Hän käski heti hirttää isonmaston raakapuuhun molemmat turkkilaiset, jotka olivat surmanneet kaksi hänen sotilastaan; mutta varakuningas pyysi häntä hartaasti jättämään heidät hirttämättä, koska heitä oli tekoon yllyttänyt pikemmin hulluus kuin rohkeus. Kenraali taipui varakuninkaan pyyntöön, sillä eihän kostoa mielellään tehdä niin kylmäverisesti. Sitten mietittiin, mitä keinoa olisi pidettävä, jotta saataisiin Don Gregorio pelastetuksi vaarallisesta tilastaan. Ricote tarjosi siihen tarkoitukseen kolmattatuhatta dukaattia, joiden arvosta hänellä oli helmiä ja jalokiviä. Tehtiin monenlaisia suunnitelmia, mutta mikään ei ollut niin hyvä kuin se, jota ehdotti mainittu espanjalainen luopio. Hän tarjoutui palaamaan Algeriaan pienessä kuusisoutuisessa aluksessa, jossa olisi soutajina kristityitä, sillä hän tiesi, milloin, missä ja miten hänen tuli ja sopi nousta maihin, ja sitäpaitsi hän tiesi talon, missä Don Gaspar oli. Kenraali ja varakuningas eivät voineet arvelematta luottaa luopioon eikä uskoa hänen haltuunsa kristityitä, joiden piti toimia soutajina, mutta Anna Felix meni takaukseen hänen puolestaan, ja hänen isänsä Ricote sitoutui maksamaan kristityitten lunnaat, jos he sattuisivat joutumaan vangeiksi.
Kim siis tämä päätös oli tehty, lähti varakuningas maihin, ja Don Antonio Moreno vei mukanaan moriskotytön ja hänen isänsä, varakuninkaan kehoitettua kestitsemään heitä niin hyvin kuin hän suinkin voi ja tarjottua puolestaan heitä varten kaikkea, mitä hänellä itsellään oli kotonaan. Niin suurta hyväntahtoisuutta ja myötätuntoa nosti hänen mieleensä Anna Felixin kauneus.
Neljässeitsemättä luku,
missä kerrotaan seikkailusta, joka tuotti Don Quijotelle enemmän huolta kuin kaikki aikaisemmin häntä kohdanneet.
Historia kertoo, että Don Antonio Morenon puoliso mielellään näki Anna Felixin vieraanaan. Hän otti hänet vastaan erittäin ystävällisesti ja mielistyi yhtä paljon hänen kauneuteensa kuin hänen älyynsä; moriskotyttö näet oli todella erittäin kaunis ja älykäs, ja kaikki kaupungin ihmiset tulivat häntä katsomaan, kuin olisi heitä sinne kutsuttu kelloja soittaen.
Don Quijote sanoi Don Antoniolle, ettei päätös, jonka he olivat tehneet Don Gasparin vapauttamisesta, ollut oikea, koska se oli pikemmin vaarallinen kuin tarkoituksenmukainen; olisi parempi, jos hän, Don Quijote itse, kuljetettaisiin Berberiaan ratsuineen ja varuksineen; hän näet kyllä toisi miehen sieltä pois koko maurilaisesta roskaväestä huolimatta, niinkuin Don Gaiferos oli hakenut pois puolisonsa Melisendran.
Ottakaa huomioon, armollinen herra, — sanoi Sancho tuon kuullessaan — että Don Gaiferos nouti puolisonsa mannermaalta ja kuljetti hänet Ranskaan maitse; mutta tässä, jos kukaties saammekin Don Gasparin vapaaksi, meillä ei ole mitään, mitä pitkin kuljettaisimme hänet Espanjaan, sillä siinä on meri välissä.
— Kaikkeen löytyy keino, paitsi kuolemaan; — vastasi Don Quijote — jos vain tuodaan alus lähelle rantaa, voimme nousta siihen, vaikka koko maailma yrittäisi sitä estää.
Sieväksi tempuksi teidän armonne sen kuvailee ja kovin helpoksi; — sanoi Sancho — mutta ei sanoista siltaa tehdä, ja minä puolestani luotan luopioon, sillä hän näyttää minusta kelpo mieheltä, jolla on sydän oikeassa paikassa.
Don Antonio sanoi siinä tapauksessa, ettei luopio hyvin suoriutuisi, voitavan turvautua suureen Don Quijoteen, joka lähtisi Berberiaan.