Minä painatan sitä omaan laskuuni — vastasi kirjailija — ja aion ansaita ainakin tuhat dukaattia tästä ensimmäisestä painoksesta, jota otetaan kaksituhatta kappaletta, ja ne myydään kädenkäänteessä kuuteen reaaliin.
— Teidän armonne osaa laskea mainiosti![67] — vastasi Don Quijote. — Hyvin huomaa, ettette tunne kirjanpainajien laskuja ja miten he vetävät yhtä köyttä toistensa kanssa. Minä vakuutan teille, että saatuanne niskaanne kaksituhatta kappaletta kirjoja, huomaatte ruumiinne olevan niin pahassa pinteessä, että ihan kauhistutte, varsinkin, jos kirja on hiukan ikävä eikä ollenkaan pikantti.
— Entä sitten? — virkkoi kirjailija. — Onko teidän armonne sitä mieltä, että minun tulee jättää se jollekin kirjakauppiaalle, joka maksaa minulle kolme maravedia kustannusoikeudesta ja luulee vielä tekevänsä minulle suuren palveluksen suorittaessaan tuon summan? Minä en painata kirjojani saavuttaakseni mainetta maailmassa, sillä teokseni ovat jo tehneet minut tunnetuksi, vaan etsin ansiota, sillä sen puuttuessa suuri maine ei maksa ropoakaan.
— Jumala suokoon teidän armollenne menestystä — vastasi Don Quijote.
Hän siirtyi toisen kastin luo, missä näki korjattavan erään kirjan arkkia, jonka nimi oli Sielun valo,[68] ja sen nähdessään hän lausui:
— Vaikka tällaisia kirjoja on paljon, tulee niitä sentään painaa, sillä täällä maailmassa on paljon syntisiä ja äärettömän paljon valoa tarvitaan niiden valistamiseksi, jotka pimeydessä vaeltavat.
Hän asteli eteenpäin, näki taas korjattavan erästä toista kirjaa, ja hänen kysyttyään, mikä sen nimi oli, hänelle vastattiin, että se oli Mielevän Hidalgon Don Quijote Manchalaisen Toinen osa, jonka oli sepittänyt joku Tordesillasin asukas.
— Olen jo kuullut tästä kirjasta, — sanoi Don Quijote — ja luulin totta totisesti, että se oli hävyttömyytensä vuoksi jo poltettu ja muutettu tuhkaksi; mutta tuleehan sillekin Martinpäivä[69] samoinkuin kaikille muille sioille; keksityt historiat näet ovat sikäli hyviä ja hupaisia, mikäli lähenevät totuutta tai totuudenmukaisuutta, ja todenperäiset ovat sitä parempia, mitä todenperäisempiä ovat.
Niin sanottuaan hän poistui kirjapainosta, ilmeisesti hiukan harmistuneena, ja samana päivänä Don Antonio ryhtyi toimenpiteisiin viedäkseen hänet katsomaan satamassa olevia kaleereja, mikä kovin ilahdutti Sanchoa, koska hän ei ollut niitä eläessään nähnyt. Don Antonio lähetti kaleerien päällikölle tiedon, että aikoi samana päivänä iltapuolella tuoda niitä katsomaan vieraansa, suurimaineisen Don Quijote Manchalaisen, jonka päällikkö ja kaupungin kaikki asukkaat jo tunsivat; ja se, mitä Don Quijotelle tapahtui kaleereilla, kerrotaan seuraavassa luvussa.
Kolmasseitsemättä luku.