— Eihän tässä voi paremmin antautua, sillä en kykene liikahtamaankaan, kun sääreni on poikki. Minä rukoilen teidän armoanne, jos olette kristitty ritari, jättämään minut henkiin, koska muuten tekisitte itsenne syypääksi pahaan pyhyyden loukkaukseen, sillä minä olen lisensiaatti ja olen tullut osalliseksi ensimmäiseen vihkimykseen.
— Mikä piru teidät sitten on tänne tuonut, — kysyi Don Quijote — jos kerran olette kirkon miehiä?
— Kysyttekö mikä, herra? — virkkoi kukistunut. — Huono onneni.
— Teitä uhkaa toinen vielä huonompi, — sanoi Don Quijote – ellette selitä kaikkea, mitä teiltä aluksi tiedustelin.
— Varsin mielelläni minä selitän — vastasi lisensiaatti. — Teidän armonne tulee tietää että olenkin vain kandidaatti, vaikka äsken sanoin olevani lisensiaatti, että nimeni on Alonso López ja kotipaikkani Alcobendas. Tulen Baezan kaupungista yhdentoista muun pappismiehen, noiden paenneiden soihdunkantajien kanssa; olemme menossa Segovian kaupunkiin saatellen tuossa paareilla makaavaa ruumista, joka on erään Baezassa kuolleen ja siellä haudattavaksi siunatun herran. Olimme nyt, kuten sanottu, viemässä hänen maallisia jäännöksiään hänen omaan hautaansa Segoviaan, mistä hän on kotoisin.
— Entä kuka hänet surmasi? — kysyi Don Quijote.
— Jumala, ruttokuumeella, joka rupesi häneen — vastasi kandidaatti.
— Niin muodoin — virkkoi Don Quijote — meidän Herramme on vapauttanut minut ankarasta tehtävästä, joka olisi kuulunut velvollisuuksiini, jos joku muu olisi hänet surmannut, nimittäin hänen kuolemansa kostamisesta; koska hänet on surmannut hän, joka hänet surmasi, en voi muuta kuin olla vaiti ja nöyrästi alistua, sillä samoin menettelisin, jos hän minut itseni kuolettaisi. Ja minä haluan ilmoittaa teidän kunnianarvoisuudellenne että olen manchalainen ritari nimeltä Don Quijote ja että toimenani ja tehtävänäni on vaeltaa paikasta toiseen oikoen väärää ja hankkien hyvitystä, loukkauksiin.
— En tiedä, kuinka lienee sen väärän oikomisen laita, — sanoi kandidaatti — sillä minut, joka olin oikein päin, olette viskannut aivan väärään asentoon, niin että minulta on katkennut sääri, joka, ei varmaankaan enää oikene eläessäni; mitä taas minulle hankkimaanne hyvitykseen tulee, olette saattanut minut niin loukatuksi, että jään loukatuksi koko iäkseni; ja onneton seikka oli minulle, kun kohtasin teidät, seikkailujen etsijän.
— Eivät kaikki asiat suju samaan tyyliin vastasi Don Quijote. — Onnettomuus oli siinä, herra kandidaatti López, että tulitte niin kuin tulitte, yön pimeydessä, yllänne nuo messupaidat, palavine soihtuinenne, rukoilla hyristäen, suruharsoissa, niin että tosiaankin. olitte kuin jotakin toisen maailman pahaa joukkoa. Sen vuoksi en voinut jättää velvollisuuttani täyttämättä vaan kävin kimppuunne ja olisin käynyt, vaikka olisin varmasti tietänyt että olitte itse helvetin perkeleitä; niiksi näet teidät koko ajan otaksuin ja katsoin.