Sen päivän ja seuraavan yön he matkustivat kohtaamatta mitään mainitsemisen arvoista, lukuunottamatta sitä, että Sancho tänä yönä suoritti tehtävänsä loppuun. Se ilahdutti Don Quijotea sanomattomasti, hän odotti päivää voidakseen katsoa, eikö tapaisi tiellä nyt lumouksestaan vapautunutta valtiatartaan Dulcineaa, ja niin hän matkan varrella tarkoin tutki jokaisen kohtaamansa naishenkilön nähdäkseen, oliko hän Dulcinea Tobosolainen; hän näet piti ehdottomasti varmana, etteivät Merlinin lupaukset voineet pettää. Sellaisissa mietteissä ja sellaisin toivein he nousivat eräälle kummulle, josta näkivät kotikylänsä, ja Sancho sen nähtyään painui polvilleen ja lausui:
— Avaa silmäsi, sinä kaivattu kotiseutu, ja katso, kuinka luoksesi palaa poikasi Sancho Panza, jos ei kovin äveriäänä, niin ainakin hyvin piiskattuna. Avaa sylisi ja ota vastaan myös poikasi Don Quijote, joka tosin tulee vieraitten käsivarsien voittamana, mutta tulee myös itsensä voittajana, mikä, sen mukaan kuin olen kuullut sanottavan, on suurin voitto, mitä itselleen voi toivoa. Minulla on rahoja taskussa; vaikka näet selkäänikin sain, niin herroiksi ma kuljin vain.
— Jätä nuo typeryydet, — sanoi Don Quijote — ja astukaamme oikealla jalalla kotikyläämme,[82] missä toteutamme aikeemme ja suunnittelemme paimenelämää, jota aiomme ruveta viettämään.
Niin he ajoivat alas kummulta ja saapuivat kylän laitaan.
Kolmaskahdeksatta luku.
Enteistä, joita Don Quijote havaitsi kotikyläänsä tullessaan, ja muista tapahtumista, jotka kaunistavat tätä suurta historiaa ja lisäävät sen arvoa.
Ollessaan kylään saapumassa — niin kertoo Cide Hamete — Don Quijote huomasi, että kylän puimapaikalla oli tukkanuottasilla kaksi poikaa ja että toinen sanoi toiselle:
— Älä turhia yritä, Pekka; et sinä sitä näe enää ikäpäivinäsi.
Don Quijote kuuli tuon ja sanoi Sancholle:
— Etkö huomannut, ystäväni, mitä tuo poika sanoi: »Et sinä sitä näe enää ikäpäivinäsi»?