— Jos minua ei ymmärretä, — vastasi Sancho — niin ei ihmekään, että sananparsiani pidetään järjettöminä. Mutta vähät siitä; minä ymmärrän itse, mitä tarkoitan, ja tiedän, etten ole puhuessani sanonut kovinkaan paljon tyhmyyksiä; mutta teidän armonne, hyvä herra, tutkii aina minun sanojani ja tekojani, kuin mikäkin friskaali.
— Sinun tulee sanoa fiskaali — virkkoi Don Quijote eikä friskaali, sinä hyvän kielen tärvelijä.
— Teidän armonne ei pidä pahastua, — vastasi Sancho — sillä tiedättehän, etten ole kasvanut pääkaupungissa enkä opiskellut Salamancassa, niin että tietäisin, milloin lisään sanoihini jonkin kirjaimen, milloin taas jätän niistä jonkin pois. Eihän, Jumala nähköön, voi vaatia sayagolaiselta talonpojalta, että hänen tulee puhua kuin toledolainen, ja sitäpaitsi voi Toledossakin olla semmoisia, jotka eivät puhu järin hienosti.
— Niin on laita, — virkkoi lisensiaatti — sillä ne, jotka ovat kasvaneet Toledon nahkurinverstaissa tai Zocodoverilla, eivät osaa puhua yhtä hyvin kuin ne, jotka kävelevät melkein koko päivän tuomiokirkon kaarikäytävissä, vaikka kaikki ovat toledolaisia. Puhdasta kieltä, virheetöntä, hienoa ja selvää, puhuvat sivistyneet hovilaiset, vaikka olisivat kotoisin Majalahondasta; minä sanon sivistyneet, sillä heidän joukossaan on paljon semmoisia, jotka eivät ole sivistyneitä, ja sivistys on käytännön ohella hyvän kielen kielioppi. Minä, hyvät herrat, olen syntieni tähden opiskellut kirkollista oikeutta Salamancassa ja luulen tosiaan voivani ilmaista ajatukseni selvin, koruttomin ja oikein sanoin.
— Jos ette olisi luulotellut osaavanne käsitellä niitä floretteja, joita kuljetatte mukananne, vielä taitavammin kuin kieltä, — sanoi toinen ylioppilas — olisitte varmaan voittanut ensimmäisen sijan lisensiaattitutkinnossa, missä nyt jäätte ihan hännän huippuun.
— Kuulkaa, herra kandidaatti, — vastasi lisensiaatti — te olette niin väärässä kuin ihminen yleensä voi olla, mitä tulee miekkailutaitoon, jota pidätte joutavana.
— Minulle se ei ole ainoastaan mielipide, vaan varma tosiasia; — virkkoi Corchuelo — ja jos haluatte, että todistan sen teille kouraantuntuvasti, niin onhan teillä mukananne floretteja, tässä on hyvää tilaa, ja minussa on jäntevyyttä ja voimaa, mikä melkoisen rohkeuteni keralla varmaan pakottaa teidät myöntämään, etten erehdy. Astukaa alas ratsultanne ja tehkää hyökkäyksenne, volttinne ja kulmatyöntönne ja kaikki temppunne; minä toivon sittenkin uudella talonpoikaisella taidollani voivani saada teidät näkemään tähtiä keskellä kirkasta päivää, ja luottaen siihen, lähinnä Jumalaa, otaksun, ettei se mies ole vielä syntynyt, joka saa minut kääntymään selin ja ettei koko maailmassa ole ketään, jota minä en pakottaisi väistymään.
— Mitä tulee siihen selinkääntymiseen, en tahdo asiaan puuttua, — virkkoi miekkailija — mutta niin voisi sattua, että siihen kohtaan, mihin miekkailun alkaessa jalkanne laskette, täytyy heti sen jälkeen kaivaa teille hauta; minä tarkoitan, että menettäisitte henkenne, koska halveksitte miekkailutaitoa.
— Se pian nähdään — vastasi Corchuelo.
Hän hyppäsi kiireesti juhtansa selästä ja tempasi tuimasti toisen niistä floreteista, joita lisensiaatti kuljetti mukanaan.