— Sen lupaan, — vastasi Sancho — lupaan pitää tämän käskyn yhtä pyhänä kuin lepopäivän.
Heidän näin keskustellessaan tuli tiellä näkyviin kaksi Pyhän Benediktuksen munkkikunnan veljeä, dromedaareilla ratsastaen; sellaisia kyöpeleitä näet olivat heidän muulinsa. Heillä oli matkasilmälasit ja päivänvarjot. Heidän jäljissään tulivat vaunut, joita saatteli neljä viisi ratsumiestä ja kaksi jalankäypää muulirenkiä. Vaunuissa oli, kuten myöhemmin kävi ilmi, eräs biskajalainen rouva matkalla Sevillaan, missä oli hänen miehensä lähtemässä Intiaan suorittamaan jotakin erittäin kunniakasta tehtävää. Munkkiveljet eivät kuuluneet hänen seuraansa, vaikka kulkivat samaa tietä; mutta Don Quijote, tuskin heidät havaittuaan, lausui aseenkantajalleen:
— Ellen erehdy, tästä tulee mainioin seikkailu, mitä milloinkaan on nähty, sillä noiden tuolla näkyvien mustien hahmojen täytyy olla ja ne epäilemättä ovatkin noitia, jotka kuljettavat noissa vaunuissa jotakin ryöstämäänsä prinsessaa, ja minun asiani on kaikin voimin torjua tämä väkivalta.
— Tästä koituu pahempi juttu kuin tuulimyllyistä — sanoi Sancho. — Huomatkaa, herra, että nuo ovat benediktiiniveljiä, ja vaunut ovat varmaan joidenkin matkustavien. Huomatkaa, sanon minä, huomatkaa tarkoin mitä teette, jottei piru teitä peri.
— Sanoinhan sinulle jo, Sancho, — vastasi Don Quijote — ettet sinä tiedä paljoa seikkailuasioista; se mitä sanon on totta, ja nyt saat sen nähdä.
Tuon sanottuaan Don Quijote ajoi edelle ja asettui keskelle tietä, jota munkit tulivat, ja heidän ehdittyään niin lähelle, että he hänen mielestään voivat kuulla mitä hän sanoi, huusi raikuvalla äänellä:
— Te perkeleen riivaamat epäsikiöt, päästäkää heti vapaiksi ne korkeat prinsessat, joita väkivalloin kuljetatte noissa vaunuissa; ellette niin tee, olkaa valmiit kärsimään äkillinen kuolema pahojen tekojenne ansaituksi rangaistukseksi.
Munkit pidättivät muulinsa ihmetellen Don Quijoten ulkonäköä ja samoin hänen sanojaan, joihin vastasivat:
— Herra ritari, emme ole perkeleen riivaamia emmekä epäsikiöitä, vaan Pyhän Benediktuksen veljiä, ja me matkustamme tässä ollenkaan tietämättä, onko noissa vaunuissa väkisin vietyjä prinsessoja vai ei.
— Minusta ei selviydytä koreilla sanoilla, sillä minä tunnen teidät hyvin, te kavalat hirtehiset — lausui Don Quijote.