— Vai ette tiedä? — vastasi mestari Pedro. — Entä nämä ruumiit, jotka makaavat tässä kovalla ja kuivalla maalla, onko niitä kaatanut ja ottanut hengiltä mikään muu kuin teidän käsivartenne kukistamaton voima? Ja kenelle muulle nämä ruumiit kuuluvat kuin minulle? Ja miten minä olen ansainnut elatustani, jollen juuri niiden avulla?
— Nyt minä lopultakin uskon, — sanoi siihen Don Quijote — mitä olen arvellut jo monet kerrat: että minua vainoavat noidat aina asettavat näkyviini hahmoja sellaisina kuin ne todellisuudessa ovat, mutta sitten heti muuttavat ja vaihtavat niitä miten hyväksi näkevät. Sanon teille toden totta, hyvät kuuntelevat herrat, että kaikki, mitä tässä tapahtui, näytti minusta tapahtuvan aivan todellisesti: Melisendra oli Melisendra, Don Gaiferos oli Don Gaiferos, Marsilio oli Marsilio ja Kaarle Suuri oli Kaarle Suuri. Siitä vihani syttyi, ja täyttääkseni velvollisuuttani vaeltavana ritarina tahdoin lähteä auttamaan ja tukemaan pakenevaa paria ja tein tässä hyvässä aikomuksessa, mitä näitte minun tekevän. Jos se sitten kääntyi takaperoiseksi, ei syy ole minun, vaan niiden pahojen olentojen, jotka minua vainoavat. Siitä huolimatta tahdon tämän erehdykseni vuoksi, vaikka se ei johtunut mistään ilkeydestä, tuomita itseni maksamaan kustannukset. Katsokaa siis, mestari Pedro, mitä tahdotte rikotuista näyttelijöistänne, niin minä suostun sen heti teille maksamaan hyvässä ja käyvässä Espanjan rahassa.
Mestari Pedro kumarsi ja sanoi:
— Vähempää en odottanutkaan, kun ajattelin, kuinka verraton kristitty on mieleltään urhoollinen Don Quijote Manchalainen, kaikkien hädänalaisten ja apua tarvitsevien vaeltajien todellinen auttaja ja tuki, ja tulkoot nyt herra majatalon isäntä ja suuri Sancho välittäjiksi ja arviomiehiksi tässä teidän armonne ja minun välisessä jutussa ja sanokoot he, minkä arvoiset ovat tai voivat olla rikotut nuket.
Isäntä ja Sancho sanoivat siihen suostuvansa, ja mestari Pedro nosti heti lattialta Zaragozan kuninkaan Marsilion, joka nyt oli päätänsä lyhempi, ja sanoi:
— Jokainen voi nähdä, kuinka mahdotonta on saattaa tätä kuningasta entiseen kuntoonsa, ja siksi olen sitä mieltä, suostuen kumminkin kuulemaan parempia asiantuntijoita, että minulle tulee maksaa hänen kuolemastaan, katoamisestaan ja poismenostaan puoliviidettä reaalia.
— Jatketaan — sanoi Don Quijote.
— Ei ole suinkaan paljon, jos pyydän tästä halkeamasta, joka ulottuu kiireestä melkein kantapäähän, — jatkoi mestari Pedro ottaen käsiinsä halkaistun keisari Kaarle Suuren — viisi reaalia ja neljänneksen.
— Se ei ole vähän — sanoi Sancho.
— Eikä paljonkaan; — virkkoi majatalon isäntä — pannaan tasan ja merkitään siitä viisi reaalia.