– Entä mitä arvelette te, nuori neiti? — kysyi kirkkoherra kääntyen isännän tyttären puoleen.
— En tiedä, armollinen herra, en tosiaankaan; — vastasi tyttö — kuuntelenhan niitä minäkin, ja tunnustan kyllä, että kuunteleminen minua miellyttää, vaikka en siitä mitään ymmärrä; mutta en minä pidä niistä iskuista, jotka isääni niin huvittavat, vaan enemmän niistä valituksista, joihin ritarit puhkeavat ollessaan kaukana rakastetuistaan, sillä ne tosiaankin saavat minut toisinaan itkuun pillahtamaan, niin kovin minun tulee heitä surku.
— Te siis kaiketi lohduttaisitte heitä, nuori neiti, — sanoi Dorotea — jos he itkisivät teidän tähtenne?
— En tiedä, mitä tekisin, — vastasi tyttö — tiedän vain noiden naisten joukossa olevan muutamia niin julmia, että heidän ritarinsa nimittävät heitä naarastiikereiksi ja -jalopeuroiksi ja antavat heille lukemattomia muita rumia nimiä. Herra siunatkoon, en minä tiedä, millaista säälimätöntä ja tunnotonta väkeä he ovatkaan, kun mieluummin antavat kunniallisen miehen kuolla tai menettää järkensä kuin häneen katsahtavat. En minä ymmärrä, mitä sellainen teeskentely pyhittää; jos he menettelevät niin siveytensä vuoksi, menkööt naimisiin ritariensa kanssa, sillä nämä eivät mitään muuta halua.
— Vaiti, lapsikulta; — virkkoi emäntä — sinulla näyttää olevan täysi selko näistä seikoista, ja nuorten tyttöjen ei sovi tietää eikä puhua niin paljon.
— Enhän voinut olla vastaamatta, — sanoi tyttö — kun tämä herra minulta kysyi.
— Hyvä, — sanoi kirkkoherra — tuokaahan nyt, herra isäntä, tänne ne kirjat; tekee mieleni niitä nähdä.
— Kernaasti — vastasi isäntä.
Hän meni omaan huoneeseensa ja toi sieltä vanhan, vitjoilla suljetun matkalaukun. Sen avattuaan hän otti sieltä kolme isoa kirjaa ja muutamia erittäin kauniilla käsialalla kirjoitettuja papereita. Ensimmäisen avaamansa kirjan kirkkoherra havaitsi olevan Traakian Cirongilio, toinen oli Hyrkanian Felixmarte ja kolmas Suuren Sotapäällikön Gonzalo Hernandez Cordobalaisen[10] historia sekä Diego Garcia de Paredesin[11] elämäkerta. Luettuaan molemmat ensinmainitut kirjannimet kirkkoherra kääntyi sanomaan parturille:
— Meiltä puuttuu tässä nyt ystäväni emännöitsijä ja sisarentytär.