— Pysykää kaikki alallanne, sillä minä palajan haavoitettuna, mihin hevoseni on syypää. Saattakaa minut vuoteeseen ja kutsukaa, jos mahdollista, tietäjänainen Urganda hoitamaan ja parantamaan minun haavojani.
— Kas niin, ota ja vie, — virkkoi nyt emännöitsijä enkös aavistanut aivan oikein mitä jalkaansa isäntä ontuu! Tulkaa nyt sisään Jumalan nimessä, kyllä me osaamme teidät parantaa sen Hurgadan tulemattakin. Kirotut, sanon minä, ja vieläkin ja sata kertaa kirotut olkoot nuo ritarikirjat, jotka ovat saattaneet teidän armonne tähän surkeaan tilaani.
Hänet vietiin heti vuoteeseen, mutta alettaessa sitten tarkastella hänen haavojansa niitä ei löytynytkään. Hän selitti että koko juttu johtui ruhjevammasta, jonka hän oli saanut, kun hän ja hänen ratsunsa Rocinante olivat pahasti kaatuneet taistellessaan kymmentä hirmuista ja hävytöntä jättiläistä vastaan, joiden vertaisia ei hevin tapaa mailta mantereilta.
— Vai niin, — virkkoi kirkkoherra — onko jättiläisiäkin leikissä mukana? Kaiken pyhän nimessä minä poltan ne huomenna, ennen kuin ehtoo joutuu.
He esittivät Don Quijotelle vielä lukemattomia kysymyksiä, mutta hän ei huolinut vastata niihin yhteenkään muuten kuin kehoittaen heitä antamaan ruokaa ja unenrauhaa, koska hän kaipasi eniten juuri tätä. Niin tapahtui, ja kirkkoherra kyseli talonpojalta pitkin ja poikin, kuinka hän oli Don Quijoten kohdannut. Talonpoika kertoikin hänelle kaiken, muun muassa ne hullutukset, joita ritari oli ladellut maassa maatessaan ja kotiin kuljetettaessa, ja siitä lisensiaatti sai entistä suuremman halun tehdä mitä hän seuraavana päivänä teki, nimittäin kutsua ystävänsä parturin, Nicolás-mestarin, jonka kanssa sitten saapui Don Quijoten taloon.
Kuudes luku.
Hupaisesta ja perinpohjaisesta tarkastuksesta, jonka kirkkoherra ja parturi toimittivat mielevän hidalgomme kirjastossa.
Don Quijote nukkui yhä vielä. Kirkkoherra pyysi sisarentyttäreltä sen huoneen avaimia, jossa olivat kirjat, onnettomuuden aikaansaajat, ja hän antoi ne varsin mielellään. Huoneeseen astuivat kaikki, emännöitsijä muiden mukana, ja sieltä löytyi toista sataa erittäin hyvin sidottua suurikokoista teosta ja lisäksi pienempiä. Ne nähtyään emännöitsijä poistui huoneesta kiireimmiten ja toi kohta palatessaan kupposen vihkivettä sekä pirskottimen. Hän sanoi:
— Kas tässä, kunnianarvoinen herra lisensiaatti, ottakaa ja pirskottakaa kaikkialle huoneeseen, jottei joku noissa kirjoissa piilevistä monilukuisista noidista pääse meitä noitumaan siten kostaakseen rangaistusta, johon tahdomme heidät saattaa karkottamalla heidät maailmasta.
Emännöitsijän yksinkertaisuus nauratti lisensiaattia, ja hän käski parturia antamaan kirjat yksitellen, nähdäkseen mitä ne käsittelivät, koska voi sattua että niiden joukosta löytyi sellaisiakin, jotka eivät ansainneet roviorangaistusta.