jossa kerrotaan nuoren muulinajajan sievä tarina sekä muita majatalossa sattuneita merkillisiä tapauksia.
Olen Amorin purjehtija, ma ylitse ulapan syvän vain purjehdin toivomatta ees sataman ilmestyvän.
Ja kaukana väikkyy tähti
mua ohjaten säteilyllään;
Palinurus[35] ei koskaan nähnyt
niin kirkasta tähteä yllään.
Minä purjehdin ilman määrää
meren aalloilla raivokkailla,
välin huolissa tähteä silmään,
välin purjehdin huolta vailla.
Kas ankara häveliäisyys,
hyve, kunniantunto suuri,
kun ikävöin tähteä nähdä,
sen pilvinä peittävät juuri.
Oi tähtönen kirkas, kaunis, on valos mun eloni retki! Jos sammut mun silmistäni, lyö mulle kuoleman hetki.
Kun laulaja oli ehtinyt niin pitkälle, tuntui Doroteasta, ettei ollut oikein, jos Clara ei saanut kuulla niin kaunista ääntä; siksi hän ravisteli tytön hereille ja sanoi hänelle:
— Anteeksi, lapsukaiseni, että sinut herätän, mutta minä teen sen, jotta saat iloksesi kuunnella parasta lauluääntä, minkä ehkä olet milloinkaan eläessäsi kuullut.
Clara heräsi, mutta oli vielä niin unelias, ettei heti ymmärtänyt, mitä Dorotea hänelle sanoi. Siksi hän kysyi, mistä oli kysymys. Dorotea toisti sanansa, ja nyt Clara alkoi tarkkaavasti kuunnella. Mutta tuskin ehdittyään kuulla ne kaksi säkeistöä, jotka laulaja sitten esitti, hän alkoi vapista niin ankarasti kuin olisi häntä kohdannut ankara vuorokuumeen kohtaus, sulki Dorotean kiihkeästi syliinsä ja sanoi:
— Voi rakas neiti, miksi minut herätitte? Paras hyvä työ, jonka kohtalo nyt saattoi minulle tehdä, oli siinä, että se piti silmäni ja korvani suljettuina, jottei minun tarvinnut nähdä eikä kuulla tuota onnetonta laulajaa.