— Kauan eläköön Roque Guinart huolimatta haukkujista, jotka tahtovat syöstä hänet turmioon!
Kapteenit näyttivät alakuloisilta, presidentinrouva tuli murheelliseksi, eivätkä pyhiinvaeltajatkaan olleet iloisia nähdessään, kuinka heidän omaisuutensa takavarikoitiin. Roque piti heitä vähän aikaa tässä epävarmuuden tilassa, mutta ei tahtonut pitkittää heidän alakuloisuuttaan, jonka voi havaita jo pyssynkantaman päähän, vaan kääntyi sanomaan kapteeneille:
— Hyvät herrat kapteenit, suvaitkaa ystävällisesti lainata minulle kuusikymmentä dukaattia, ja presidentinrouva antakoon kahdeksankymmentä, jotta voin tyydyttää tätä seurassani olevaa joukkoa, sillä laulaen pappi rahan saapi; sitten voitte vapaasti ja esteettömästi jatkaa matkaanne turvananne suojeluskirje, jonka teille annan, jotta toiset eri paikkoihin näille seuduille sijoittamani joukkueet eivät tee teille mitään pahaa, jos satutte heitä kohtaamaan; tarkoitukseni näet ei ole loukata sotilaita eikä naisia, varsinkaan ylhäisiä.
Kapteenit kiittivät Roquea hänen ystävällisyydestään ja jaloudestaan lukemattomin ja sievin sanoin, sillä he pitivät todella ystävällisenä ja jalona tekona, että hän salli heidän pitää omat rahansa. Rouva Doña Guiomar de Quiñones tahtoi hypätä ulos vaunuistaan suutelemaan suuren Roquen jalkoja ja käsiä, mutta tämä ei millään muotoa siihen suostunut, vaan päinvastoin pyysi häneltä anteeksi loukkausta, johon oli tehnyt itsensä syypääksi, koska hänen täytyi täyttää kehnon ammattinsa ankarat velvollisuudet. Presidentinrouva käski erään palvelijansa heti luovuttaa ne kahdeksankymmentä dukaattia, jotka oli määrätty hänen maksettavakseen, ja kapteenit olivat jo maksaneet kuusikymmentä dukaattiansa. Pyhiinvaeltajat olivat juuri aikeissa jättää vähäiset roponsa, mutta Roque kielsi heitä ja kääntyi puhuttelemaan omia miehiään:
— Näistä dukaateista saa kukin teistä kaksi, joten jäljelle jää kaksikymmentä; kymmenen annettakoon näille pyhiinvaeltajille ja toiset tälle kelpo aseenkantajalle, jotta hän voi puhua hyvää tästä seikkailusta.
Sitten otettiin esiin kirjoitusneuvot, jotka Roquella oli aina mukanaan, ja hän kirjoitti heille rosvojoukkonsa eri osastojen päälliköille osoitetun suojeluskirjeen. Hän sanoi hyvästi kaikille ja päästi heidät vapaasti menemään ja ihmettelemään hänen jaloa olemustaan, hänen urhoollista mielenlaatuaan ja harvinaista käytöstään, jonka vuoksi he pitivät häntä pikemmin Aleksanteri Suurena kuin pahamaineisena rosvona. Muudan asemies sanoi gascognelais-katalonialaisella murteellaan:
Tämä meidän päällikkömme sopii paremmin munkiksi kuin ryöväriksi; jos hän tahtoo toiste osoittaa anteliaisuuttaan, niin tehköön sen omista eikä meidän varoistamme.
Onneton mies ei ollut sanonut tuota niin hiljaa, ettei Roque sitä kuullut. Hän tarttui miekkaansa ja melkein halkaisi sillä miehen pään sanoen:
Näin minä rankaisen hävyttömiä, jotka eivät osaa pitää kieltänsä kurissa.
Kaikki kauhistuivat eikä kukaan uskaltanut hiiskahtaa; niin nöyrästi he häntä tottelivat.