jossa jatkuu kertomus seikkailusta Metsänritarin kanssa.
Don Quijote ja Metsänritari keskustelivat monista asioista, ja historia kertoo viimeksimainitun sanoneen Don Quijotelle muun muassa:
— Ja sitten, herra ritari, tahdon teille vielä ilmoittaa, että kohtaloni tai oikeammin sanoen oma vapaa tahtoni sai minut rakastumaan verrattomaan Casildea Vandalialaiseen. Minä nimitän häntä verrattomaksi, sillä teistä hänen vertaistaan ei ole ruumiin kokoon enempää kuin jaloon sukuperään tai kauneuteenkaan nähden. Tämä mainitsemani verraton Casildea palkitsi rehelliset aikomukseni ja soveliaat toiveeni vaatimalla minua, samoinkuin Herkuleen äitipuoli tätä sankaria, käymään moniin erilaisiin vaaroihin, luvaten minulle aina sellaisen yrityksen päätyttyä, että pääsisin toiveittani perille, jos suorittaisin vielä yhden. Mutta nämä vaivalloiset työt ovat liittyneet toinen toiseensa niin, että niitä on lukemattomia ja etten tiedä, mikä tulee olemaan viimeinen, joka vihdoin tekee mahdolliseksi rehellisen pyrintöni täyttymisen. Kerran hän vaati minut haastamaan kaksintaisteluun Sevillan kuuluisan jättiläisnaisen,[32] jonka nimi on Giralda; tämä on niin urhoollinen ja väkevä kuin ainakin pronssinen olento, ja vaikka hän ei paikaltaan hievahda, on hän sittenkin kaikkein liikkuvaisin ja epävakaisin nainen koko maailmassa. Minä tulin, näin ja voitin ja pakotin hänet pysymään alallaan; puhalsi näet toista viikkoa vain pohjatuuli. Toisen kerran hän määräsi minut punnitsemaan Guisandon[33] valtavia, vanhoja härkäpatsaita, mikä tehtävä olisi sopinut paremmin päivätyöläisille kuin ritarille. Kerran hän käski minun syöksyä Cabran onkaloon,[34] ennenkuulumattomaan ja hirmuiseen vaaraan, ja tekemään hänelle tarkkaa selkoa siitä, mitä tuossa pimeässä kuilussa oli. Minä sain Giraldan pysymään alallaan, punnitsin Guisandon härät, syöksyin kuiluun ja toin sieltä päivän valkeuteen, mitä syvyydessä piili, mutta toiveeni jäivät yhä toteutumatta, ja hänen käskynsä ja ylenkatseensa olivat yhä yhtä ankarat. Loppujen lopuksi hän käski minun kulkea kaikissa Espanjan maakunnissa ja pakottaa kaikki niissä harhailevat vaeltavat ritarit tunnustamaan, että hän yksin on kaikista nykyisin elävistä naisista kauneudeltaan etevin ja että minä olen kaikkein urhoollisin ja kaikkein rakastunein ritari koko maailmassa; ja tätä käskyä noudattaen olen jo vaeltanut suurimmassa osassa Espanjanmaata ja olen voittanut paljon ritareita, jotka ovat uskaltaneet väittää vastaan. Mutta kaikkein eniten minä ylpeilen ja ylistän itseäni siitä, että olen kaksintaistelussa voittanut suurimaineisen ritarin Don Quijote Manchalaisen ja pakottanut hänet tunnustamaan, että minun Casildeani on kauniimpi kuin hänen Dulcineansa; ja minä uskon hänet voitettuani voittaneeni kaikki maailman ritarit, sillä mainitsemani Don Quijote on heidät kaikki voittanut, ja koska minä olen voittanut hänet, niin hänen maineensa ja kunniansa on siirtynyt minun haltuuni, sillä »mit' uljaampi on maine voitetulla, sen kuulummaksi voittaja voi tulla».[35] Ne ovat siis nyt siirtyneet minun laskuuni ja ovat minun omiani, nuo mainitun Don Quijoten lukemattomat urotyöt.
Don Quijote oli ihmeissään, kun kuuli Metsänritarin niin puhuvan ja aikoi lukemattomat kerrat sanoa hänelle, että hän valehteli, ja tuo sana oli jo hänen kielenkärjellään; mutta hän hillitsi itseään niin hyvin kuin voi, koska tahtoi pakottaa hänet itse tunnustamaan valheensa, ja sanoi siis hänelle aivan rauhallisesti:
— Herra ritari, minä en sano mitään siitä, että teidän armonne on voittanut useimmat Espanjan, vieläpä koko maailmankin vaeltavat ritarit, mutta uskallan epäillä, että olette voittanut Don Quijote Manchalaisen. Mahdollista, että olette voittanut jonkun hänen näköisensä, vaikka onkin hyvin vähän sellaisia, jotka ovat hänen näköisiään.
— Enkö ole voittanut häntä? — virkkoi Metsänritari. — Sen taivaan nimessä, joka on meidän yläpuolellamme, minä vakuutan taistelleeni Don Quijoten kanssa ja voittaneeni ja kukistaneeni hänet. Hän on pitkä mies, hänen kasvonsa ovat laihat, kaikki jäsenet luisevat ja kuivat, hänen hiuksensa ovat osittain harmaantuneet, hänellä on käyränlainen kotkannenä ja pitkät mustat ja riippuvat viikset. Hän retkeilee Murheellisen hahmon ritarin nimellä, ja hänellä on aseenkantajana eräs talonpoika nimeltä Sancho Panza; hän rasittaa painollaan ja ohjaa suitsilla kuuluisaa Rocinante-nimistä ratsua, ja hänellä on sydämensä valtiattarena joku Dulcinea Tobosolainen, jonka nimi aikoinaan oli Aldonza Lorenzo, samoinkuin minä nimitän omaa valtiatartani Casildea Vandalialaiseksi, koska hänen nimensä on Casilda ja hän on kotoisin Andalusiasta. Jolleivät kaikki nämä todistukset riitä osoittamaan, että puhun totta, niin tässä on miekkani, joka saa itse epäuskonkin siihen luottamaan.
— Tyyntykää, herra ritari, — sanoi Don Quijote — ja kuulkaa, mitä minulla on teille sanottavaa. Teidän tulee tietää, että tuo mainitsemanne Don Quijote on kaikkein paras ystävä, mitä minulla on tässä maailmassa, vieläpä niin, että voin sanoa pitäväni häntä yhtä suuressa arvossa kuin omaa itseäni. Teidän mainitsemistanne täsmällisistä ja luotettavista tuntomerkeistä minun täytyy päätellä, että te olette voittanut juuri hänet; mutta toiselta puolen on minusta silminnähtävää ja kourinkoskettavaa, ettei kysymyksessä voi olla hän, ellei ole laita niin, että joku niistä monista vihamielisistä noidista, joita hänellä on paljon (ja varsinkin eräs, joka aina häntä vainoo), on paneutunut hänen hahmoonsa antautuakseen voitettavaksi ja siten riistääkseen häneltä maineen, jonka hänen jalot ritarilliset tekonsa ovat hänelle ansainneet ja hankkineet koko maan piirissä niin pitkältä kuin sitä tunnetaan. Tämän vakuudeksi tahdon vielä tehdä tiettäväksi, että mainitut noidat, hänen vihamiehensä, vain kaksi päivää sitten muuttivat ihanan Dulcinea Tobosolaisen hahmon ja persoonan likaiseksi ja kehnoksi maalaistytöksi, ja samalla tavalla he varmaan ovat muuttaneet Don Quijoten. Ja jollei tämä kaikki riitä vakuuttamaan teille, että puhun totta, niin tässä on itse Don Quijote, joka on valmis ase kädessä puolustamaan väitettään jalkaisin tai ratsain tai miten vain haluatte.
Niin sanottuaan hän nousi seisomaan ja laski kätensä miekankahvaan odottaen, minkä päätöksen Metsänritari tekisi. Tämä vastasi hänelle yhtä tyynesti:
— Ei hyvä maksaja panttia pelkää; mies, joka on kerran voinut voittaa teidät, herra Don Quijote, muutetussa hahmossa, voi hyvinkin toivoa kukistavansa teidät omassa persoonassanne. Koska ei kumminkaan ole soveliasta, että ritarit suorittavat asetöitään pimeässä, kuin maantierosvot ja ryövärit, odottakaamme päivän koittoa, jotta aurinko saa nähdä meidän tekomme. Ja kaksintaistelun ehtona olkoon, että voitetun tulee alistua voittajan tahtoon ja suostua tekemään, mitä ikinä hän haluaa, kunhan hän ei määrää mitään sellaista, mikä ei ole ritarille soveliasta.
— Minä olen erinomaisen tyytyväinen tähän ehtoon ja sopimukseen — vastasi Don Quijote.