— Olkoon menneeksi; — vastasi Sancho — saari tänne vain. Minä kyllä koetan olla semmoinen käskynhaltia, että kaikkien lurjusten uhalla tulen taivaaseen, eikä siihen ole syynä mikään himo päästä erkanemaan alhaisesta säädystäni tai kohoamaan suurellisten rinnalle, vaan pelkkä halu saada kokea, miltä maistuu olla käskynhaltiana.
— Jos sitä kerran maistatte, Sancho, — sanoi herttua — niin teidän tekee sitä aina mieli, sillä kaikkein ihaninta on käskeä ja saada toiset tottelemaan. Kun herranne pääsee niin pitkälle, että hänestä tulee keisari, kuten varmaan tuleekin, jos hänen asiansa edistyvät' entiseen tapaan, niin häneltä ei varmaankaan sitä arvoa riistetä miten hyvänsä, ja hänen sisintä sieluansa tulee kiusaamaan ja kiduttamaan, ettei hän jo aikaisemmin ollut siihen toimeen ruvennut.
— Armollinen herra, — vastasi Sancho — minä kyllä uskon, että on hauska komentaa, vaikka vain karjalaumaa.
— Te olette minun miehiäni, Sancho, sillä teillä on selko kaikesta, — vastasi herttua — ja minä toivon, että teistä tulee sellainen käskynhaltia kuin hyvä ymmärrykselle lupaa. Mutta riittäköön tällä kertaa, ja muistakaa, että teidän tulee huomispäivänä lähteä saarta hallitsemaan; tänään iltapäivällä teille toimitetaan sopiva puku, jota tulette käyttämään, ja kaikkea muuta, mitä matkaan lähtiessänne välttämättä tarvitsette.
— Pukekoot minut, miten mielivät, — sanoi Sancho — sillä olinpa missä asussa tahansa, minä olen sittenkin aina Sancho Panza.
— Se on totta; — sanoi herttua — mutta puku on sovitettava sen viran tai arvon mukaan, joka ihmisellä on; eihän olisi oikein, jos lakimies pukeutuisi niinkuin sotilas tai sotilas niinkuin pappi. Teidän, Sancho, tulee pukeutua osaksi kuin kirjanoppinut, osaksi kuin sotapäällikkö, sillä saaressa, jonka teille annan, tarvitaan aseita yhtä paljon kuin opillista sivistystä ja opillista sivistystä yhtä paljon kuin aseita.
— Opillista sivistystä minulla ei paljoa ole, — vastasi Sancho — sillä minä en tunne aakkosiakaan, mutta minusta voi tulla hyvä käskynhaltia, kun vain pidän Kristuksen mielessäni.[21] Aseita minä käyttelen, mitä minulle annetaan, kunnes kaadun, ja sitten Jumalan haltuun.
– Jos Sancho pitää mielessään niin hyvää asiaa, sanoi herttua — niin hän ei voi mitenkään eksyä harhateille.
Samassa tuli Don Quijote, sai kuulla, mistä oli kysymys ja että Sanchon piti kiireen kaupalla lähteä käskynhaltiaksi. Hän tarttui nyt herttuan luvalla Sanchon käteen ja lähti hänen kanssaan omaan huoneeseensa aikoen antaa hänelle hyviä neuvoja, kuinka hänen piti virkaansa toimittaa. Kun he siis olivat tulleet hänen huoneeseensa, sulki hän oven jälkeensä, pakotti melkein väkisin Sanchon istumaan viereensä ja lausui hänelle rauhallisella äänellä:
— Minä kiitän taivasta sanomattomasti, Sancho ystäväni, siitä, että olet onnistunut kohtaamaan ja osaksesi saamaan hyvän onnen, ennenkuin minulle on mitään onnellista sattunut. Minä, joka olisin suotuisan kohtalon vallitessa auliisti korvannut palveluksesi, huomaan nousuni olevan vasta alullaan, sinä sitävastoin havaitset, että kaikki toiveesi ovat täyttyneet ennen aikojaan ja aivan vastoin kaikkia järjellisiä odotuksia. Toiset lahjovat, ahdistelevat, pyytävät, ajavat asiaansa aamuvarhaisesta, rukoilevat, pyrkivät itsepintaisesti toiveittensa perille kumminkaan saavuttamatta, mitä tavoittelevat; sitten tulee joku toinen, ja miten onkaan, hän pääsee aivan arvaamatta virkaan ja toimeen, jota monet muut ovat tavoitelleet, joten tässä on hyvin paikallaan se lause, että autuasta perään, vaivaista vatsaan onni potkii. Sinä, joka varman mielipiteeni mukaan olet hölmö, et nouse varhain aamulla, et valvo öitäsi etkä ole mitenkään uuttera, havaitset nyt, vain siitä syystä, että sinua on koskettanut vaeltavan ritariuden henkäys, yhtäkkiä olevasi saaren käskynhaltia, ikäänkuin siinä ei olisi mitään ihmettelemistä. Minä sanon tämän kaiken, hyvä Sancho, varoittaakseni sinua otaksumasta, että olet itse ansainnut tämän armon, ja kehoittaakseni sinua kiittämään taivasta, joka kaikki min suopeasti säätää, sekä sen jälkeen sitä suurta ylevyyttä, joka sisältyy vaeltavaan ritarikuntaan. Koska mielesi nyt on taipuvainen uskomaan, mitä olen sinulle sanonut, niin kuuntele, oi poikani, tätä Catoasi, joka tahtoo sinua neuvoa ja olla pohjantähtesi ja oppaasi kuljettaakseen sinut turvalliseen satamaan myrskyiseltä mereltä, jolle nyt aiot lähteä; virat ja korkeat toimet näet eivät ole mitään muuta kuin pohjaton vaikeuksien kuilu.