— Ja jos meiltä nimiä puuttuu, niin annetaan niille niitä, joita on painetuissa kirjoissa ja joita maailma on tulvillaan, semmoisia kuin Filida, Amaryllis, Diana, Flerida, Galatea ja Belisarda; jos näet niitä kerran myydään torilla, niin totta kaiketi mekin voimme niitä ostaa ja pitää ominamme. Jos minun naiseni tai oikeammin sanoen minun paimennaiseni sattuu olemaan nimeltään Anna, niin minä ylistän häntä lauluissani Anardan nimellä, jos hän on Francisca, nimitän häntä Franceniaksi, jos Lucia, niin Lucindaksi, sillä sehän on yhtä kaikki, ja Sancho Panza, jos hänkin liittyy tähän veljeskuntaan, voi ylistää vaimoaan Teresa Panzaa Teresainan nimellä.
Don Quijote nauroi tuota nimien muokkausta, ja kirkkoherra ylisti kovin hänen kunniallista ja kunnioitettavaa päätöstään sekä tarjoutui vielä kerran olemaan hänen seuranaan kaiken sen ajan, mikä hänelle jäisi välttämättömiltä virkatehtäviltään. Niin he sanoivat hänelle hyvästi ja pyysivät ja neuvoivat häntä pitämään huolta terveydestään nauttimalla kaikkea, mikä häntä maittaisi.
Sallimus järjesti niin, että sisarentytär ja emännöitsijä kuulivat näiden kolmen keskustelun. Toisten lähdettyä he menivät molemmat Don Quijoten luo, ja sisarentytär sanoi hänelle:
— Mitä tämä merkitsee, herra eno? Nyt, kun luulimme, että teidän armonne on tullut takaisin jäädäkseen kotiin ja viettääkseen täällä rauhallista ja kunniallista elämää, nytkö aiotte lähteä uusiin selkkauksiin ja leikkiä
paimen pieni, tänne, tänne, paimen pieni, täältä pois?
Nyt on olki totisesti niin kuivaa, ettei siitä pilliä tehdä.
Siihen lisäsi emännöitsijä:
— Ja kuinka teidän armonne voi kestää ulkona taivasalla kesän helteisiä keskipäivän hetkiä, talven kylmiä öitä ja susien ulvontaa? Ei totisesti, se toimi ja virka kuuluu roteville miehille, joita on karaistu ja kasvatettu semmoiseen elämäntapaan melkein kapalosta ja koltusta lähtien. Jos jotakin hullutusta välttämättä täytyy olla, niin parempi on sittenkin olla vaeltavana ritarina kuin paimenena. Ajatelkaa asiaa, armollinen herra, ja noudattakaa neuvoani, jota en suinkaan anna siksi, että olisin syönyt itseni kylläiseksi ja juonut viiniä päälle, vaan tyhjällä vatsalla ja viisikymmentä ikävuotta niskassani: jääkää kotiin, hoitakaa talouttanne, käykää usein ripillä, auttakaa köyhiä, ja luettakoon minun synnikseni, jos teille on siitä vahinkoa.
— Älkää puhuko joutavia, tyttäreni; — vastasi heille Don Quijote — minä kyllä tiedän, mikä minulle sopii. Viekää minut nyt sänkyyn, sillä minusta tuntuu, etten voi oikein hyvin, ja luottakaa siihen, etten minä, olinpa vaeltava ritari tai vasta vaellustaan suunnitteleva paimen, milloinkaan jätä pitämättä huolta siitä, mitä te tarvitsette, kuten kohta saatte itse nähdä.
Kelpo tyttäret — semmoisia he epäilemättä olivat, emännöitsijä ja sisarentytär — veivät hänet nyt vuoteeseen, mihin toivat hänelle syötävää ja vaalivat häntä niin hyvin kuin suinkin osasivat.