— Se on niin totta, herra, — sanoi Simson — että uskon varmaan tähän saakka painetun mainittua historiaa enemmän kuin kaksitoistatuhatta kappaletta;[15] jollei sitä uskota, niin asian voivat todistaa Portugali, Barcelona ja Valencia, missä kirjat on painettu, ja huhuillaanpa vielä, että sitä parhaillaan painetaan Antwerpenissäkin, ja minä aavistelen, ettei tule olemaan yhtäkään kansakuntaa eikä kieltä, johon sitä ei siirretä.
— Erään seikan — virkkoi nyt Don Quijote — täytyy erikoisesti ilahduttaa kunnollista ja etevää miestä, nimittäin sen, että hän jo eläessään näkee olevansa hyvässä maineessa eri kielikunnissa, painosta julkaistuna. Minä sanon hyvässä maineessa-, jos näet on laita päinvastoin, ei mikään kuolema voi olla niin kamala.
Jos on kysymyksessä hyvä maine ja hyvä nimi, sanoi kandidaatti — niin teidän armonne yksin vie voiton kaikista vaeltavista ritareista, sillä mauri on kielellään ja kristitty omallaan kokenut kuvailla meille erittäin elävästi teidän armonne jaloutta, teidän suurta rohkeuttanne käydessänne vaaroihin, kärsivällisyyttänne vastoinkäymisissä ja tyyneyttänne niin hyvin onnettomuuksissa kuin haavoittuessanne sekä teidän armonne ja armollisen neidin Doña Dulcinea Tobosolaisen ylen platonisen rakkauden siveyttä ja pidättyväisyyttä.
— Minä en ole milloinkaan kuullut — virkkoi nyt Sancho Panza — armollista neiti Dulcineaa mainittavan Doñaksi, vaan yksinkertaisesti neiti Dulcinea Tobosolaiseksi, joten historia tekee siinä kohdassa virheen.
— Tuo ei ole mikään tärkeä huomautus — vastasi Carrasco.
— Eipä suinkaan; — vastasi Don Quijote — mutta sanokaa minulle, herra kandidaatti: mihin sankaritekoihini siinä historiassa pannaan suurinta painoa?
— Siitä — vastasi kandidaatti — ollaan eri mieltä, sillä ihmisten maku on erilainen. Toiset pitävät parhaana seikkailua tuulimyllyjen kanssa, joita teidän armonne luuli sadalla käsivarrella varustetuksi Briareoksi ja jättiläisiksi, toiset kertomusta vanutusmyllystä, toista miellyttää niiden kahden sotajoukon kuvaus, jotka myöhemmin osoittautuivat kahdeksi lammaslaumaksi, joku kiittää parhaaksi seikkailua kuolleen ruumiin kanssa, jota vietiin Segoviaan haudattavaksi, jonkun mielestä on kaikkein etevin kertomus kaleerivankien vapauttamisesta, toinen arvelee, ettei mikään muu ole niin mainio kuin kertomus kahdesta benediktiinijättiläisestä sekä taistelusta urhoollisen biskajalaisen kanssa.
— Sanokaa minulle, herra kandidaatti, — virkkoi nyt Sancho — onko siinä myös se seikkailu yanguesien kanssa, jossa kelpo Rocinantemme teki mieli kalastaa kuivalla maalla?
— Ei tietäjä ole jättänyt mitään mustepulloonsa; — vastasi Simson — hän kertoo kaikki ja kaikki ihan pilkulleen, ne häränpyllytkin, joita kelpo Sancho heitti peitteen päällä, kun häntä poukotettiin.
— En minä peitteen päällä heittänyt häränpyllyä, — vastasi Sancho — mutta kyllä ilmassa, ja enemmän kuin olisi mieli tehnyt.