Mielevä hidalgo Don Quijote Manchalainen I:2

by Miguel de Cervantes Saavedra

Sanon siis, että vankilamme pihan puolella olivat erään rikkaan ja ylhäisen maurin talon ikkunat, jotka, kuten maurien maassa yleensä, olivat pikemmin vain luukkuja kuin ikkunoita ja sitäpaitsi vielä varustetut erittäin vahvoilla ja tiheillä rautaristikoilla. Sattui sitten eräänä päivänä, että minä olin kolmen toverini kanssa vankilapihamme pengermällä, missä aikaamme kuluttaaksemme yritimme hyppiä kahleet jaloissa; me näet olimme yksin, sillä kaikki muut kristityt olivat lähteneet työhön. Minä tulin sattumalta katsahtaneeksi ylöspäin ja huomasin, että eräästä sellaisesta ristikolla varustetusta ikkunasta kuin äsken mainitsin pisti esiin ruokokeppi, jonka toiseen päähän oli sidottu vaatekappale, ja että keppi liikkui edestakaisin, ikäänkuin se olisi siten meille viittonut, että meidän piti mennä luo ja ottaa se. Me katselimme ja mietimme asiaa, ja sitten eräs meistä meni ja asettui kepin alle nähdäkseen, pudotettaisiinko se alas vai mitä tapahtuisi; mutta hänen ehdittyhän luo keppiä kohotettiin ja liikutettiin sivuille päin, kuin olisi päätä pudistaen annettu kieltävä merkki. Toverini palasi, keppi painui alas ja alkoi taas tehdä samoja liikkeitä kuin aluksi. Sitten sinne meni toinen toverini, ja hänen kävi samoin kuin ensimmäisen. Viimein meni sinne kolmaskin, hänen kävi samoinkuin ensimmäisen ja toisen, huomattuani minäkin tahdoin koettaa onneani, ja minun sinne mentyäni ja pysähdyttyäni kepin alle pitelijä irroitti kätensä ja keppi putosi jalkojeni eteen bañon pihalle. Minä kiiruhdin heti irroittamaan liinaa, jossa huomasin solmun, ja siinä oli kymmenen ciania, maurien keskuudessa käytännössä olevaa halpaa kultarahaa, joka vastaa kymmentä reaalia meidän rahassamme. Sanomattakin on selvää, että löytö minua ilahdutti; minä näet olin yhtä tyytyväinen kuin hämmästynyt ajatellessani, mistä tämä onni saattoi tulla meille ja erikoisesti minulle, koska se seikka, ettei keppiä oltu suostuttu heittämään alas kenellekään muulle kuin minulle, selvästi osoitti, että tämä hyvä teko oli tarkoitettu juuri minulle. Minä otin kauniit rahat, katkaisin kepin, palasin pengermälle, katselin ikkunaa ja näin siitä pistävän esiin aivan valkoisen käden, joka nopeasti sen avasi ja jälleen sulki. Siitä me ymmärsimme tai olimme ymmärtävinämme, että joku tuossa talossa asuva nainen oli tehnyt meille tämän hyvän työn, ja niin me kiitollisuutemme osoitukseksi tervehdimme maurilaiseen tapaan kumartamalla päätämme, taivuttamalla syvään vartaloamme ja laskemalla käsivarret rinnalle. Pian senjälkeen samasta ikkunasta pistettiin ulos ruokokepin kappaleista tehty pieni risti, joka sitten kohta jälleen vedettiin sisään. Tämä merkki vahvisti meidän ajatustamme, että tuossa talossa varmaan oli orjana joku kristitty nainen ja että hän oli tehnyt meille tämän hyvän työn, mutta käden valkeus ja näkemämme rannerenkaat estivät meitä sittenkin niin ajattelemasta, ja me otaksuimme, että nainen varmaan oli joku uskostaan luopunut kristitty. Sellaisia heidän omat isäntänsä aivan yleisesti ottavat laillisiksi aviovaimoikseen ja pitävät sitä vielä onnenakin, sillä heidän mielestään he ovat parempia kuin heidän oman kansansa naiset. Kaikki meidän arvelumme olivat kumminkin hyvin kaukana asian todellisuudesta. Mutta tästä lähtien meidän ainoana huvinamme oli katsella ylös ikkunaan, mihin ruokokeppi oli ilmaantunut toivon tähdeksi, ja pitää sitä omana johtotähtenämme. Kului kumminkin kaksi viikkoa, joiden aikana emme nähneet keppiä, ei kättä eikä mitään muutakaan merkkiä. Vaikka me tänä aikana yritimme kaikella uutteruudella saada tietää, kuka tuossa talossa asui ja oliko siellä joku uskostaan luopunut kristitty nainen, emme löytäneet ketään, joka olisi voinut meille sanoa muuta kuin että talossa asui ylhäinen ja rikas mauri nimeltä Hadshi Murad, Patan linnan entinen päällikkö, mikä virka heidän keskuudessaan on erittäin korkea. Mutta sitten, kun kaikkein vähimmin osasimme odottaa sieltä satavan lisää cianeja, näimme äkkiarvaamatta taas ilmaantuvan ikkunaan ruokokepin ja siihen sidotun vaatekappaleen, jossa oli entistä suurempi solmu, ja tämä tapahtui samoinkuin edellisellä kerralla sellaiseen aikaan, jolloin vankilan piha oli autio ja tyhjä. Me uudistimme tekemämme kokeen; kaikki muut menivät ennen minua, mutta keppiä ei annettu kenellekään heistä, vaan se pudotettiin vasta, kun minä tulin luo. Minä avasin solmun ja löysin siitä neljäkymmentä Espanjan dukaattia sekä arabiankielisen kirjeen, ja kirjeen loppuun oli piirretty iso risti. Minä suutelin ristiä, otin dukaatit ja palasin pengermälle. Me tervehdimme jälleen kaikki kunnioittavasti, käsi ilmaantui taas näkyviin, minä selitin eleillä, että aioin lukea kirjeen, ja ikkuna suljettiin. Me seisoimme siinä hämmästyneinä ja iloisina siitä, mitä oli tapahtunut, ja, kun kukaan meistä ei osannut arabiaaa, halumme oli suuri saada tietää kirjeen sisältö, mutta vielä suurempi oli vaikeus, kun etsimme sellaista henkilöä, joka sen meille lukisi. Vihdoin päätin turvautua erääseen luopioon, Murciasta kotoisin olevaan mieheen, joka oli vakuuttanut olevansa hyvä ystäväni ja oli kahden kesken ollessamme antanut minulle pantin, joka velvoitti häntä säilyttämään omana tietonaan kaikki hänelle uskomani salaisuudet. Muutamat uskonluopiot näet ottavat yleisesti, kun heillä on aikomus palata kristittyjen maahan, mukaansa joidenkin ylhäisten orjien todistuksia, joissa nämä todistavat, niin hyvin kuin voivat, että tämä uskonluopio on kunnon mies, että hän on aina tehnyt hyvää kristityille ja että hän haluaa paeta ensimmäisessä tarjoutuvassa tilaisuudessa. Muutamat hankkivat itselleen sellaisia todistuksia rehellisissä aikeissa, mutta toiset käyttävät niitä miten sattuu ja miten heille on edullisinta: jos näet lähtevät ryöstöretkille johonkin kristittyyn maahan ja sattuvat joutumaan haaksirikkoon tai vangeiksi, niin he ottavat esiin todistuksensa ja sanovat näistä papereista käyvän ilmi, missä aikeissa olivat tulleet, että heillä oli aikomus jäädä kristittyjen maahan ja että he siitä syystä olivat saapuneet toisten turkkilaisten kanssa näiden lähtiessä sotaretkelle. Siten he välttävät ensimmäisen heitä kohtaavan kiivauden ja pääsevät sovintoon kirkon kanssa joutumatta kokemaan mitään pahaa, palaavat sitten tilaisuuden sattuessa Berberiaan ja ovat aivan samanlaisia kuin ennen. Toiset taas käyttävät ja hankkivat itselleen näitä papereita hyvässä tarkoituksessa ja jäävät kristittyjen maahan. Eräs sellainen uskonluopio oli tämä minun ystäväni. Hänellä oli meiltä kaikilta saatuja todistuksia, joissa me suosittelimme häntä parhaamme mukaan, ja maurit, jos olisivat nämä paperit löytäneet, olisivat varmaan polttaneet hänet elävältä. Minä sain tietää, että hän osasi erittäin hyvin arabiankieltä, eikä ainoastaan puhua, vaan myös kirjoittaa. Ennenkuin asiani hänelle täydellisesti ilmaisin, pyysin häntä kuitenkin lukemaan tuon kirjeen, jonka sanoin sattumalta löytäneeni jostakin loukosta makuusuojassani. Hän avasi sen, silmäili sitä ja otti siitä selkoa pitkän aikaa mutisten jotakin hampaittensa lomitse. Minä kysyin häneltä, ymmärsikö hän sen; hän vastasi hyvin ymmärtävänsä ja pyysi minua, jos halusin, että hän sen minulle kääntäisi sanasta sanaan, antamaan mustetta ja kynää, jotta hän voisi suorittaa työn paremmin. Me annoimme hänelle, mitä hän pyysi, hän käänsi kirjettä hiljalleen ja saatuaan sen valmiiksi sanoi:

— Kaikki, mitä tässä on espanjaksi kirjoitettu, vastaa kirjaimellisesti maurilaisen kirjeen sisältöä, ja huomattava on, että kaikkialla, missä on kirjoitettu Lela Marien, tarkoitetaan Neitsyt Mariaa.

Me luimme kirjeen, jonka sisällys oli seuraava:

»Kun minä olin pieni tyttö, oli isälläni orjatar, joka opetti minulle kristityn _salá_n äidinkielelläni ja kertoi minulle paljon Lela Marienista. Tämä kristitty nainen kuoli, ja minä tiedän, ettei hän joutunut ikuiseen tuleen, vaan Allahin luo, sillä minä olen jälkeenpäin nähnyt hänet kaksi kertaa ja hän on sanonut minulle, että minun pitäisi lähteä kristittyjen maahan näkemään Lela Marienia, joka minusta paljon pitää. Mutta minä en tiedä, kuinka sinne pääsen: minä olen nähnyt paljon kristittyjä tästä ikkunasta, mutta kukaan muu kuin sinä ei ole näyttänyt minusta ritarilta. Minä olen hyvin kaunis ja naimaton, ja minulla on paljon rahoja mukaan otettavaviksi, harkitse nyt, voitko järjestää niin, että pääsemme lähtemään, niin saat minut vaimoksesi; jos haluat, kun ehdimme perille; mutta ellet halua, ei sekään haittaa, sillä Lela Marien kyllä antaa minulle sen, jonka kanssa menen naimisiin. Minä olen tämän kirjoittanut; harkitse sinä, kenelle annat sen luettavaksi; älä luota kehenkään mauriin, sillä he ovat kaikki petollisia. Tämä minua kovin huolestuttaa, ja toivoisin oikeastaan, ettet ilmaisisi asiaa kenellekään; jos näet isäni saa sen tietää, niin hän antaa kohta heittää minut kaivoon ja peittää kivillä. Minä panen ruokokeppiin langan; sido vastaus siihen, ja ellet osaa kirjoittaa arabiankieltä, ilmoita asia eleillä; Lela Marien kyllä pitää huolen siitä, että minä ymmärrän, mitä tarkoitat. Hän ja Allah sinua varjelkoot ja samoin tämä risti, jota minä suutelen monet kerrat, sillä niin minua opetti orjanainen».

Ymmärrätte hyvin, hyvät naiset ja herrat, että meillä oli syytä ihmetellä ja iloita tämän kirjeen sisällyksestä; ja ihmettely samoinkuin ilokin oli niin suuri, että luopio ymmärsi, ettei tätä paperia ollut löydetty sattumalta, vaan että se todella oli kirjoitettu jollekin meistä. Siksi hän pyysi meitä siinä tapauksessa, että hänen arvelunsa oli oikea, luottamaan häneen ja ilmaisemaan asian hänelle, sillä hän tahtoi uskaltaa henkensä, jotta pääsisimme vapaiksi. Niin sanoen hän otti povestaan metallisen ristiinnaulitun kuvan ja runsaita kyyneliä vuodattaen vannoi sen Jumalan nimessä, jota tuo kuva esitti ja johon hän, vaivainen syntinen, hartaasti ja lujasti uskoi, olevansa meille uskollinen ja pitävänsä omana tietonaan kaikki, mitä halusimme hänelle ilmoittaa; hän näet sanoi otaksuvansa ja melkein varmaan aavistavansa, että me saisimme vapautemme takaisin hänen avullaan, joka oli tuon kirjeen kirjoittanut, ja että hän itsekin näkisi toiveensa toteutuvan, nimittäin pääsevänsä takaisin äitinsä, pyhän kirkon helmaan, josta hän oli tietämättömyytensä ja synnillisyytensä tähden erotettu ja leikattu pois kuin mädäntynyt jäsen. Luopio sanoi kaiken tuon vuodattaen niin paljon kyyneliä ja osoittaen niin syvää katumusta, että me kaikki yksimielisesti suostuimme ja päätimme ilmoittaa hänelle koko asian; ja niin me selitimme hänelle kaikki, mitään salaamatta. Me näytimme hänelle pienen ikkunan, johon ruokokeppi tapasi ilmaantua, hän pani talon merkille ja lupasi erikoisen huolellisesti ottaa selville, keitä talossa asui. Me sovimme myös siitä, että olisi hyvä vastata maurilaisnaisen kirjeeseen, ja nyt, kun meillä oli henkilö, joka osasi sen tehdä, luopio kirjoitti heti paperiin, mitä minä hänelle sanelin, ja siinä olivat täsmälleen nämä sanat, jotka nyt teille lausun. Voin niin sanoa, sillä kaikesta, mitä minulle silloin tapahtui tärkeätä, ei ole mitään häipynyt mielestäni eikä tule häipymäänkään niin kauan kuin elän. Maurilaisnaiselle kirjoitettu vastaus oli siis seuraavanlainen:

»Totinen Allah sinua suojelkoon, valtiattareni, ja se siunattu Marien, joka on totinen Jumalan äiti ja on tuonut sinun sydämeesi ajatuksen, että sinun tulee lähteä kristittyjen maahan, koska hän sinua rakastaa. Rukoile sinä häntä, että hän suvaitsee ilmoittaa sinulle, kuinka voit toteuttaa, mitä hän käskee sinun tehdä, sillä hän on niin hyvä, että hän varmasti sen tekee. Omasta puolestani ja kaikkien niiden kristittyjen puolesta, jotka ovat täällä minun kanssani, minä lupaan, että teemme sinun hyväksesi, mitä suinkin voimme, vaikka se maksaisi henkemme. Muista kirjoittaa minulle ja ilmoittaa, mitä aiot tehdä, niin minä vastaan sinulle aina, sillä suuri Allah on antanut meille erään kristityn orjan, joka osaa puhua ja kirjoittaa sinun kieltäsi niin hyvin kuin tästä kirjeestä näet. Sinä siis voit pelkäämättä ilmoittaa meille, mitä ikänä tahdot. Mitä tulee siihen, että sanot rupeavasi vaimokseni, jos pääset kristittyjen maahan, lupaan puolestani sen sinulle hyvänä kristittynä, ja tiedä, että kristityt täyttävät lupauksensa paremmin kuin maurit. Allah ja hänen äitinsä Marien suojelkoot sinua, valtiattareni.»

Kun tämä kirje oli kirjoitettu ja sinetöity, odotin kaksi päivää, kunnes vankilan piha oli tyhjä, kuten edellisillä kerroilla, ja lähdin sitten, kuten tavallisesti, kävelemään pengermälle nähdäkseni, tulisiko ruokokeppi näkyviin; eikä kauan kestänytkään, kun se jo ilmaantui. Vaikka en voinut erottaa, kuka sen pisti ulos, minä sen huomattuani näytin kirjettä kuin osoittaakseni, että keppiin oli sidottava lanka; mutta se olikin siihen jo sidottu, minä kiinnitin siihen kirjeen, ja aivan pian ilmestyi jälleen näkyviin meidän toivontähtemme ja siihen sidottu solmu, joka oli kuin valkoinen rauhanlippu. Se pudotettiin alas, minä otin sen ja löysin vaatteen sisästä enemmän kuin viisikymmentä dukaattia, kaikenlaisia kulta- ja hopearahoja, jotka tekivät ilomme enemmän kuin viisikymmenkertaiseksi ja vahvistivat toivoamme, että saisimme vapautemme takaisin. Samana iltana luopiomme palasi ja sanoi saaneensa tietää, että tuossa talossa asui sama mauri, josta meille oli kerrottu, nimeltään Hadshi Murad, aivan suunnattoman rikas mies, jolla oli yksi ainoa tytär, koko hänen omaisuutensa perijätär, että tämä koko kaupungin yleisen mielipiteen mukaan oli Berberian kaunein nainen ja että monet sinne saapuneet varakuninkaat olivat pyytäneet häntä puolisokseen hänen kumminkaan suostumatta missään tapauksessa menemään naimisiin. Luopiomme oli saanut vielä tietää, että hänellä oli ollut kristitty orjatar, joka kumminkin oli jo kuollut. Kaikki tämä sopi hyvin siihen mitä olimme kirjeestä lukeneet.

Me ryhdyimme nyt heti luopion kanssa neuvottelemaan, miten menettelisimme voidaksemme viedä mukanamme maurilaisnaisen ja päästä kaikin kristittyjen maahan, ja vihdoin sovimme siitä, että toistaiseksi odottaisimme uutta tiedonantoa Zoraidalta, — se näet oli hänen nimensä, vaikka hän nyt haluaa olla nimeltään Maria — sillä me ymmärsimme aivan hyvin, että juuri hän, eikä kukaan muu, tulisi hankkimaan meille mahdollisuuden selviytyä kaikista näistä vaikeuksista. Kun olimme siitä sopineet, sanoi luopio, ettei meidän tarvinnut olla huolissamme, sillä hän toimittaisi meidät vapaiksi, vaikka joutuisi vaaraan menettää henkensä. Vankilan pihalla oli neljänä päivänä väkeä, ja se oli syynä siihen, ettei ruokokeppi ilmaantunut näkyviin sinä aikana, mutta tuon ajan kuluttua ja pihan ollessa taas autiona samoinkuin aikaisemmin se ilmaantui jälleen ikkunaan, ja siihen oli sidottu niin suuri nyytti, että siitä voi toivoa koituvan jotakin erinomaista. Keppi ja nyytti heitettiin minun eteeni, ja minä löysin siitä uuden kirjeen ja sata kultadukaattia eikä mitään muuta rahaa. Luopio oli siinä läsnä, me annoimme hänelle kirjeen luettavaksi makuuhuoneessamme, ja hän sanoi sen sisältävän seuraavaa:

»Minä en tiedä, herrani, kuinka voin järjestää asia niin, että pääsemme Espanjaan, eikä Lela Marien ole minulle sitä sanonut, vaikka olen häneltä sitä kysynyt. Mahdollista on vain, että minä annan teille tästä ikkunasta niin paljon kultarahoja kuin suinkin; ostakaa niillä vapaiksi itsenne ja ystävänne, ja lähteköön yksi teistä kristittyjen maahan, ostakoon sieltä aluksen ja tulkoon noutamaan toisia. Minut löydetään isäni puutarhasta, joka sijaitsee Babazon-portin luona meren rannalla, missä tulen oleskelemaan koko tämän kesän isäni ja palvelusväkeni kanssa. Sieltä te voitte yön aikana mitään pelkäämättä minut noutaa ja viedä alukseen; ja muista, että sinun tulee ottaa minut vaimoksesi; ellet sitä tee, niin minä pyydän Marienia rankaisemaan sinua. Ellet luota kehenkään niin, että voisit lähettää hänet hakemaan alusta, osta itsesi vapaaksi ja lähde itse; minä näet tiedän, että sinä tulet takaisin varmemmin kuin kukaan muu, koska olet ritari ja kristitty. Hanki itsellesi selko, missä puutarha sijaitsee, ja sinun jälleen kävellessäsi täällä edestakaisin minä siitä tiedän, että olet yksin vankilan pihalla, ja annan sinulle paljon rahaa. Allah varjelkoon sinua, herrani.»

Sellainen oli toisen kirjeen sanamuoto ja sisällys, ja kuuntelijat olivat tuskin saaneet sen tietää, kun jokainen tarjoutui vapaaksiostettavaksi ja lupasi täsmällisesti lähteä matkaan ja taas palata. Minäkin tarjouduin niin tekemään, mutta luopio vastusti kaikkea tätä sanoen, ettei hän missään tapauksessa suostuisi siihen, että joku pääsisi vapaaksi ennen kaikkia toisia, sillä kokemus oli hänelle opettanut, kuinka huonosti vapautetut pitivät orjuudessa antamiaan lupauksia. Ylhäiset orjat näet olivat usein koetelleet tätä keinoa ja ostaneet vapaaksi jonkun, jonka piti matkustaa Valenciaan tai Mallorcaan, rahoja mukanaan, voidakseen varustaa aluksen ja palata noutamaan niitä, jotka olivat ostaneet hänet vapaaksi; mutta sellaiset miehet eivät olleetkaan palanneet, sillä saavutettu vapaus ja pelko, että sen jälleen menettäisivät, häivytti heidän muististaan kaikki sitoumukset. Osoittaakseen todeksi, mitä oli meille sanonut, hän kertoi meille lyhyesti, kuinka juuri siihen aikaan oli käynyt muutamien kristittyjen ritarien, merkillisimmän tapauksen, mitä milloinkaan oli sattunut niillä seuduilla, missä kuitenkin alinomaa tapahtui mitä kauheimpia ja merkillisimpiä asioita. Hänen lopullinen mielipiteensä oli, että nyt voitiin ja tulikin menetellä vain siten, että rahat, jotka oli ajateltu käyttää jonkun kristityn lunnaiksi, annettaisiin hänelle, jotta hän niillä ostaisi Algeriassa aluksen sanoen syyksi, että aikoi ruveta kauppiaaksi ja ryhtyä harjoittamaan kauppaa Tetuanissa ja läheisillä rannikoilla, ja että hänen päästyään aluksen omistajaksi voitaisiin helposti tehdä suunnitelma, kuinka heidät kaikki saataisiin vankilasta pois ja alukseen. Se kävisi päinsä sitä helpommin, jos maurilaisnainen, kuten hän itse sanoi, antaisi rahoja heidän kaikkien lunnaiksi, sillä heidän päästyään vapaiksi olisi mitä helpointa nousta alukseen vaikka keskellä päivää. Suurin vaikeus oli hänen sanojensa mukaan siinä, etteivät maurit salli kenenkään luopion ostaa tai omistaa alusta, ellei se ole merirosvousta varten tarkoitettu suuri laiva; he näet pelkäävät, että aluksen ostaja, varsinkin, jos hän on espanjalainen, haluaa saada sen vain lähteäkseen kristittyjen maahan; mutta tästä pulasta hän kumminkin arveli pääsevänsä siten, että eräs Tangerista kotoisin oleva mauri tulisi osakkaaksi alusta ostettaessa ja kauppavoittoa jaettaessa ja että hänen tällä keinolla onnistu saada omakseen alus, minkä tapahduttua kaikki muu seuraisi itsestään. Vaikka minusta ja tovereistani olisi tuntunut paremmalta lähettää joku hakemaan Mallorcasta, niinkuin maurilaisnainen oli ehdottanut, emme kumminkaan uskaltaneet vastustella luopiota, sillä pelkäsimme, että hän, ellemme tehneet niinkuin hän sanoi, ilmiantaisi meidät ja saattaisi hengenvaaraan ilmaisemalla neuvottelut Zoraidan kanssa, jonka edestä me kaikki olisimme olleet valmiit antamaan henkemme. Päätimme siis jättää itsemme Jumalan ja luopion huomaan ja lähetimme kohta Zoraidalle vastauksen sanoen, että tulisimme tekemään kaikki, mihin hän meitä kehoitti, sillä hän oli suunnitellut asian niin hyvin kuin Lela Marien sen oli hänelle ilmoittanut, ja hänestä yksin riippui, siirrettiinkö aikeen toteuttaminen tuonnemmaksi, vai pantiinko se kohta täytäntöön. Minä tarjouduin jälleen hänen miehekseen, ja seuraavana päivänä, kun vankilan piha sattui olemaan tyhjänä, Zoraida antoi meille monessa eri erässä ruokokepin ja siihen sidotun nyytin avulla tuhat kultadukaattia ja kirjeen, jossa ilmoitti seuraavana dshumana, t.s. perjantaina, muuttavansa isänsä huvilaan ja ennen lähtöään antavansa meille vielä lisää rahoja; elleivät nekään riittäisi, piti meidän toimittaa hänelle siitä tieto, ja hän hankkisi meille niin paljon kuin halusimme; hänen isällään näet oli niin paljon rahaa, ettei hän summaa kaipaisi, sitä vähemmän, kun Zoraidan hallussa olivat kaikki avaimet.