— Onko haarapussisi kadonnut, Sancho? — kysyi Don Quijote.
— On, totisesti — vastasi Sancho.
— Niin muodoin meillä ei ole tänään mitään syötävää — virkkoi Don
Quijote.
— Ei ole, — vastasi Sancho — ellei näillä niityillä ole yrttejä, jotka teidän armonne sanoo tuntevansa ja joilla teidän armonnelaiset kovaonniset vaeltavat ritarit yleensä sellaisia puutteita korvaavat.
Siitä huolimatta vastasi Don Quijote — maittaisi minua nyt aimo kimpale vehnäleipää tai kyrsä liseleipää ja pari silliä paremmin kuin kaikki Dioskorideen yrtit, vaikka olisivatkin tohtori Lagunan[69] selittämät ja kuvittamat. Mutta nouse nyt kumminkin juhtasi selkään, parahin Sancho, ja seuraa minua; Jumala, joka kaikki kaitsee, ei meitä hylkää, varsinkaan koska vaellamme hänen palveluksessaan niin kuin vaellamme, sillä hän ei hylkää ilman hyttysiä, ei maan matosia eikä veden nölliäisiä, vaan on niin armelias, että antaa aurinkonsa nousta niin pahoille kuin hyvillekin ja antaa sataa niin vanhurskaille kuin väärillekin.
— Teidän armonne sopisi paremmin saamamieheksi kuin vaeltavaksi ritariksi — sanoi Sancho.
— Vaeltavat ritarit ovat tietäneet ja heidän tulee tietää kaikenlaisia asioita — sanoi Don Quijote. — Entisinä aikoina näet oli vaeltavia ritareita, jotka saattoivat pitää saarnan tai puheen keskellä sotaleiriä, ikään kuin olisivat saaneet oppiarvonsa Pariisin yliopistossa, mistä voidaan päättää ettei peitsi ole milloinkaan tylsentänyt kynää eikä kynä peistä.
— Olkoon siis niin kuin teidän armonne sanoo; — vastasi Sancho — lähdetään tästä etsimään yösijoja, ja suokoon Jumala että päädymme sellaiseen paikkaan, missä ei ole peitteitä, ei poukottajia, ei aaveita eikä noiduttuja maureja; jos näet niitä on, heitän helvettiin koko rojun ja roskan.
— Rukoile sinä Jumalaa siinä asiassa, poikani, — virkkoi Don Quijote — ja opasta minne mielit, sillä tällä kertaa jätän yömajan valitsemisen sinun tehtäväksesi. Mutta annahan tänne kätesi, tunnustele sormellasi ja katso tarkoin, kuinka monta etu- ja poskihammasta minulta puuttuu tästä oikealta puolelta, yläleuasta, siinä tuntuu kipu.
Sancho ojensi sormensa, tunnusteli ja kysyi: