— Hänen majesteettinsa on menetellyt niinkuin menettelee erinomaisen viisas soturi, joka ajoissa varustaa alueensa puolustuskuntoon, jottei se olisi vihollisen tullessa varautumaton; mutta jos minun neuvoani kysyttäisiin, niin minä kehoittaisin käyttämään erästä varokeinoa, jota hänen majesteettinsa ei tällä hetkellä suinkaan ajattele.
Tuskin tuon kuultuaan kirkkoherra sanoi itsekseen: »Jumala sinua varjelkoon, Don Quijote parka, sillä minusta näyttää kuin sinä syöksyisit hulluutesi korkealta huipulta yksinkertaisuutesi syvään kuiluun!» Mutta parturi, joka oli jo ajatellut samaa kuin kirkkoherra, kysyi nyt Don Quijotelta, mikä oli se varokeino, jota hän piti niin sopivana; se näet saattoi olla laadultaan semmoinen, että se täytyi sijoittaa niiden monien kelvottomien ehdotusten luetteloon, joilla ruhtinaita usein vaivataan.
— Minun ehdotukseni, herra parrankaapija, — sanoi Don Quijote — ei tule olemaan kelvoton, vaan kelvollinen.
— En minä sitä tarkoittanut, — vastasi parturi — vaan sanoin sen siksi, että kokemus on osoittanut kaikkien tai kaikkein useimpien hänen majesteetilleen annetuista neuvoista olevan joko mahdottomia tai järjettömiä tai kuninkaalle ja valtakunnalle vahingollisia.
– Mutta minun neuvoni — virkkoi Don Quijote — ei ole mahdoton eikä järjetön, vaan kaikkein helpoin, soveliain, mukavin ja nopein, mitä kenenkään neuvonantajan mieleen voi koskaan johtua.
— Teidän armonne olisi voinut sen jo meille sanoa, herra Don Quijote — sanoi kirkkoherra.
— En tahtoisi sanoa sitä juuri nyt, — vastasi Don Quijote — sillä se voisi olla jo huomenna varhain aamulla herrojen valtioneuvosten korvissa, ja joku toinen saisi kiitoksen ja palkan minun työstäni.
— Minä puolestani — sanoi parturi — vakuutan maan ja taivaan nimessä, etten mainitse kuninkaalle, en rengille enkä kenellekään kuolevaiselle, mitä teidän armonne haluaa minulle sanoa, ja tämän valan minä olen oppinut siitä kansanlaulusta, jonka alussa entinen kirkkoherra näyttää kuninkaalle varkaan, joka oli häneltä varastanut sata dublonia ja hänen nopeakäyntisen muulinsa.
— Minä en tunne sellaisia tarinoita, — sanoi Don Quijote — mutta tiedän, että tuo vala on pätevä, koska tiedän, että parturi on kunnon mies.
Ja vaikka ei olisikaan, — sanoi kirkkoherra — niin minä takaan hänen kunniallisuutensa ja vakuutan hänen puolestaan, että hän on tässä asiassa vaiti kuin mykkä, lain ja säädettyjen sakkojen uhalla.