Herttuatar hämmästyi Altisidoran julkeutta; vaikka hän piti kamarineitiänsä huimana, veitikkamaisena ja hillittömänä, ei hän kumminkaan olisi uskonut, että tyttö rohkenisi olla näin julkea, ja hänen hämmästyksensä oli sitä suurempi, kun hän ei ollut osannut tätä pilaa odottaa. Herttua halusi jatkaa leikkiä ja sanoi:
— Minusta ei näytä oikealta, herra ritari, että te, nautittuanne tässä linnassani osaksenne tullutta hyvää kohtelua, olette rohjennut ottaa mukaanne ainakin kolme myssyä ja mahdollisesti vielä kamarineitini sukkanauhat. Tämä osoittaa huonoa sydäntä; se on teko, joka huonosti sopii teidän maineeseenne. Antakaa hänelle sukkanauhat takaisin; jollette niin tee, haastan teidät taistelemaan elämästä ja kuolemasta, ollenkaan pelkäämättä, että konnamaiset noidat muuttavat minut toiseen hahmoon tai vaihtavat kasvoni, niinkuin ovat vaihtaneet lakeijani kasvot, joka kävi kanssanne kaksintaisteluun.
— Jumala varjelkoon — vastasi Don Quijote minua paljastamasta miekkaani teidän kaikkein korkeinta persoonaanne vastaan, jolta olen saanut niin paljon suosionosoituksia. Myssyt minä annan takaisin, koska Sancho sanoo, että ne hänellä on, mutta sukkanauhoja minun on mahdoton palauttaa, sillä niitä en ole saanut minä enempää kuin hänkään, ja jos tämä teidän kamarineitinne suvaitsee tutkia piilopaikkojaan, niin hän varmasti ne löytää. Minä, armollinen herra herttua, en ole koskaan ollut varas enkä aio siksi tulla eläessäni, jollei Jumala minua kokonaan hylkää. Tämä kamarineiti puhuu, kuten hän itse sanoo, rakastuneena, mihin minä en ole syypää, ja niinmuodoin minun ei tarvitse anoa mitään anteeksi, ei häneltä eikä teidän ylhäisyydeltänne, jota hartaasti pyydän ajattelemaan itsestäni paremmin ja jälleen antamaan minulle luvan lähteä matkaan.
— Jumala suokoon, että matkanne on onnellinen, herra Don Quijote, — sanoi herttuatar — ja että saamme aina kuulla hyviä uutisia urotöistänne. Ja lähtekää nyt Jumalan nimeen, sillä mitä kauemmin viivyttelette, sitä enemmän kiihdätte tulta näiden teitä katselevien neitojen povissa; mutta minä tulen rankaisemaan kamarineitiäni, niin ettei hän tästä lähtien käyttäydy sopimattomasti, ei katseissaan eikä puheissaan.
— Minä pyydän sinua kuulemaan vielä yhden ainoan sanan, oi urhoollinen Don Quijote, — sanoi nyt Altisidora — ja se on tämä: minä pyydän sinulta anteeksi, että syytin sinua sukkanauhojen varastamisesta, sillä Jumalan ja oman sieluni nimessä, minullahan on ne ylläni, ja minä olen ollut yhtä hajamielinen kuin se, joka etsi aasia sillä ratsastaessaan.
— Enkö sitä sanonut? — virkkoi Sancho. — Minä se olenkin oikea poika salantajaksi! Jos minua olisi haluttanut niin tehdä, niin totisesti minulla olisi ollut siihen mainio tilaisuus ollessani käskynhaltiana.
Don Quijote taivutti päätään ja kumarsi herttualle ja herttuattarelle ja kaikille läsnäolijoille; sitten hän käänsi Rocinanten, Sancho seurasi häntä harmollaan, ja niin hän lähti pois linnasta suunnaten kulkunsa kohti Zaragozaa.
Kahdeksaskuudetta luku,
jossa kerrotaan, kuinka Don Quijotelle sateli seikkailuja niin paljon, että toinen oli toisen tiellä.
Päästyään avoimelle kentälle, missä Altisidoran lemmentouhu ei häntä vaivannut eikä rasittanut, Don Quijote tunsi olevansa oikein elementissään, hänen elämänvoimansa virkistyivät jälleen jatkamaan ritarillista tehtävää, ja hän kääntyi sanomaan Sancholle: