— Te puhutte, hyvä Sancho, — sanoi Carrasco — kuin professori; mutta luottakaa joka tapauksessa Jumalaan ja herra Don Quijoteen, joka varmaan lahjoittaa teille kuningaskunnan eikä vain saarta.
– Ei ole liian paljosta, jos ei liian vähästäkään; — vastasi Sancho — mutta minä voin sentään sanoa herra Carrascolle, ettei kuningaskunta joutuisi mihinkään rikkinäiseen säkkiin, jos herrani lahjoittaisi sen minulle; minä näet olen koetellut valtimoani ja huomannut itseni niin terveeksi, että voin hyvin hallita kuningaskuntia ja toimia saarien käskynhaltiana, ja olen sen muuten sanonut jo monta kertaa herralleni.
— Mutta muistakaa, Sancho, — sanoi Simson — että uusi virka tuo mukanaan uudet tavat; voisihan näet käydä niin, että te, käskynhaltiaksi päästyänne, ette enää tuntisi omaa äitiänne.
— Niin saattaa olla laita — vastasi Sancho — semmoisten, jotka ovat syntyneet ties missä pensaassa, mutta ei semmoisten, joilla on sielun ympärillä pari tuumaa vanhojen kristittyjen rasvoja, niinkuin minulla. Jos viitsitte minuun paremmin tutustua, tulette varmaan huomaamaan, etten minä voi olla kiittämätön kenellekään!
– Jumala sen suokoon, — sanoi Don Quijote — ja kohtahan se nähdään, kun tulee kysymykseen käskynhaltianvirka; minusta näyttää kuin se jo olisi silmieni edessä.
Niin sanottuaan hän pyysi kandidaattia, jos hänessä oli runollista suonta, suosiollisesti sepittämään joitakin säkeitä niistä jäähyväisistä, jotka hän aikoi sanoa valtiattarelleen Dulcinea Tobosolaiselle, ja sommittelemaan runon niin, että kunkin säkeen alkuun tulisi hänen nimeensä kuuluva kirjain, niin että lopuksi voitaisiin ensimmäisiä kirjaimia pitkin ylhäältä alaspäin lukea: Dulcinea del Toboso. Kandidaatti vastasi, ettei hän tosin kuulunut Espanjan kuuluisiin runoilijoihin, joita muuten sanottiin kaikkiaan olevan ainoastaan kolme ja puoli, mutta että hän siitä huolimatta sepittäisi runon sillä tavalla, vaikka sen kokoonpanossa olisi suuria vaikeuksia, koska nimessä oli seitsemäntoista kirjainta; jos näet hän kirjoittaisi neljä kastilialaista säkeistöä, joissa kussakin on neljä riviä, niin jäisi yksi kirjain, jos taas sellaisia säkeistöjä, joissa on viisi riviä ja joita mainitaan nimellä décimas ja redondillas, niin puuttuisi kolme kirjainta; mutta kaikesta huolimatta hän lupasi parhaansa mukaan pistää yhden kirjaimen toisten lomaan, niin että nimi Dulcinea del Toboso sisältyisi neljään kastilialaiseen säkeistöön.
— Se on aivan välttämätöntä; — virkkoi Don Quijote — jollei näet nimi ole aivan ilmiselvä, ei kukaan nainen usko, että säkeet on sepitetty häntä varten.
— Sovittiin niin ja päätettiin vielä, että matkaan lähdettäisiin kahdeksan päivän kuluttua. Don Quijote vannotti kandidaattia pitämään asian omana tietonaan ja varsinkin olemaan siitä mainitsematta kirkkoherralle, parturille, sisarentyttärelle ja emännöitsijälle, jotta nämä eivät voisi mitenkään estää hänen kiitettävän ja miehuullisen päätöksensä toteutumista. Carrasco lupasi ottaa kaiken tämän huomioon. Sitten hän sanoi hyvästi ja kehoitti Don Quijotea tilaisuuden sattuessa lähettämään hänelle tietoa kaikista onnellisista tai onnettomista vaiheistaan. Niin he erosivat, ja Sancho lähti kotiin tekemään tarpeellisia valmistuksia retkeä varten.
Viides luku.
Sancho Panzan ja hänen vaimonsa Teresa Panzan henkevästä ja hupaisesta keskustelusta sekä muista autuaan muistamisen arvoisista tapahtumista.