Näin ajatellen hän lähestyi Sanchoa otettuaan ensin Rocinanten suitset ja koottuaan ne niin, että voi niillä lyödä, alkoi irroittaa Sanchon housujen kannattimia, vaikka oikeastaan otaksutaan, että Sancholla oli vain etupuolella yksi kannatin, jonka varassa hänen housunsa riippuivat. Mutta Don Quijote oli tuskin ehtinyt alkuunkaan, kun Sancho heräsi aivan valveille ja huusi.
— Mitä tämä merkitsee? Kuka minuun koskee ja avaa remmiäni?
— Minä tässä olen; — vastasi Don Quijote ininä näet tulen korvaamaan sinun laiminlyöntejäsi ja hälventämään omia huoliani; minä tulen piiskaamaan sinua, Sancho, ja vapauttamaan sinua ainakin osasta sitä velkaa, jonka olet sitoutunut suorittamaan. Dulcinea riutuu pois, sinä elelet aivan huoletonna, minä näännyn kaipaukseen; laske siis housusi alas vapaaehtoisesti, sillä minä aion antaa sinulle täällä yksinäisyydessä ainakin kaksituhatta iskua.
— Siitä ei synny mitään; — sanoi Sancho — pysyköön teidän armonne alallaan, muuten, niin totta kuin Jumala elää, tulevat kuurotkin kuulemaan, mitä tässä tapahtuu. Ne iskut, jotka olen sitoutunut antamaan, tulee antaa vapaaehtoisesti eikä väkipakolla, ja nyt minulla ei ole yhtään halua ruveta itseäni pieksemään; riittää, kun lupaan teidän armollenne kunniasanallani, että tulen itseäni kurittamaan ja piiskaamaan, kun satun sille päälle.
— Asiaa ei sovi jättää riippumaan sinun mielihalustasi, Sancho, — sanoi Don Quijote — sillä sydämesi on paatunut, ja vaikka oletkin moukka, olet arkaihoinen.
Niin hän yritti tempoa ja saada kannattimia avatuiksi, mutta Sancho Panza sen huomattuaan nousi jaloilleen, hyökkäsi isäntänsä kimppuun, kävi häneen käsiksi sylisin, pisti jalkakamppia ja kellisti hänet maahan selälleen; sitten hän painoi oikean polvensa hänen rinnalleen ja piteli hänen käsiään, niin ettei hän päässyt hievahtamaan eikä kunnolla hengittämäänkään. Don Quijote sanoi hänelle:
— Mitä teetkään, sinä konna? Kapinoit omaa herraasi ja isäntääsi vastaan? Julkeat hyökätä hänen kimppuunsa, joka antaa sinulle jokapäiväisen leivän?
— Minä en kukista kuningasta enkä aseta kuningasta valtaistuimelle,[54] — vastasi Sancho — vaan autan itseäni, koska olen oma herrani. Teidän armonne tulee luvata pysyä alallaan eikä yrittää piiskata minua tällä kertaa, niin päästän teidät vapaaksi; jollette sitä tee niin
tähän kuolet, petturi, sa Doña Sanchan vihamies.[55]
Don Quijote lupasi sen hänelle ja vannoi rakkautensa nimessä, ettei koskettaisi hänen hiuskarvaansakaan, vaan jättäisi kaikin puolin Sanchon oman harkinnan ja vapaan tahdon valtaan piiskata itseään milloin hyväksi näkisi. Sancho nousi, lähti hyvän matkan päähän ja aikoi paneutua erään toisen puun juurelle, mutta tunsi samassa, että jokin pyyhkäisi hänen päätänsä, ojensi kätensä ja havaitsi siinä kaksi ihmisen jalkaa kenkineen ja sukkineen. Hän vapisi pelosta, juoksi nopeasti toisen puun juurelle, ja siellä hänen kävi samoin. Nyt hän huusi kovalla äänellä Don Quijotelle kutsuen häntä avukseen. Don Quijote tuli, kysyi, mitä hänelle oli tapahtunut ja mitä hän pelkäsi, ja Sancho vastasi, että kaikki nuo puut olivat täynnä ihmisten jalkoja ja sääriä. Don Quijote tunnusteli niitä, ymmärsi heti, mitä se saattoi olla, ja sanoi Sancholle: