— Montako sen hevosen selkään mahtuu? — kysyi Sancho.
Tuskallinen vastasi:
— Kaksi henkilöä, toinen satulaan ja toinen lautasille; ja enimmäkseen ne henkilöt ovat ritari ja hänen aseenkantajansa, kun ei ole mitään ryöstettyä neitiä.
Minun tekisi mieli tietää, rouva Tuskallinen, — sanoi Sancho mikä sen hevosen nimi on.
Sen nimi — vastasi Tuskallinen — ei ole semmoinen kuin Bellerophonin hevosen, jota nimitettiin Pegasoksi, ei semmoinen kuin Aleksanteri Suuren ratsun, jota mainittiin Bukephalon nimellä, ei semmoinen kuin raivoisan Rolandin orhin, jonka nimi oli Brigliadoro, ei sen nimi myöskään ole Bayardo, kuten Montalbanin Rinaldon ratsun, ei Frontin, kuten Rudigerin hevosen, ei Bootes eikä Peritoa, kuten Auringon ratsuja sanotaan nimitettävän, eikä se myöskään ole nimeltään Orelia, kuten ratsu, jota käytti onneton Rodrigo, goottien viimeinen kuningas, lähtiessään taisteluun, missä menetti henkensä ja valtakuntansa.
— Lyönpä vetoa, — sanoi Sancho — että tuolle hevoselle, koska sille ei ole annettu mitään noiden tunnettujen ratsujen kuuluisaa nimeä, ei myöskään ole annettu herrani hevosen Rocinanten nimeä, joka kuitenkin on soveliaampi kuin kaikki tässä mainitut.
— Olette oikeassa; — vastasi parrakas kreivitär — mutta siitä huolimatta nimi sopii sille hyvin, sillä se on Tappiniekka Liitopuu, mikä on paikallaan, koska se on puinen, koska siinä on tappi etupuolessa ja koska se liikkuu erittäin liukkaasti, ja niinmuodoin se, mitä nimeen tulee, voi hyvin kilpailla kuuluisan Rocinanten kanssa.
— Nimi ei minustakaan ole huono; — vastasi Sancho — mutta mimmoisilla ohjaksilla tai marhaminnalla sitä tyyrätään?
— Sanoin jo, — vastasi Trifaldi — että sitä ohjataan tapista; vääntämällä sitä puoleen tai toiseen ratsastaja saa hevosen liikkumaan miten haluaa, joko ilman halki tai maata hipoen, niin että se melkein maata lakaisee, tai siitä keskiväliltä, jota tietä tuleekin etsiä ja noudattaa kaikissa hyvin harkituissa yrityksissä.
— Mielelläni sen näkisin; — vastasi Sancho — mutta jos luullaan minun sen selkään istuvan, satulaan tai lautasille, niin se on yhtä paljon kuin jos tahdottaisiin poimia päärynöitä jalavasta. Onpa laitaa, että minun, joka hädin tuskin pysyn harmoni selässä ja satulassa, silkkiä pehmeämmällä istuimella, nyt tahdottaisiin nousevan hevosen lautasille, jotka ovat pelkkää puuta, ilman minkäänlaista tyynyä tai pielusta! Minä en jumaliste aio antaa möyhentää itseäni, jotta joku pääsisi parrastaan; ajelkoon kukin partansa, miten mieli tekee, minä en aio lähteä herraani seuraamaan niin pitkälle matkalle. Sitä vähemmän, kun en suinkaan ole niin tarpeellinen näiden partojen raaputtamisessa kuin päästettäessä neiti Dulcineaa lumouksesta.