– Minun mielestäni — sanoi Don Quijote ei koko maailmassa ole yhtäkään inhimillistä historiaa, jossa kulku ei käy milloin ylös, milloin alas, ja varsinkin on niin laita historioissa, jotka käsittelevät ritariseikkoja; ne näet eivät mitenkään voi olla täynnä pelkkiä onnellisia tapauksia.
— Muutamat niistä, jotka ovat historian lukeneet, — vastasi kandidaatti — sanovat kumminkin, että heitä olisi ilahduttanut, jos sen kirjoittajat olisivat unohtaneet muutamia niistä lukemattomista pieksäjäisistä, joihin herra Don Quijote erinäisissä tilaisuuksissa joutui.
— Se rikkoisi historian todenmukaisuutta — vastasi Sancho.
— Ne olisi soveliaisuussyistä voinut jättää mainitsematta; — sanoi Don Quijote — jos näet tapaukset eivät muuta eivätkä vääristä historian todenmukaisuutta, ei ole mitään syytä niitä kirjoittaa, kun niistä koituu historian sankarille vahinkoa. Aeneas ei totisesti ollut niin hurskas kuin Vergilius hänet kuvailee, eikä Odysseus niin viisas kuin Homeros esittää.
Se on totta; — virkkoi Simson — mutta toista on kirjoittaa runoilijana, toista historioitsijana. Runoilija voi meille kertoa tai laulaa asioista, ei sellaisina kuin ne olivat, vaan sellaisina kuin niiden olisi pitänyt olla, mutta historioitsijan tulee niistä kirjoittaa, ei sellaisina kuin niiden pitäisi olla, vaan sellaisina kuin ne olivat, lisäämättä totuuteen mitään ja ottamatta siitä mitään pois.
Jos tuo herra maurilainen niin kovin harrastaa totuutta, — — sanoi Sancho — niin herrani saamien selkäsaunojen joukossa täytyy olla myös minun osakseni tullut kuritus, sillä hänen armonsa selästä ei otettu koskaan mittaa samalla ottamatta mittaa minun koko ruumiistani; mutta ei siinä minun mielestäni ole mitään ihmeteltävää, sillä itse isäntäni sanoo, että ruumiin jäsenen tulee saada osansa pään kivusta.
— Te olette juonipussi, Sancho — vastasi Don Quijote. — Teiltä ei totisesti puutu hyvää muistia, jos vain haluatte muistaa.
— Vaikka haluaisin unohtaakin saamani iskut, — sanoi Sancho — eivät siihen suostuisi mustelmat, jotka vielä näkyvät kylkiluillani.
— Ole vaiti, Sancho, — vastasi Don Quijote — äläkä keskeytä herra kandidaattia, jota pyydän jatkamaan esitystään siitä, mitä minusta tuossa mainitussa historiassa kerrotaan.
— Ja minusta myös, — sanoi Sancho — sillä sanotaanhan, että minä olen yksi sen tärkeimpiä presoonia.