Siit' että yöt mä soittelin
sun ikkunasi alla
ja karkeloin vain kanssasi,
en puhu kerskumalla.
En kerro, kuinka ylistin
sun ihanuuttas aina,
ja vaikka totta puhuinkin
tytöt katsoi raivokkaina.
Näin Teresakin sanoi,
kun ma pääsin kehumasta:
»Moni luulee enkeliks armastaan,
mut apinaks huomaa vasta,
kun näkee ettei olekaan se kauneus luonnon suomaa, kun näkee irtopalmikot, joit' Amorkaan ei huomaa!»
Ma valheeksi tuon kohta tein,
hän serkulleen mua moitti;
hän minut haastoi taisteluun,
sa tiedät kumpi voitti.
En lemmi pyytein alhaisin,
en viettelijän lailla;
sua puhtain tuntein lähestyn
sanoilla arvokkailla:
Näät kirkonsiteet kaunoiset
ne hohtaa silkkisinä;
pujota kaulas kahleeseen,
sen kohta teen myös minä.
Jos et, niin kautta pyhien
nyt vannon, että lähden
ma kapusiiniluostariin
sun kylmyytesi tähden.
Siihen vuohipaimen lopetti laulunsa. Vaikka Don Quijote pyysi häntä laulamaan vielä vähän lisää, ei Sancho Panza ollut samaa mieltä; hän näet halusi mieluummin nukkua kuin kuunnella lauluja. Niinpä hän sanoikin isännälleen:
— Teidän armonne sopisi hyvin nyt heti laittautua sinne missä vietätte yön, sillä näillä kelpo miehillä on pitkin päivää niin paljon työtä, etteivät he voi kuluttaa yötänsä laulellen.