— Tuota erukteeraamista minä en ymmärrä — sanoi Sancho.
Don Quijote sanoi:
— Erukteeraaminen, Sancho, merkitsee röyhtäisemistä. Tämä on kielen kaikkein rumimpia sanoja, vaikka erittäin kuvaava, ja senvuoksi ovat hienot ihmiset turvautuneet latinankieleen ja käyttävät röyhtäisemisestä puhuessaan sanaa erukteerata; ja vaikka joku ei sellaisia sanoja ymmärrä, ei se mitään haittaa, sillä ne tulevat vähitellen käytäntöön ja helposti ymmärrettäviksi. Siten rikastutetaan kieltä, jota vallitsee ihmisten suuri joukko ja käytäntö.
— Totisesti, armollinen herra, — sanoi Sancho — yksi niistä neuvoista ja opetuksista, jotka aion painaa mieleeni, on se, ettei saa röyhkäistä; minulle näet semmoista sattuu tämän tästä.
— Erukteerata, Sancho, ei röyhkäistä — sanoi Don Quijote.
— Minä puhun tästä puoleen erupteeraamisesta, — vastasi Sancho — enkä totisesti sitä unohda.
— Sinun, Sancho, ei myöskään pidä sekoittaa puheeseesi niin ylen paljon sananlaskuja kuin tapasi on. Sananlaskut tosin ovat lyhyitä mietelauselmia, mutta sinä käytät niitä usein niin sopimattomasti, että ne tuntuvat pikemmin mielettömyyksiltä kuin mietelauseilta.
— Sen voi korjata yksin Jumala; — vastasi Sancho — minä näet osaan sananlaskuja enemmän kuin mahtuu kokonaiseen kirjaan, ja minun puhuessani niitä tulee suuhun yhtä haavaa niin paljon, että ne tyrkkivät toisiaan ulos pyrkiessään, ja kieli heittää ulos minkä sattuu, vaikka se ei erinomaisesti asiaan sopisikaan; mutta tästä puoleen minä varon sanomasta mitään, mikä ei sovi virkani arvoon. Sanon siis vain, ettei hätää kovaa käsissä, kun on leipää, lihaa säkissä, ja parempi katsoa kuin katua, ja hätäkös sen, joka tornissa soittelee, ja kyllä moni hankkii, muttei osaa hallita.
— Kas niin, Sancho! — virkkoi Don Quijote. — Laskettelet jo taas sananlaskuja pitkät sarjat; kuka sinua estää! Kuollen koira tapansa jättää! Tuskin olen päässyt sinulle sanomasta, että sinun täytyy vähentää sananlaskujasi, kun samassa latelet niitä kokonaisen litanian, ja ne sopivat käsittelemäämme asiaan kuin nyrkki silmään. Katsohan, Sancho, en minä sinulle sano, että oikeaan kohtaan sovitettu sananlasku näyttää huonolta, mutta jos latoo sananlaskuja toisen toisensa jälkeen, miten sattuu, niin puhe tulee typerää ja alhaista.
Kun nouset hevosen selkään, älä nojaudu taaksepäin satulan takakaaren yli, älä pidä sääriäsi jäykkinä ja ojennettuina, niin että ne ulkonevat hevosen vatsasta, mutta älä myöskään ratsasta niin huolimattomasti, että näyttää kuin istuisit harmosi selässä; ratsastustapa näet tekee toisista herroja, toisista tallirenkejä.