Don Quijote aikoi nousta rankaisemaan poikaa, mutta tämä pisti niin vilkkaaksi juoksuksi, ettei kukaan katsonut maksavan vaivaa lähteä häntä tavoittamaan. Don Quijote oli ylen nolona Andres-pojan kertomuksen vuoksi, ja toisten täytyi parhaansa mukaan pidättää nauruansa, jotta hän ei joutunut aivan pahan häpeän ja hämmennyksen valtaan.
Kahdesneljättä luku,
jossa kerrotaan, mitä majatalossa sattui Don Quijoten koko seurueelle.
Kun maukas ateria oli lopetettu, he satuloivat kohta juhtansa ja saapuivat seuraavana päivänä, mitään kertomisen arvoista kokematta, majataloon, joka oli Sancho Panzalle pelon ja kauhistuksen paikka; mutta hän ei voinut sitä väistää, vaikka hyvinkin teki mieli olla sinne menemättä. Nähdessään Don Quijoten ja Sanchon saapuvan emäntä, isäntä, heidän tyttärensä ja Maritornes lähtivät erittäin iloisin elein ja ilmein ottamaan heitä vastaan. Don Quijote tervehti heitä tyynesti ja arvokkaasti kehoittaen valmistamaan hänelle paremman vuoteen kuin viime kerralla. Siihen vastasi emäntä, että hänelle laitettaisiin ruhtinaallinen yösija, jos hän maksaisi paremmin kuin taannoin. Don Quijote lupasi maksaa, ja niin he järjestivät hänelle siedettävän sijan samaan ullakkosuojaan, ja hän meni heti levolle, koska oli kovin nääntynyt sekä ruumiiltaan että sielultaan.
Hän oli tuskin ehtinyt mennä suojaansa, kun emäntä hyökkäsi parturin kimppuun, kävi kiinni hänen partaansa ja sanoi:
– Ettepä totta totisesti käytäkään häntääni enää partananne; antakaa tänne minun häntäni, sillä mieheni kalut viruvat pitkin lattiaa, niin että saa ihan hävetä; tarkoitan kampaa, jonka hän aina pisti hyvään häntääni.
Parturi ei mielinyt sitä luovuttaa, kiskoipa emäntä kuinka tuimasti tahansa; mutta lisensiaatti vihdoin kehoitti häntä antamaan sen, koska tuo juoni ei ollut enää tarpeen, vaan hän voi ilmaista itsensä ja näyttäytyä omassa hahmossaan sekä sanoa Don Quijotelle, että oli rosvomaisten kaleerivankien käsiin jouduttuaan tullut pakomatkallaan tähän majataloon; jos Don Quijote kysyisi, mihin prinsessan asepalvelija oli joutunut, sopi hänelle vastata, että prinsessa oli lähettänyt hänet ennakolta ilmoittamaan valtakuntansa asukkaille olevansa tulossa tuoden mukanaan heidän kaikkien vapauttajaa. Parturi jätti nyt vapaaehtoisesti hännän emännälle, ja samoin palautettiin hänelle kaikki muut tarpeet, jotka hän oli heille lainannut Don Quijoten vapauttamista varten. Kaikki majatalossa olevat ihmettelivät kovin Dorotean kauneutta ja myös paimenena esiintyvän Cardenion kaunista ulkomuotoa. Kirkkoherran toimesta ryhdyttiin heille järjestämään ateriaa niistä ruokavaroista, mitä majatalosta saattoi löytyä, ja isäntä, joka toivoi nyt saavansa paremman maksun kuin taannoin, valmisti heille viipymättä siedettävän päivällisen. Don Quijote nukkui yhä, ja toiset katsoivat parhaaksi olla häntä herättämättä, koska nukkumisesta oli hänelle nyt enemmän hyötyä kuin syömisestä. Aterian aikana he keskustelivat isännän, hänen vaimonsa, tyttärensä, Maritornes-piikaisen ja kaikkien matkustavaisten läsnäollessa Don Quijoten merkillisestä hulluudesta ja kuinka olivat hänet löytäneet. Emäntä kertoi, mitä he olivat saaneet kokea hänen ja muulinajajan tähden, katsahti sitten ympärilleen, oliko Sancho läsnä, ja kertoi, kun häntä ei näkynyt, koko hänen poukotuksensa, mikä huvitti kuulijoita melkoisesti. Kun kirkkoherra sitten sanoi, että Don Quijotelta olivat vieneet järjen hänen lukemansa ritariromaanit, virkkoi majatalon isäntä:
– Minä en ymmärrä, kuinka se on mahdollista; ei näet minun käsittääkseni tosiaankaan ole maailmassa mitään parempaa luettavaa. Minulla on niitä pari kolme kappaletta muitten paperien ohella, ja ne ovat todella vuodattaneet minuun uutta elämää, eikä ainoastaan minuun, vaan moniin muihinkin; elonkorjuun aikana näet tänne kerääntyy pyhäisin paljon leikkuuväkeä, ja joukossa on aina joku lukutaitoinen, joka käy käsiksi kirjoihini, ja niin meitä sijoittuu hänen ympärilleen neljättäkymmentä henkeä kuuntelemaan niin hyvillä mielin, että harmaat haivenemme karisevat pois; ainakin itsestäni tiedän sanoa, että kuullessani niistä valtavista ja hirmuisista iskuista, joita ritarit jakelevat, tekee mieleni samoin iskeä, ja kernaasti minä kuuntelisin sellaisia kertomuksia yöt päivät.
— Samoin minä; — sanoi emäntä — minulla näet ei ole talossani rauhallista hetkeä milloinkaan muulloin kuin teidän niitä kuunnellessanne; silloin olette siihen niin syventynyt, ettette muista rähistä, kuten tavallisesti.
— Niin on laita, — virkkoi Maritornes — ja kuuntelenpa minäkin mielelläni noita juttuja, sillä ne ovat erittäin sieviä, varsinkin, kun kerrotaan, kuinka joku ylhäinen nainen on pomeranssipuitten alla sylityksin ritarinsa kanssa ja heidän vartianaan on siinä vanhempi rouva, kateuden ja pelon kalvamana. Niin, totisesti, se on mieluisaa kuin mesi.