellaisina kuin heidän tuli olla, jotta heidän hyveidensä esikuva säilyisi myöhemmille polville. Aivan samoin oli Amadis urhoollisten ja rakastuneiden ritarien Pohjan- ja Kointähti, heidän Aurinkonsa, jota tulee jäljitellä meidän kaikkien rakkauden ja ritarillisuuden lipun alla taistelevien. Koska siis on niin laita, ja on aivan varmaan, niin minun mielestäni, Sancho ystäväni, on sillä ritarilla, joka parhaimmin häntä jäljittelee, paras mahdollisuus kaiken ritarillisen täydellisyyden saavuttamiseen. Ja eräs niistä seikoista, joissa tämä ritari ilmeisimmin osoitti viisauttaan, kuntoaan, urhoollisuuttaan, kärsivällisyyttään, lujuuttaan ja rakkauttaan, oli se, kun hän valtiattarensa Orianan ylenkatsomana vetäytyi katumuksentekoon Köyhälle kalliolle otettuaan uuden nimen, Kaunis-tumma, joka epäilemättä oli erittäin merkitsevä ja hyvin soveltuva siihen elämäntapaan, jonka hän oli vapaaehtoisesti valinnut. Niinpä onkin minun helpompi jäljitellä häntä siten kuin halkomalla jättiläisiä, hakkaamalla poikki käärmeiden päitä, tappamalla lohikäärmeitä, tuhoamalla sotajoukkoja, murskaamalla laivastoja ja pyörtämällä loitsuja. Ja koska tämä seutu on erittäin sopiva sellaiseen tarkoitukseen, ei ole syytä jättää käyttämättä tilaisuutta, jonka tukkaan nyt voin niin vaivattomasti tarttua.

— Mitä teidän armonne oikeastaan aikoo tehdä tässä syrjäisessä seudussa? — kysyi Sancho.

— Enkö sinulle jo sanonut — vastasi Don Quijote — että tahdon jäljitellä Amadista rupeamalla täällä epätoivoiseksi, mielipuoleksi ja raivopäiseksi jäljitelläkseni samalla Don Rolandia, kun hän eräältä lähteeltä löysi merkit, jotka todistivat kauniin Angelican olleen häpeän töissä Medoron kanssa, ja sen seikan synnyttämästä mielikarvaudesta kääntyi hulluksi, tempoi puita juuriltaan, sokaisi kirkkaiden lähteiden veden, surmasi paimenia, tuhosi karjalaumoja, poltti mökkejä, hajoitti taloja, ryösti hevosia ja teki lukemattomia muita ennen kuulumattomia tekoja, jotka ansaitsevat ikuisen maineen ja muistiinmerkinnän? Ja vaikka en aiokaan jäljitellä Rolandia eli Orlandoa eli Rotolandoa (häntä näet mainittiin kaikilla näillä kolmella nimellä) kohta kohdalta kaikissa niissä hullutuksissa, joita hän teki, sanoi ja ajatteli, luonnostelen kuitenkin niin hyvin kuin suinkin osaan niitä, jotka minusta näyttävät olennaisimmilta ja voipa käydä niinkin, että tyydyn jäljittelemään vain Amadista, joka tuhoisista hullutuksista pidättyen teki niitä vain kyyneleisiä ja tunteellisia saavuttaen yhtä suuren maineen kuin kaikkein kuuluisin.

— Minusta näyttää — sanoi Sancho — että ne ritarit, jotka sellaisiin hommiin ryhtyivät, olivat ärsytettyjä ja että heillä oli aihetta harjoittaa noita tyhmyyksiä ja katumuksia; mutta mitä syytä on teidän armollanne ruveta hulluksi? Kuka nainen on teidät hylännyt, tai mitä merkkejä olette löytänyt siitä, että neiti Dulcinea Tobosolainen on pitänyt jotain lystiä maurin tai kristityn kanssa?

— Siinä se onkin asian ponsi — vastasi Don Quijote — ja siinä minun aikeeni hienous; ei näet kannata kehua eikä kiittää, jos vaeltava ritari tulee hulluksi jostakin syystä: ytimeen osuu se, joka kääntyy mielettömäksi ilman mitään aihetta, siten saaden naisensa ajattelemaan: kun näin käy kuivassa, niin mitä tapahtuukaan tuoreessa? Sitä paitsi minulla on täysi syy niin menetellä, koska olen ollut ylen kauan poissa alinomaisen valtiattareni Dulcinea Tobosolaisen luota, sillä poissa oleva, kuten jo taannoin kuulit Ambrosio-paimenen sanovan, kärsii ja pelkää kaikkea pahaa. Älä siis, hyvä Sancho, huoli tuhlata aikaa neuvomalla minua luopumaan niin erinomaisesta, niin otollisesta ja niin ennen kuulumattomasta jäljittelystä. Minä olen hullu ja pysyn hulluna, kunnes sinä palaat tuoden vastauksen kirjeeseen, jonka aion mukanasi lähettää valtiattarelleni Dulcinealle; jos vastaus on sellainen kuin uskollisuuteni edellyttää, niin mielettömyyteni ja katumuksentekoni päättyy, ellei, niin tulen hulluksi toden tiestä ja muutun niin muodoin aivan tunteettomaksi. Vastasipa hän siis miten tahansa, minä vapaudun joka tapauksessa siitä selkkauksesta ja ahdistuksesta, johon minut jätät, joko niin, että järjissäni ollen iloitsen tuomastasi hyvästä sanomasta, tai niin, että hulluna olen tunteeton sille pahalle, mitä viestisi sisältää. Mutta kuulehan, Sancho, onko sinulla hyvässä tallessa Mambrinon kypäri? Minä näet kyllä huomasin että otit sen maasta, kun se kiittämätön ihminen aikoi hakata sen kappaleiksi. Se ei kumminkaan onnistunut, ja siitä voidaan havaita, kuinka mainiosti se on karkaistu.