— Tule tänne, Sancho, näkemään, mitä täällä on nähtävänä ja mikä on ihan uskomatonta! Kiiruhda, poikani, ja huomaa, mitä noituus voi saada aikaan, mihin noidat ja loitsijat pystyvät!
Sancho tuli ja nähdessään kandidaatti Carrascon kasvot risti ja siunasi itsensä tuhanteen kertaan. Koko tänä aikana ei kukistunut ritari antanut minkäänlaista elonmerkkiä, ja Sancho sanoi Don Quijotelle:
— Minä olen sitä mieltä, armollinen herra, että teidän armonne tulee joka tapauksessa tarttua miekkaansa ja pistää se tämän kurkkuun, joka näyttää kandidaatti Simson Carrascolta; kukaties saatte siten surmatuksi jonkun vihoiksenne noidan.
— Sinä puhut järkevästi, — sanoi Don Quijote sillä sitä parempi, mitä vähemmän on vihollisia.
Mutta hänen parhaillaan vetäessään miekkaansa pannakseen täytäntöön Sanchon kehoituksen ja neuvon tuli heidän luokseen Peiliritarin aseenkantaja, nyt ilman nenää, joka oli tehnyt hänet niin rumaksi, ja huusi:
— Malttakaa, armollinen herra Don Quijote; henkilö, joka makaa teidän jalkojenne edessä, on ystävänne Simson Carrasco, ja minä olen hänen aseenkantajansa.
Nähdessään miehen vailla entistä hirmuisuuttaan Sancho sanoi hänelle:
— Entä nenä?
Siihen vastasi mies:
— Se on minulla täällä taskussa.