— Kuka sitä epäilee? — virkkoi Don Quijote.
— Minä sitä epäilen, — vastasi Sancho Panza — sillä minä tuumin että vaikka hyvä Jumala antaisi sataa kruunuja maan päälle, ei niistä yksikään sopisi Mari Gutiérrezin päähän. Saatte uskoa, herra, ettei hänestä ole kuningattareksi kahden rovon edestä, kreivittäreksi hän passaisi paremmin, mutta Jumalan apua siihenkin tarvitaan.
— Jätä hänet Jumalan haltuun, Sancho — virkkoi Don Quijote. — Hän antaa hänelle sen, mikä hänelle parhaiten sopii, mutta älä sinä nöyryytä mieltäsi niin, että lopulta tyydyt vähempään kuin maaherran virkaan.
— En, sitä en tee, armollinen herra, — vastasi Sancho — en varsinkaan, kun teidän armonne, oivallinen isäntäni, varmaan osaa antaa minulle sen, mikä minulle sopii ja minkä kykenen hoitamaan.
Kahdeksas luku.
Kuinka urhoollinen Don Quijote onnellisesti suoriutui kamalasta ja ennen kuulumattomasta seikkailusta tuulimyllyjen kanssa sekä muista uskollisen muistamisen arvoisista tapahtumista.
Samassa he havaitsivat kolme- tai neljäkymmentä sillä tasangolla sijaitsevaa tuulimyllyä, ja ne nähdessään Don Quijote sanoi aseenkantajalleen:
— Hyvä onni ohjaa asioitamme paremmin kuin osaisimme toivoakaan, sillä näetkö, parahin Sancho Panza, kuinka tuolta ilmaantuu kolmekymmentä tai neljäkymmentä hirmuista jättiläistä. Niitä vastaan aion käydä taistelemaan ja ottaa ne kaikki hengiltä, ja niiltä saatu saalis olkoon rikkautemme alku, sillä tämä on rehellinen taistelu, ja Jumalalle tehdään suuri palvelus, kun sellaiset kehnot sikiöt hävitetään maan päältä.
— Mitkä jättiläiset? — kysyi Sancho Panza.
— Nuo jotka tuolla näet, — vastasi hänen isäntänsä — nuo joilla on pitkät käsivarret; toisilla ne ovat usein lähes kahden peninkulmankin pituiset.