— Minä vannon kunniallisen miehen valan ja kaikkien esi-isieni, Panzojen, elämän ja autuuden nimessä, etten ole koskaan kuullut enkä nähnyt ja ettei herrani ole koskaan kertonut eikä osannut aavistaakaan mitään tällaista seikkailua. Vieköön sinut, jotten tässä kiroamaan rupee, tuhat saatanaa, sinä noita ja jättiläinen Malambruno! Etkö voinut keksiä näille syntisille mitään muuta rangaistusta kuin että heidät parroitit? Eikö olisi ollut parempi ja heille mukavampaa, jos olisit leikannut heiltä puoli nenää keskeltä ylöspäin, vaikka olisivatkin sitten honotelleet, kuin että heihin parran istutit? Lyönpä vetoa, ettei heillä ole varaa kustantaa itselleen parturia.
— On aivan totta, armollinen herra, — vastasi eräs kahdentoista joukosta — ettei meillä ole varoja somistaa itseämme, ja siitä syystä me muutamat olemme keksineet säästäväisen keinon: käytämme piki- tai vetolaastaria. Sen me panemme kasvoihimme, ja kun sitten kiskaisemme sen tuimasti irti, olemme niin sileät ja kiiltävät kuin kivihuhmaren pohja; vaikka näet Candayassa on naisia, jotka kiertelevät talosta taloon poistamassa ihokarvoja ja tasoittamassa kulmakarvoja ja monella muulla tavalla naisia kaunistamassa, emme me, emäntäni kamarirouvat, ole koskaan huolineet päästää heitä linnaan, sillä useimmat heistä haiskahtavat pahentuneilta eivätkä suinkaan ole ensimmäisen luokan naisia. Jos emme nyt saa apua herra Don Quijotelta, olemme auttamattomissa ja joudumme kantamaan partaamme hautaan saakka.
— Minä repisin oman partani,[16] — sanoi Don Quijote vaikka olisin maurien maassa, jos voisin siten vapauttaa teidät parroistanne.
Samassa Trifaldi toipui pyörtymyksestään ja sanoi: Tuon lupauksen kaiku, oi urhoollinen ritari, tunkeutui keskellä pyörtymystä minun korviini saaden minut toipumaan ja tulemaan täysin tajuihini, ja sentähden minä jälleen rukoilen teitä, kuuluisa vaeltaja ja kukistamaton herra, panemaan täytäntöön suotuisan lupauksenne.
— Minun tähteni se ei jää täytäntöön panematta; — vastasi Don Quijote — ajatelkaa, armollinen rouva, mitä minun tulee tehdä, sillä mieleni on erittäin altis teitä palvelemaan.
— Seikka on se, — vastasi Tuskallinen — että täältä Candayan kuningaskuntaan on maitse kulkien viisituhatta peninkulmaa, pari enemmän tai vähemmän, mutta kulkien suoraan linnuntietä kolmetuhattakaksisataakaksikymmentäseitsemän peninkulmaa. Tulee myös tietää, että Malambruno sanoi minulle, että hän, jos kohtalo soisi minulle ritarin, joka meidät vapauttaa, lähettäisi ritarille ratsun, joka on paljon parempi eikä niin äksy kuin tavalliset kievarikonit, sillä se tulee olemaan sama puuhevonen, jolla urhoollinen Pietari kiidätti pois ryöstämänsä kauniin Magalonan. Tätä ratsua ohjataan puikolla, joka on sen etupuolessa ohjasten virassa, ja se lentää ilmojen halki niin kevyesti, että näyttää siltä kuin sitä lennättäisi itse piru. Ikivanhan perintätiedon mukaan tämän hevosen valmisti tuo tunnettu tietäjä Merlin. Hän lainasi sen Pietarille, joka oli hänen ystävänsä ja teki sillä pitkiä matkoja ja, kuten sanottu, ryösti kauniin Magalonan; hän kuljetti neitiä takanaan hevosen selässä ilmojen halki jättäen kaikki katselijat suu auki töllistelemään; mutta hän lainasi ratsua vain semmoiselle henkilölle, josta hän piti tai joka hänelle maksoi parhaan korvauksen, ja suuren Pietarin ajoilta tähän saakka emme tiedä ketään, joka olisi sen selkään noussut. Malambruno on noitatempuillaan anastanut sen Merliniltä, pitää sitä nyt hallussaan ja käyttää sitä matkoillaan, joita hän tavan takaa tekee maailman eri osiin, niin että hän voi olla tänään täällä, huomenna Ranskassa ja ylihuomenna Potosissa. Ja parasta vielä, ettei tämä ratsu syö eikä nuku eikä kuluta kenkiä, vaan liikkuu siivetönnä ilman halki niin kevyesti ja tasaisesti, että ratsastaja voi pitää kädessään vedellä täytettyä kuppia läikähdyttämättä siitä pisaraakaan; ja siksi kaunis Magalona niin mielellään sillä ratsasti.
Siihen virkkoi Sancho:
– Mitä rauhalliseen ja tasaiseen kulkuun tulee, niin kyllä minä harmoni takaan, vaikka se ei liiku ilmassa; mutta jos tulee kysymykseen maassa liikkuminen, niin minä panen sen kilpaan minkä maailman konkarin kanssa tahansa.
Kaikki nauroivat, ja Tuskallinen jatkoi:
— Ja mainittu ratsu (jos Malambruno todella tahtoo lopettaa meidän onnettomuutemme) on täällä meidän luonamme, ennenkuin yöstä on ehtinyt kulua puolta tuntia; hän näet ilmoitti minulle, että merkki, jonka hän minulle antaisi, jotta tietäisin hänen löytäneen etsimänsä ritarin, olisi siinä, että hän täsmällisesti ja nopeasti lähettäisi minulle hevosen, olinpa missä tahansa.