— Ei, — sanoi Don Fernando — niin emme tee. Jatkakoon Dorotea osansa esittämistä. Ellei tämän hyvän ritarin kotipaikka ole kovin kaukana täältä, niin minä olen iloinen, jos pidetään huolta hänen paranemisestaan.
— Hänen kotipaikalleen on täältä vain kahden päivän matka.
— Vaikka olisi pitempikin, niin minä kulkisin sen mielelläni voidakseni tehdä niin hyvän työn.
Samassa tuli huoneeseen Don Quijote täysissä varustamineissaan, päässä Mambrinon kypäri, joka tosin oli aivan kuhmuinen, käsivarrella pyöreä kilpi ja nojaten peitsen virassa olevaan aisapuuhun. Don Fernando ja muut ihmettelivät kovin Don Quijoten merkillistä hahmoa, kun näkivät hänen puolen peninkulman pituiset, laihat ja kelmeät kasvonsa, hänen eripariset aseensa ja juhlallisen ryhtinsä, ja olivat aivan hiljaa kuullakseen, mitä hän sanoisi. Hän katseli kaunista Doroteaa erittäin vakavasti ja rauhallisesti ja virkkoi:
— Kaunis rouva, minun aseenkantajani on minulle ilmoittanut, että teidän korkeutenne on tuhoutunut ja että teidän olemuksenne on hävinnyt olemattomiin, koska te, oltuanne kuningatar ja suuri valtiatar, olette muuttunut tavalliseksi neidiksi. Jos tämä on tapahtunut teidän isänne, loitsutaiturin käskystä ja siitä pelosta, etten minä antaisi teille tarpeellista apua, jonka antaminen on velvollisuuteni, niin minä sanon teille, ettei hän ole ymmärtänyt eikä ymmärrä asiasta mitään ja että hänellä oli huono selko ritarihistorioista. Jos näet hän olisi lukenut ja tutkinut niitä niin huolellisesti ja seikkaperäisesti kuin minä olen niitä tutkinut ja lukenut, olisi hän joka kohdassa tullut huomaamaan, kuinka toiset ritarit, jotka eivät suinkaan ole olleet niin kuuluisia kuin minä, ovat suorittaneet vaikeampia asioita. Eihän muuten ole erikoisen vaikeata surmata jokin jättiläisriepu, olipa hän kuinka pöyhkeä tahansa. Ei ole montakaan tuntia siitä, kun minä olin ottelemassa hänen kanssaan ja… en sano enempää, jottei väitetä minun valehtelevan; mutta aika, joka tuo ilmi kaikki asiat, tulee kertomaan tämänkin, kun kaikkein vähimmin sitä odotamme.
— Te ottelitte kahden viinileilin kanssa ettekä minkään jättiläisen kanssa — virkkoi nyt majatalon isäntä.
Mutta Don Fernando käski häntä vaikenemaan ja olemaan missään nimessä keskeyttämättä Don Quijoten esitystä. Tämä jatkoi seuraavaan tapaan:
— Sanon siis teille, ylhäinen rouva, jolta teidän perintöosanne on riistetty, että teidän, jos isänne mainitsemastani syystä on sillä tavalla teidät muuttanut toiseen hahmoon, ei suinkaan pidä häntä uskoa, sillä koko maailmassa ei ole mitään sellaista vaaraa, jonka läpi minun miekkani ei kykene raivaamaan tietä, tämä miekka, jolla minä katkaisen vihollisenne kaulan ja muutamassa päivässä lasken jälleen päähänne valtakuntanne kruunun.
Don Quijote ei sanonut enempää, vaan odotti, että prinsessa vastaisi hänelle. Tämä oli jo selvillä Don Fernandon tarkoituksesta, että petollista näytelmää oli jatkettava, kunnes Don Quijote saataisiin kuljetetuksi takaisin kotiinsa. Hän siis vastasi varsin sievästi ja vakavasti:
— Kuka hyvänsä liekään sanonut teille, te Murheellisen hahmon urhoollinen ritari, että entinen olemukseni on muuttunut ja vaihtunut toiseksi, hän ei ole sanonut teille totuutta, sillä minä olen tänään sama kuin olin eilen. On kyllä totta, että minussa ovat saaneet aikaan eräitä muutoksia muutamat onnelliset tapahtumat, jotka tosiaan ovat tehneet minut niin onnelliseksi kuin suinkin voin toivoa, mutta siitä huolimatta minä olen yhä edelleen se, mikä olen ollut, ja aikomukseni on yhä turvautua teidän urhoollisen ja voittamattoman käsivartenne minulle tarjoamaan verrattomaan voimaan. Suvaitkaa siis, armollinen herra, hyväntahtoisesti palauttaa isälleni, joka on antanut minulle elämän, hänen kunniansa ja pitäkää häntä viisaana ja taitavana miehenä, koska hän tietonsa nojalla keksi niin helpon ja oikean keinon onnettomuuteni korjaamiseksi; minä näet uskon, etten olisi milloinkaan saavuttanut onnea, joka nyt on omani, ellette te olisi ollut minua auttamassa. Kun tämän sanon, sanon puhtaan totuuden, kuten nämä läsnäolevat herrat varmaan voivat todistaa. Nyt ei ole enää muuta tehtävää kuin lähteä matkaan, mutta vasta huomenna, sillä tänään emme ehtisi kulkea kauas, ja mitä muuten tulee toivomaani asian hyvään päätökseen, niin minä jätän sen Jumalan ja teidän urhoollisuutenne huomaan.