— Toivoisin, että nyt olisivat tässä edessäni kaikki ne, jotka eivät usko eivätkä tahdo uskoa, kuinka suurta hyötyä maailmassa on vaeltavista ritareista. Ajatelkaa, miten olisi käynyt urhoollisen Don Gaiferosin ja kauniin Melisendran, jollen minä olisi ollut läsnä; aivan varmaan olisivat nuo koirat jo heidät saavuttaneet ja heitä jollakin tavalla loukanneet. Sanalla sanoen: eläköön vaeltava ritarikunta ennen kaikkea muuta maailmassa!
— Eläköön vaan, — virkkoi siihen mestari Pedro surkealla äänellä — mutta minä saan kuolla, koska olen nyt niin onneton, että voin sanoa Don Rodrigon kanssa:
Viel' eilen hallitsin Espanjanmaata, mut tänään tornia yhtäkään en enää omaksi sanoa saata.
Ei ole kulunut puolta tuntia, eipä puolta silmänräpäystäkään siitä, kun olin kuninkaitten ja keisarien herra, kun tallini, kirstuni ja säkkini olivat täynnä lukemattomia hevosia ja kaikenkaltaisia koruja, ja nyt olen tässä murheellisena ja masentuneena, köyhänä kerjäläisenä, ja mikä pahinta, vailla apinaa, sillä ennenkuin sen saan takaisin, saavat varmaan hampaanikin hikoilla. Ja kaikkeen tähän on syynä tämän herra ritarin harkitsematon vihanpuuska, hänen, jonka sanotaan suojelevan orpoja, torjuvan vääryyksiä ja tekevän muita rakkaudentöitä. Vain minuun nähden hänen jalo tarkoituksensa jäi toteuttamatta; mutta siunattu ja ylistetty olkoon taivas ja sen korkeimmat asuinsijat. Niin oli säädetty, että tämän murheellisen hahmon ritarin piti tehdä minun nukkeni hahmoltaan murheellisiksi.
Sancho Panzan mieltä hellyttivät mestari Pedron sanat, ja hän virkkoi:
— Älä itke, mestari Pedro, äläkä valita, sinähän ihan murrat minun sydämeni; voin sinulle vakuuttaa, että herrani Don Quijote on niin totinen ja tunnollinen kristitty, että hän, käsitettyään tehneensä sinulle vääryyttä, varmaan voi ja tahtoo sen sinulle maksaa ja antaa sinulle enemmän kuin riittävän korvauksen.
302
303
– Jos herra Don Quijote korvaisi minulle edes osan tekemästään tuhosta, olisin tyytyväinen, ja hänen armonsa omatunto keventyisi, sillä eihän voi tulla autuaaksi kukaan, joka anastaa vastoin oikean omistajan tahtoa hänen tavaraansa eikä luovuta sitä takaisin.
— Totta kyllä; — sanoi Don Quijote — mutta en tiedä, mitä minulla toistaiseksi olisi semmoista, mikä kuuluu teille, mestari Pedro.