— Jumalan ja hänen siunatun äitinsä nimessä toivon vielä, sinä kaikkien hevosten kukka ja kuvastin, että me molemmat aivan kohta saamme tehdä, mitä haluamme, sinä kantaa herraasi selässäsi ja minä sinulla ratsastaa harjoittaen sitä tointa, jota varten Jumala on minut maailmaan lähettänyt.
Niin sanottuaan Don Quijote meni Sanchon kanssa johonkin syrjäiseen paikkaan ja palasi sieltä sitten varsin keventyneenä ja entistä enemmän haluten toteuttaa, mitä hänen aseenkantajansa suunnitteli.
Tuomioherra katseli häntä ja ihmetteli hänen suuren hulluutensa omituista laatua sekä sitä, että hän kaikissa puheissaan ja vastauksissaan osoitti olevansa erittäin ymmärtäväinen, horjahtaen hulluuteen, kuten jo aikaisemmin on mainittu, ainoastaan silloin, kun tulivat puheeksi ritariseikat. Kun siis kaikki olivat istuutuneet nurmikolle odottamaan tuomioherran muonavaroja, lausui tämä, sääliä tuntien:
— Onko mahdollista, herra hidalgo, että noiden mehuttomien ja joutavien ritariromaanien lukeminen on voinut järkyttää teidän ymmärrystänne siinä määrässä, että luulette olevanne noiduttu ja muuta samanlaista, mikä on niin kaukana asiain todellisesta tilasta kuin valhe totuudesta? Ja kuinka voi kukaan järkevä ihminen uskoa, että maailmassa on ollut niin lukemattoman monta Amadista ja niin paljon muita kuuluisia ritareita, niin monta Trapezuntin keisaria, niin monta Hyrkanian Felixmartea, niin paljon oivallisia tasa-astujia, niin monta vaeltavaa neitoa, niin paljon matelijoita ja louhikäärmeitä, niin paljon jättiläisiä, niin paljon suunnattomia seikkailuja, niin monenlaista noituutta, niin paljon taisteluita, niin paljon hurjia kahakoita, niin upeita pukuja, niin paljon rakastuneita prinsessoja, niin paljon aseenkantajia, jotka ovat päässeet kreiveiksi, niin paljon sukkelia kääpiöitä, niin paljon lemmenkirjeitä, niin paljon kuhertelua, niin paljon sankarillisia naisia ja sanalla sanoen niin paljon kaikenlaisia järjettömiä seikkoja kuin ritariromaanit sisältävät? Omasta puolestani voin sanoa, että ne, kun niitä luen, minua hiukan huvittavat niin kauan kuin voin olla ajattelematta, että kaikki on valhetta ja joutavaa lorua, mutta muistaessani sitten, mitä ne oikeastaan ovat, minä heitän parhaankin niistä seinään ja heittäisin tuleenkin, jos sattuisi olemaan siihen tilaisuutta, sillä ne ansaitsevat hyvin sellaisen rangaistuksen, koska ovat valheellisia ja petollisia ja esittävät asioita tavalla, joka sotii luonnon yleistä järjestystä vastaan, perustamalla uusia oppeja ja uusia elämäntapoja ja saaden ihmisten tietämättömän joukon uskomaan ja pitämään tosina kaikkia typeryyksiä, joita niihin sisältyy. Ovatpa ne niinkin julkeita, että uskaltavat hämmentää älykkäitten miesten ja jalosukuisten hidalgojen ymmärryksen, kuten hyvin nähdään siitä, mitä ne ovat tehneet teidän armollenne saattaessaan teidät niin pitkälle, että on täytynyt sulkea teidät häkkiin ja lähteä kuljettamaan teitä härkärattailla niinkuin kuljetetaan jotakin leijonaa tai tiikeriä paikasta toiseen sitä näytellen ja sen näyttelemisestä ansaiten. Jalo herra Don Quijote, armahtakaa itseänne, palatkaa järjen helmaan, oppikaa oikein käyttämään hyvää ymmärrystä, jonka taivas on suvainnut teille lahjoittaa, ja viljelkää erinomaisia neronlahjojanne lukemalla toisenlaista kirjallisuutta, joka saattaa hyödyttää henkeänne ja lisätä mainettanne! Jos sittenkin haluatte luonnollisen taipumuksenne yllyttämänä lukea kirjoja, joissa kerrotaan sankaritöistä ja ritariseikoista, niin lukekaa Pyhästä Raamatusta Tuomarien kirja; siitä löydätte suurenmoisia todellisia tapauksia ja yhtä todenmukaisia kuin urhoollisiakin sankaritekoja. Lusitaniassa oli Viriatus, Roomassa Caesar, Kartagossa Hannibal, Kreikassa Aleksanteri, Kastiliassa kreivi Fernán Gonzalez, Valenciassa Cid, Andalusiassa Gonzalo Fernandez, Extremadurassa Diego Garcia de Paredes, Jerezissä Garci Pérez de Vargas, Toledossa Garcilaso, Sevillassa Don Manuel de León, ja heidän urotöihinsä tutustuminen voi huvittaa, opettaa ja ihastuttaa kaikkein hienoälyisintäkin, joka niistä lukee. Sellainen lukeminen on varmaan teidän armonne hyvän ymmärryksen arvoista, parahin herra Don Quijote, ja sen lukemisen päätettyänne olette perehtynyt historiaan, ihastunut kuntoon, harjaantunut hyveisiin, teidän tapanne ovat jalostuneet, te olette urhoollinen olematta uhkarohkea ja varovainen olematta pelkuri, ja kaikki tämä tapahtuu Jumalan kunniaksi, eduksi itsellenne ja maineeksi Manchalle, mistä teidän armonne, kuten olen kuullut, juontaa sukujuurensa ja alkuperänsä.
Don Quijote kuunteli erittäin tarkasti tuomioherran puhetta ja huomattuaan hänen lopettaneen katseli hänt kauan aikaa lausuen sitten:
— Teidän armonne, herra hidalgo, näyttää tahtovan puheessaan tehdä minulle tiettäväksi, ettei maailma ole milloinkaan ollut vaeltavia ritareita, että ai ritariromaanit ovat vääriä, valheellisia sekä yhteiskunnalle hyödyttömiä ja vahingollisia ja että minä olen tehnyt väärin niitä lukiessani, vielä enemmän väärin niitä uskoessani ja kaikkein enimmin väärin toimiessani niitten mukaan antautumalla harjoittamaan vaeltavan ritarin erinomaisen vaikeata tointa, jota niissä kuvaillaan; tehän näet väitätte, ettei maailmassa ole ollut Amadis-nimistä ritaria, ei Amadis Gallialaista, ei Amadis Kreikkalaista eikä niitä lukemattomia muita ritareita, joista mainitut teokset kertovat.
— Kaikki on kirjaimellisesti niinkuin teidän armonne selittää — sanoi tuomioherra.
Siihen vastasi Don Quijote:
— Teidän armonne sanoi vielä enemmänkin väittäessään, että mainitut kirjat ovat tehneet minulle suurta vahinkoa, koska ovat hämmentäneet järkeni ja saattaneet minut häkkiin ja että minun olisi syytä tehdä parannus ja vaihtaa luettavaa alkaen lukea todenperäisempiä kirjoja, joista on suurempaa huvia ja hyötyä.
— Aivan oikein — sanoi tuomioherra.