— Huomaa kyllä, että nuo eivät ole nähneet valtiatartani Dulcinea Tobosolaista; jos he olisivat hänet nähneet, niin eivät varmaankaan niin hillittömästi ylistäisi tuota Quiteriaa.
Kohta sen jälkeen alkoi lehväsalin eri puolilta tulla sisään useita eri tanssijaryhmiä, muiden muassa eräs miekkatanssia esittävä joukko, johon kuului kaksikymmentäneljä reippaan ja komean näköistä nuorta miestä, kaikki puettuina hienoihin ja hohtavan valkoisiin palttinapukuihin, joihin kuuluvat päähineet oli kirjaeltu monivärisellä hienolla silkillä. Eräs ratsastavista talonpojista kysyi heidän johtajaltaan, reippaalta nuorukaiselta, oliko joku tanssijoista loukkaantunut.
— Toistaiseksi ei, Jumalan kiitos, ole kukaan haavoittunut; me olemme kaikki terveitä.
Hän alkoi heti toveriensa kanssa tanssia käännähdellen niin ketterästi ja taitavasti, että Don Quijote, vaikka olikin tottunut näkemään semmoisia tansseja, piti tätä parempana kuin mitään aikaisemmin näkemäänsä.
Häntä miellytti myös toinen ryhmä, joka nyt tuli sisään. Siihen kuului kauniita nuoria tyttöjä, joista yksikään ei näyttänyt olevan neljäätoista vuotta nuorempi eikä kahdeksaatoista vuotta vanhempi. Heillä oli kaikilla yllään viheriästä Cuencan verasta tehdyt vaatteet, heidän puolittain palmikoidut, puolittain irrallaan liehuvat hiuksensa olivat niin kullanhohtelevat, että voivat kilpailla auringonjumalan kutrien kanssa, ja heillä oli päässään jasmiineista, ruusuista, kaunokeista ja kuusamista punotut seppeleet. Heitä johtivat eräs kunnianarvoinen ukko ja muudan vanha eukko, jotka olivat, paljoa ketterämmät ja kevytjalkaisemmat kuin heidän ikänsä edellytti. Heidän joukkoonsa kuului zamoralainen säkkipillin soittaja, ja tytöt osoittautuivat maailman parhaiksi tanssijattariksi karkeloidessaan siinä viheriällä niityllä, kasvot vakavina ja jalat vikkelästi liikkuen.
Sitten tuli toinen taiteellinen tanssi, sitä lajia, jota, nimitetään puhetanssiksi. Siihen kuului kahdeksan nymfiä, jotka olivat jakautuneet kahteen riviin; toista johti Cupido-jumala, toista Vauraus; edellinen oli varustettu siivillä, jousella, viinellä ja nuolilla, jälkimmäinen puettu kultaan ja moniväriseen silkkiin. Rakkauden jumalaa seuraavilla nymfeillä oli selässään valkoinen pergamenttilevy, johon oli suurin kirjaimin merkitty heidän nimensä. Ensimmäisen nimi oli Runous, toisen Äly, kolmannen Jalosukuisuus, neljännen Urhoollisuus. Samalla tavalla oli Vaurautta seuraavat nymfit merkitty: ensimmäisen nimenä oli Anteliaisuus, toisen Lahja, kolmannen Aarre ja neljännen Rauhallinen omistus. Kaikkien edellä kuljetettiin puusta rakennettua linnaa, jota vetämässä oli neljä murattiin ja viheriään hamppukankaaseen puettua villi-ihmistä, jotka olivat niin luonnollisen näköisiä, että Sancho melkein säikähti. Linnan etusivuun ja kaikkiin sen neljään seinään oli kirjoitettu: Siveyden linna. Soittajina oli neljä taitavaa tamburuninsoittajaa ja huilunpuhaltajaa. Tanssin aloitti Cupido, joka kaksi vuoroa tanssittuaan kohotti katseensa ja jännitti jousensa kohti erästä neitoa, joka ilmaantui linnan sakarain vähin, ja lausui hänelle näin:
Mun jumaltahtohoni kaikkialla maat, ilmain ääret nöyrtyvät, mua kuullaan meren aaltoin alla, ja hornankuilut hirveät täll' ohjaan jousi-valtikalla.
En pelkoa ma tunne laisin; voin tehdä mitä haluan, jos mahdotonta halajaisin, myös helposti sen saavutan — miss' on se, ketä kavahtaisin.
Esitettyään nuo säkeet Cupido ampui nuolen kohti linnan sakaroita ja palasi sitten paikalleen. Heti sen? jälkeen astui esille Vauraus ja tanssi hänkin kaksi vuoroa; tamburiinit vaikenivat, ja hän lausui:
Suur' rakkaus on kyllä, mutta ma synnyltäni suurin lien, oon mahtavampi rakkautta, mi ohjaa elämäni tien päin taivaallista korkeutta.