— Hyvät rouvat, tämä neito tuskin ymmärtää minun kieltäni eikä hän osaa puhua mitään muuta kuin oman maansa kieltä. Siitä johtuu, ettei hän varmaankaan ole vastannut eikä vastaa hänelle tekemiinne kysymyksiin.
— Me emme kysy häneltä mitään, — vastasi Luscinda — vaan tarjoamme hänelle täksi yöksi seuraamme ja makuupaikkaa huoneessa, johon itse sijoitumme, ja tahdomme järjestää kaikki hänelle niin mukavaksi kuin suinkin mahdollista, sillä auliudella, joka velvoittaa palvelemaan kaikkia muukalaisia, jotka ovat palveluksen tarpeessa, varsinkin, jos on kysymyksessä naishenkilö.
— Armollinen rouva, — vastasi vapautunut orja — minä suutelen käsiänne hänen puolestaan ja omasta puolestani ja kiitän mitä parhaimmin ja niinkuin tuleekin kohteliaasta tarjouksestanne, joka epäilemättä on suuri suosionosoitus, kun se esitetään tällaisessa tilaisuudessa ja kun esittäjinä ovat henkilöt, jotka ulkonäöstään päättäen ovat ylhäisiä naisia.
— Sanokaa minulle, herra, — virkkoi Dorotea — onko hän kristitty vai maurilainen? Hänen puvustaan ja puhumattomuudestaan päättäen ajattelemme, että hän on, mitä emme soisi hänen olevan.
— Hän on maurilainen puvultaan ja synnyltään, mutta sydämeltään ja sielultaan hän on erittäin harras kristitty, sillä hänellä on erinomainen halu tulla kristityksi.
— Eikö hän siis ole kastettu? — kysyi Luscinda.
— Siihen ei ole ollut tilaisuutta — vastasi orja — sen jälkeen kuin hän jätti Algerian, kotinsa ja kotimaansa, eikä hän ole toistaiseksi ollut niin uhkaavassa hengenvaarassa, että kastaminen olisi käynyt välttämättömäksi, ennenkuin hän on perehtynyt kaikkiin niihin menoihin, joihin pyhä äitimme Kirkko sellaisessa tapauksessa velvoittaa. Mutta suokoon Jumala, että hän pian tulee kastetuksi niin asianmukaisella ja arvokkaalla tavalla kuin edellyttää hänen säätynsä, joka on korkeampi kuin hänen puvustaan ja minun puvustani voisi päätellä.
Nuo sanat herättivät kaikissa kuulijoissa halua saada tietää, keitä oikeastaan olivat maurilaisnainen ja vapautunut orja, mutta kukaan ei sentään tahtonut asiaa heiltä nyt tiedustella, sillä he käsittivät, että oli tärkeämpää hankkia heille tilaisuutta virkistymiseen kuin kysellä heidän elämänsä kohtaloita. Dorotea tarttui maurilaisnaista käteen, vei hänet viereensä istumaan ja pyysi häntä siirtämään hunnun syrjään. Nainen katsahti orjaan, kuin kysyäkseen häneltä, mitä hänelle sanottiin ja mitä hänen piti tehdä. Mies sanoi hänelle arabiankielellä, että häntä pyydettiin poistamaan huntua ja että hän voi niin tehdä. Nyt nainen siirsi hunnun syrjään, ja näkyviin tulivat niin kauniit kasvot, että Dorotea piti häntä Luscindaa kauniimpana ja Luscinda Doroteaa kauniimpana, ja kaikki läsnäolevat olivat sitä mieltä, että, jos joku muu saattoi olla yhtä kaunis kuin he, kysymykseen saattoi tulla tämä maurilaisnainen; olipa hän toisten mielestä eräissä suhteissa todella heitä kauniimpikin. Ja koska kauneudella on erinomainen oikeus ja kyky suostutella ihmisten mieliä ja herättää heissä kiintymystä, kokivat kaikki nyt kilvan palvella kaunista maurilaisnaista ja osoittaa hänelle kohteliaisuutta.
Don Fernando kysyi vapautuneelta orjalta, mikä maurilaisnaisen nimi oli, ja hän sanoi sen olevan Leia Zoraida. Mutta sen kuultuaan nainen, joka ymmärsi, että oli kysytty hänen nimeään, sanoi kohta kovin harmistuneena, mutta erittäin sievästi:
— Ei, ei Zoraida; Maria, Maria! — Niin hän tahtoi tehdä tiettäväksi, että hänen nimensä oli Maria eikä Zoraida.