Leonela nosti Camilan syliinsä ja sijoitti sänkyyn pyytäen Lotarioa hakemaan sellaista henkilöä, joka salaa sitoisi Camilan haavan; sitäpaitsi hän kysyi hänen neuvoaan ja mielipidettään siitä, mitä he sanoisivat Anselmolle hänen vaimonsa haavoittumisesta, jos hän sattuisi palaamaan, ennenkuin Camila ehti tulla terveeksi. Lotario vastasi, että he voivat sanoa, mitä hyväksi näkivät, sillä hän ei kyennyt antamaan mitään kelvollista neuvoa; hän vain kehoitti Leonelaa yrittämään pidättää verenvuotoa ja sanoi itse lähtevänsä sellaiseen paikkaan, missä ihmiset eivät enää häntä näkisi. Niin hän poistui talosta ilmeisen tuskan ja mielenliikutuksen vallassa, mutta havaitessaan sitten olevansa yksin ja sellaisessa paikassa, missä kukaan ei voinut häntä nähdä, hän ei lakannut ajatuksin ja elein ihmettelemästä Camilan oveluutta ja Leonelan osuvaa käyttäytymistä. Hän ajatteli, kuinka varmasti Anselmo nyt uskoi, että hänellä oli puolisonaan uusi Porcia,[19] ja halusi kohdata hänet, Lotarion, jotta he yhdessä juhlisivat pahinta petosta ja taitavimmin valheverhoon peitettyä totuutta, minkä kuvitella voi.

Sillävälin Leonela, kuten sanottu, pidätti emäntänsä verenvuotoa, jota oli vain senverran, että kavaluus näytti uskottavalta. Leonela otti hiukan viiniä ja pesi sillä haavan[20] sitoen sen sitten niin hyvin kuin osasi ja puheli emäntäänsä hoitaessaan siihen tapaan, että Anselmo, vaikka ei olisikaan jo sitä ennen kuullut samanlaista, olisi varmaan alkanut uskoa, että hänen Camilansa oli oikea siveyden esikuva. Leonelan ohella puhui Camilakin soimaten itseään araksi ja pelkuriksi, koska häneltä oli kaikkein ratkaisevimpana hetkenä puuttunut rohkeutta lopettaa elämä, jota hän kovin inhosi. Hän kysyi palvelijattareltaan neuvoa, kertoisiko koko tämän tapahtuman rakkaalle miehelleen vai eikö, ja Leonela kehoitti häntä olemaan kertomatta, koska hän siten velvoittaisi Anselmon kostamaan Lotariolle, mistä välttämättä koitui suuri vaara hänelle itselleen; kelpo vaimon ei suinkaan pitänyt antaa miehelleen aihetta kiistoihin, vaan päinvastoin ehkäistä niitä, mikäli vain mahdollista. Camila sanoi täysin hyväksyvänsä hänen mielipiteensä ja tahtovansa sitä noudattaa, mutta piti kumminkin tarpeellisena keksiä, mitä sanottaisiin Anselmolle haavasta, jonka hän varmaan tulisi näkemään. Siihen vastasi Leonela, ettei hän osannut valehdella piloillaankaan.

— Entä minä, rakas ystäväni, — virkkoi Camila — kuinka osaisin valehdella minä, joka en uskalla keksiä tai ylläpitää mitään valhetta, vaikka oma henkeni olisi vaarassa? Koska siis emme voi siten asiasta suoriutua, on varmaan parasta sanoa hänelle selvä totuus, jottei hän huomaa meidän esittäneen asiaa väärin.

— Ole huoletta, señora; — vastasi Leonela — minä ajattelen huomisaamuun, mitä hänelle sanomme, ja sinä voit ehkä salata haavasi, koska se on sellaisessa paikassa, niin ettei sitä kukaan näe, ja taivas suvainnee suosia meidän oikeita ja kunniallisia aikomuksiamme. Rauhoitu, valtiattareni, yritä tyynnyttää mielenliikutustasi, jottet ole järkytetty herran tullessa takaisin, ja jätä muu huoli minulle ja Jumalalle, joka aina auttaa hyviä aikomuksia.

Anselmo oli erittäin tarkkaavasti kuunnellut ja katsellut tämän murhenäytelmän esitystä, jossa hänen oma kunniansa surmattiin, ja sen henkilöt esiintyivät niin tavattomin ja tehoisin ilmein, että näytti siltä kuin he olisivat todella muuttuneet niiksi henkilöiksi, joiden näyttämöosia esittivät. Hän odotti hartaasti yön tuloa, jotta pääsisi talosta poistumaan ja tapaamaan hyvää ystäväänsä Lotarioa saadakseen hänen kanssaan onnitella itseään siitä kalliista päärlystä, jonka oli löytänyt havaitessaan vaimonsa lopulta uskolliseksi. Naiset huolehtivat siitä, että hänelle tarjoutui tilaisuutta lähteä ulos, ja hän käytti sitä hyväkseen mennen heti etsimään Lotarioa. Eipä voi hevin kertoa, kuinka monesti hän, ystävänsä tavattuaan, häntä syleili, mitä kaikkea kertoi mielihyvästään ja kuinka ylisti puolisoaan Camilaa. Kaikkea tuota kuunteli Lotario voimatta ilmaista minkäänlaista iloa, koska hänen muistiinsa kuvastui, miten pahoin Anselmo oli petetty ja kuinka kohtuuttomasti hän itse ystäväänsä solvasi. Vaikka huomasi, ettei Lotario ollut iloinen, Anselmo uskoi syynä olevan sen, että Lotario oli jättänyt Camilan haavoittuneena makaamaan ollen itse vikapää onnettomuuteen. Siksi Anselmo muun muassa kehoitti häntä olemaan välittämättä siitä, mitä Camilalle oli sattunut, sillä haava oli varmaan vähäpätöinen, koska naiset olivat yhteisesti päättäneet sen häneltä salata. Lotarion ei niinmuodoin tarvinnut ollenkaan pelätä, vaan päinvastoin tästä lähtien nauttia ja riemuita hänen kanssaan, koska hän, Anselmo, havaitsi Lotarion toimesta ja avulla tulleensa koroitetuksi kaikkein korkeimpaan auvoon, mitä saattoi omakseen ikävöidä. Anselmo sanoi vielä toivovansa, että he tulisivat pitämään ainoana huvinaan sepittää Camilan ylistykseksi säkeitä, jotka säilyttäisivät hänen kuolematonta muistoaan tulevaisiin vuosisatoihin. Lotario kiitti hänen hyvää aikomustaan ja sanoi omasta puolestaan auttavansa tuon mainion rakennuksen pystyttämisessä.

Niin tuli Anselmosta kaikkein sievimmin petetty aviomies, mitä maailmassa voi olla: hän itse toi omin käsin taloonsa kunniansa tuhoojan luullen sinne tuovansa sen kirkastajan, ja Camila otti hänet vastaan näennäisen tuskaisin ilmein, vaikka hänen sydämensä iloitsi. Tämä pettely jatkui joitakin aikoja, kunnes Onnen pyörä muutaman kuukauden kuluttua kääntyi, siihen asti ylen ovelasti salattu rikos tuli ilmi ja Anselmo sai hengellään maksaa mielettömän uteliaisuutensa.

Viidesneljättä luku,

missä kerrotaan Don Quijoten urheasta ja hirmuisesta taistelusta nahkaisia punaviinileilejä[21] vastaan sekä saatetaan päätökseen kertomus mielettömästä uteliaisuudesta.

Kertomuksessa ei ollut enää paljon luettavaa, kun Sancho Panza poukahti ylen kiihtyneenä ulos siitä suojasta, missä Don Quijote oli lepäämässä, ja huusi kovalla äänellä:

— Tulkaa, hyvät herrat, tulkaa pian auttamaan herraani, joka on joutunut kaikkein tuimimpaan ja ankarimpaan otteluun, mitä silmäni ovat milloinkaan nähneet. Jumaliste, hän on antanut jättiläiselle, neiti prinsessa Minomicónan viholliselle, sellaisen iskun, että on listinyt häneltä pään ihan kerrassaan, kuin nauriin ikään!